Minulla on diabetes!

Oli melko heikot tunnelmat Kauppakeskus Iso Kristiinassa käydessä aiemmin iltapäivällä. Sinne mennessä oli täysin normaali olo. Kävin ruokakaupassa ja Kampaamokauppa Sitruunassa ostamassa mustan sävytteen hiuksiin. Siitä menin RAY:n pelaamoon sijoittamaan pari euroa ison voiton toivossa. Siellä sitten alkoi pikku hiljaa heikentymään olo. Rupesi huimaamaan ja sitten kun alkoi näkökin sumenemaan ajattelin, että nyt on päästävä istumaan. Pääsin pöytäryhmän lähettyville ja sitten petti jalat alta. Tajunta katkesi pieneksi hetkeksi ja sitten kun tajunta palautui mua oltiin auttamassa istumaan. Kaatuessani tietenkin leväytin vesikannut, esitteet ja mukit pitkin lattioita. Ihana henkilökunta sitten auttoi mua siinä tokenemaan. Onko kukaan muu pyörtyillyt pitkin kauppakeskuksia saaden samalla pientä mukavaa tuhoa aikaiseksi?

Ajattelin tilata lääkäriajan nyt lähiaikoina. Minulla on nyt ennen tätä pyörtymistapausta ollut välillä huimausta ja huono-oloisuutta. Sen lisäksi minulla on ollut outo jatkuva jano viime aikoina. Saattaa olla jano vaikka joisi pari litraa vettä. Ystävälläni Juulialla, joka menehtyi diabetekseen, alkoi kyseinen sairaus juuri tälläisillä oireilla. Enemmän tosin uskon tämän johtuvan ylirasituksesta ja unen puutteesta. Ei ihminen tai ylipäätään mikään elollinen olento pärjää 4-5h yöunilla kuten itse olen viime viikkoina porskuttanut menemään.


Kommentit

  1. Mene lääkäriin heti huomenna tai niin pian kuin mahdollista! Et voi tietää mistä pyörtymisesi johtui. Tuskin on mitään vakavaa, mutta se on silti tutkittava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna ei ole aikaa. Ensi viikolla vasta kerkeän lääkärissä käymään.

      Poista
  2. Ei nyt ihan diabetekselle kuulosta. Lääkärissä käyntiä kyllä suosittelen.

    VastaaPoista
  3. Meille, joilla on taipumusta paniikkihäiriöön pyörtyily julkisilla pakoilla ja varsinkin pelko ja tunne siitä ovat ihan jokapäiväistä elämää. Itse olen onneksi saanut lääkkeistä apua tuohon. Itsekin olin aluksi varma että oli diabetesta, verenpainetta, aivohalvauksia tai sydänkohtauksia tai vaikka mitä kun en ollenkaan pitänyt itseäni mitenkään pelokkaanan tai jännittäjä tyyppinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sellaista mulla ainakaan ole. Viihdyn ostoskeskuksissa, yökerhoissa, festareilla ym... Ennemmin iso kuin pieni porukka :D

      Poista
    2. Toihan paniikkihäiriössä just on oudointa että se voi iskeä vaikka viihtyisi ihmisjoukoissa eikä olisi ujo tai esiintymispelkoinen tms. Tiedän kun mun poikaystävä saa joskus niitä. Ennen se tykkäsi hirveesti just festareista yms. joukkotapahtumista mutta muutaman kohtauksen jälkeen alkaa tietysti pelätä tilanteita joissa kohtaus on tullut.

      Poista
    3. Kohta mun ei tarvii mennä edes lääkäriin kun saan diagnoosit jo täältä ;D

      Poista
  4. Hei, nyt kun et enää julkkisuraakaan halua niin voisit ehkä vähän miettiä näitä otsikoita..? Miksi pitää olla näin huomionhakuisia "klikkiotsikoita"?
    Vastaat luultavasti että "no mähän otsikoin just niinku huvittaa!", mikä on ihan ymmärrettävää mutta mielestäni lukijana olisi kivempi lukea asiaotsikoita.
    Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun otsikot syntyy seuraavalla tavalla. Ekana kirjoitan koko postauksen, lisään videot, kuvat, tagit ja muut härpäkkeet. Ihan lopuksi laitan otsikoksi ensimmäisen lauseen mikä tulee mieleen. En mä sitä sen kummemmin mieti :D

      Poista
  5. Tuskin kyse kuitenkaan diabeteksestä. Verensokeri ei ilman diabeteksen hoitoon käytettävää insuliinia laske alas. Ensimmäiset oireet ovat verensokerin nouseminen, ei laskeminen. Kannattaa mitata myös verenpaine. Tuo kuulostaa siltä, kuin verenpaineesi olisi nopeasti laskenut, jolloin olo tulee heikoksi ja pyöryttää. Toiseksi kannattaa testata kilpirauhasentoiminta lääkärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä menny loppujen lopuks ollenkaan lääkäriin kun noi huimaukset ym.. loppui pyörtymisestä toipumisen jälkeen ;D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?