Häpeä Aku Hirviniemi!

En koskaan yleensä katso sarjoja tai elokuvia missä kyseinen herra esiintyy. En ole jotenkin koskaan tykännyt tuosta näyttelijästä. Nyt kuitenkin katsoin Aku ja 7 Ihmettä Tokio jakson, koska Japani on unelmieni maa, jonne haluaisin matkustaa. Odotin turhaan todella mielenkiintoista ja kivaa jaksoa.

Herranjumala mulla tuli monet kerrat suuri ärsyynnys, facepalm ja myötähäpeä. Japanilainen kulttuuri on sellaista, että siellä on kunnia, kunnioitus, käytöstavat ja perinteet todella suuressa arvossa. Mä en tiedä miten tuo Aku kehtaa metelöidä häissä, höpöttää kesken ninja sensein rituaaleja, pelleillä sen sensein koulutuksessa ja ties mitä se vielä teki tuon jakson aikana. Lisäksi solvaa koko ajan niin tapaamiaan ihmisiä, kulttuuria, kauppoja, ravintoloita.. Noh lähestulkoon kaikkea.

Itse siis tykkään kaikenlaisesta hulluttelusta, mutta tiedän sentään missä tilanteissa tulee käyttäytyä milläkin tavalla. Esimerkiksi en koskaan pystyisi menemään pyhälle alueelle mölyämään jonkun häihin. Aku todellakin on ''Kimochi warui ojiisan.'' kuten sarjassa cosplayerit sanoivat. Katsokaa Katsomosta tämä kyseinen jakso. Sulle tulee varmasti aivan samanlainen fiilis kun mulla on nyt.


Kommentit

  1. Kai nyt itsekin ymmärrät, että tuo on paljolti käsikirjoitettua. Älä ota sitä niin vakavasti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sen tiedän. Kaikki mitä telkkarista tulee on käsikirjoitettua. En vain tajua miten Aku on suostunut tuohon ja viihdyttyykö joku siitä kun eri kulttuureita pilkataan ja halveerataan. Uskoisin muidenkin jaksojen olevan samaa tasoa.

      Poista
    2. Mun mielestä kans kannattas miettiä sitä,mihin lähtee mukaan.No,raha tietty motiivina,mutta,mutta.Akua käytetään nyt tosi paljon "viihteessä",kuluttaa naamaansa siellä paljon,en tiedä onko viisasta.Mikähän leffa oli missä hänellä oli vähän vakavampi rooli,niin ikävästi sieltä puski läpi nää koomikon maneerit.Ihan ku sillä vaan ois se pellen rooli koko ajan päällä.Sitä oli kiusallista katsoa,toivottavasti Akun ei tarvi tulevaisuudessa kysellä:Miksi minua ei oteta vakavasti?Riku Nieminen on toinen,mitä käytetään paljon,no kundit tietty meinaa,että otetaan fyffet fikkaan pois kuleksimasta ja aletaan sitte joskus tekeen "kunnon" töitä.Ei sillä,ettei myös komiikkaa tarvittas,mutta joo,en tiiä sitte...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?