Juhannus 2017

Hyvää ruokaa, pikavisiitti Tivoli Seiterässä ja pitkää päivää töissä. Näistä oli oma juhannukseni tehty. Oikeastaan ei edes harmittanut olla töissä juhannusta, koska en ole useampaan vuoteen välittänyt koko juhlasta. Okei no vähän kyllä kateutta oli kun näki kuvia mökeiltä tai festareilta, joissa olisi ollut hyviä esiintyjiä. Pääsin kuitenkin tekemään ne omat juhannusperinteeni.

Aattona kerkesin ennen vuoron alku grillaamaan perheen kanssa. Muille erilaisia lihoja ja minulle halloumia. Lisukkeena oli maissia, kurpitsaa, paistettuja kasviksia, uusia perunoita, fetasalaattia, vesimelonia, kirsikoita ja täytettyjä herkkusieniä. Aterian kruunasi herkullinen äidin itse leipoma mansikkakermakakku.

Aterian jälkeen kävin pikaisesti Tivoli Seiterässä pyörähtämässä muutamassa laitteessa ja vetelemään naruista. Mua huvittaa kun kaikki valittaa narunvetojen olevan huijausta ja pälä pälä. Tietenkin nuo pelit on tehty sillä tavalla, että Tivoli jää voitolle. Itse tykkään niistä sen takia, että niissä on se iso jännitys tuleeko sieltä se jättinalle vai pikkuauto. Tänä vuonna ei jättinallea tullut, mutta todella söpön hylkeen sain. Annan tuon varmaankin joku päivä koirille revittäväksi kunhan nuo edelliset on silputtu loppuun asti.

Juhannuspäivänä päivän ajan hengailin koirien kanssa. Käytiin metsälenkillä, koirapuistossa, rannalla ja koirat sai herkkuruokaa. Käväisin Tivolissakin vielä toisen kerran pehmiksellä vanhempien kanssa. Tivolin lähellä oli nimittäin tosi hyvä harjoitella kunnolla taskuparkkeerausta.

Tarkoitus oli saada ajokortti ensi viikon perjantaihin mennessä, mutta kaikkien kesälomien ym.. takia vapaita aikoja oli vasta heinäkuun puolella. Tuli siis OnniBuss reissu taas. Sinänsä se ei haittaa, mutta olisi ollut kiva mennä ja tulla omia aikoja, eikä bussin aikataulun mukaisesti. Pakko varmaan tehdä vielä joku roadtrip tämän kesän aikana.

Mutta tässä oli siis minun juhannukseni. Mitenkäs muiden juhannukset meni vai muistatko puoliakaan koko juhannuksesta?









Krapula tai ei, mutta silti näyttää aamuisin variksenpelättimeltä.

video

Kommentit

  1. Oon ollut töissä huvipuiston narunvedossa, Ei oo huijausta, melkein kaikki mun kaverit voitti melkein aina melkein sen suurimman nallen ;) Ja lapset oli tyytyväisiä tuli melkein mitä vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tietenkinhän sillä pitää myös firmalle voittoa pitää tehdä tai se ei olisi kannattavaa ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?