NYX:ille uusi mahdollisuus!

Puhuinkin aikaisemmin NYX:ille uuden mahdollisuuden antamisesta. Huulituotteet jäivät vieläkin kauppaan, mutta mahdollisuuden annoin meikkipuuterille, meikkivoiteelle ja kiinnityssuihkeelle. Tänään tai no kellon mukaan eilen ensimmäistä kertaa käytin noita. Lopputulos oli kyllä miellyttävä. Joku tosin kohta tulee haulikolla uhkailemaan kun menin meikkivoiteen päälle vielä meikkipuuteria laittamaan. Lopputulos oli tasainen ja matta. Kiinnityssuihke tuntui ensin hiukan tahmealta, mutta kuivuttua tahmeuden tunne poistui. Tässä huomaamani positiiviset ja negatiiviset asiat näin ensimmäiseltä käyttökerralta.

Positiiviset asiat:
-Meikkivoide kuivuu nopeasti
-Meikkipuuteri ei tee naamaa sen näköiseksi kuin olisi sentin kerros meikkiä naamassa, vaikka sitä laittoin meikkivoiteen päälle.
-Meikkivoide ja kiinnityssuihke kuivuivat nopeasti
-NYX on edullinen
-Ei kriittisissä kohdissa meikki pysyi täysin samanlaisena aina meikin pois pesuun saakka kuin se oli juuri laitettuna. (Minulla on sekaiho.)

Negatiiviset asiat:
-Meikki alkoi hiukan paakkuntumaan otsasta ja sitä piti tasoittaa.
-Nenästä meikki kului pois ja piti korjata noin neljän tunnin jälkeen.
-Meikkivoidetta piti laittaa enemmän kuin normaalisti käyttämääni Maybellinen Dream Matte Moussea.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?