Kodin hengetär ツ

Olen leikkinyt koko päivän kodin hengetärtä oikeen 50-luvun tyyliin essu päällä. Siivosin asunnon, pesin pyykkiä, hoitanu mun lapsosia ja tein ekaa kertaa varmaan pariin kuukauteen oikeaa kotiruokaa. Normaalisti teen vaan jotain nopeaa kun ei itselle jaksa kokkailla. Yleensä mun lautaselta löytyy tortilloita, kanaa ja kasviksia, ramenkeittoa, salaattia, joku tosi helppo peruskeitto tai raflasta haettua ruokaa. Tänään energiapuuskassa tein punajuuri-jauhelihapihvejä ja perunamuussia. Ruskeakastikehan yleensä tälläiseen ruokaan vielä kuuluisi, mutta itse en välitä keitetystä rasvajauhoseoksesta. Laitan reseptiä tuohon postauksen loppuun.

Mentor ja Tuiskukin tuli siis hoidettua ''kuntoon''. Molemmat pääsi suihkuun pesulle, korvat putsattiin vaikusta, irtokarvat harjattiin pois ja kynnet leikattiin. Ei voi tosin sanoa, että oli rentouttava kauneushoito. Molemmat koirat nimittäin vihaa tätä operaatiota. Onneksi herkkujen avulla suostuu kuitenkin yhteistyöhön ja kun hoito on ohi, niin sitten ne on kyllä tyytyväisiä kun on puhdas turkki ja lyhyemmät kynnet. Onko kenelläkään muuten kokemusta kuonovaljaista? Olen saanut Tuiskulta koulutettua hihnassa vetämisen pois, mutta välillä kun Tuisku on energiaa täynnä (aamuisin/pitemmän poissaolon jälkeen) se välillä yrittää ruveta vetämään ja sitten taas herra istuskelee kunnes lähtee normaalisti kävelemään. Kaveri sanoi, että sen vetokoirarotuinen yksilö lopetti vetämisen kokonaan tuollaisen avulla. Olisi kiva kuulla enemmänkin kokemuksia kuonovaljaista.

Mutta mun sämpylätaikina on tuolla liinan alla hengaillu kuutisen tuntia, niin menenkin laittamaan iltapalaa paistumaan. Jos tekis vähän raskaampaa iltapalaa ja laittais tuollasen pihvin tuoreen sämpylän väliin paistetulla kananmunalla.

----------------------------------------------------------------------------------------------------

Jauhelihapunajuuripihvit

300g Kanajauhelihaa
300g Punajuurta
100g Punasipulia
1 Kananmuna
Korppujauhoja
Suolaa
Mustapippuria

Keitä punajuuret kypsiksi. Pilko punajuuret pieneksi suikaleeksi ja sipuli pieneksi kuutioksi. Sekoita kulhossa keskenään kaikki raaka-aineet hyvin. Mausta taikina suolalla ja pippurilla. Korppujauhoa en koskaan mittaa, joten en osaa sanoa paljon sitä sinne laitoin. Villillä veikkauksella varmaankin 0,5-1dl.

Muotoile taikinasta pihvejä ja ruskista pannulla. Laita pellille ja paista uunissa kypsiksi noin 20min 200c.

----------------------------------------------------------------------------------------------------

Verisuonet tukkeuttava perunamuussi

1/2 kg Perunaa
2dl Kermaa
Punaista maitoa
Punaista Voita tai Oivariinia
Suolaa

Keitä perunat kypsiksi ja murskaa ne. Lisää voi ja kerma sekaan ja jatka murskaamista. Laita sen verran maitoa, että olet tyytyväinen paksuuteen. Mausta suolalla.
----------------------------------------------------------------------------------------------------



Kommentit

  1. Kannattaa mennä koirakouluun ensin kokeilemaan vetämisen hoitamista pois, koska kuonopannan kanssa ongelman voi saada hyvin helposti vain pahemmaksi tai sitten kuonopannasta tulee pelkkä laastari ongelmalle. Yleensä löytyy ihan kursseja vetämisen pois opettamiseen ja ne eivät ole edes kauhean kalliita. Tai yksityistunteja, jos on varaa. Mutta kursseilla tutustuu muihinkin koira ihmisiin ja voi vaihtaa ajatuksia, yleensä sellaisesta tulee todella miellyttävää ja voi innostua harrastamaan muutakin koiran kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis se hihnassa vetäminen on pois, paitsi noina kahtena kohtana mitä kerroin. Hyvä se ois mennä johonki koulutuksee ku koira ei edes vedä yhtään, niin mitä siellä hyötyisi. Ellei sitten joku opettaja tule joka aamu oven taakse kolkuttelemaan ;D

      Poista
    2. Okei. Ei koirakoulua siis koska tiedät paremmin tässä asiassa. Kyllä se yksityinen kouluttaja voi tulla itse asiassa oven taa kolkuttamaan myös, mutta se ei ole pointti. Kouluta koiraasi sitten kuvaamissasi tilanteissa niin, että se ei vedä. Opeta että aina kun lähdette asunnosta, lähdette rauhallisesti ja sinun ehdoilla. Innostuneena koira unohtaa kaiken mitä olet sille rauhallisimmissa tilanteissa opettanut, joten silloin kouluttaminen on täysin turhaa. Olet onnistunut aamuisin/pitkän poissa olon jälkeen vahvistamaan tuota vetämistä ja hyväksynyt sen olemalla puuttumatta siihen. Kuonopanta on edelleen laastari, voi toimia, mutta koiran kuono (ja niska) voi kärsiä, jos se vetää kovemmin siihen tai ns. painattaa. Ei tarvitse olla edes kovin itsepäisempi yksilö, että lopulta kuonopantaan sopeuduttuaan ei enää välitetä siitä pään kääntämisefektistä vaan vääntävät vastaan ja alkavat koko ajan juuri painattaa siihen kuonopantaan, jos sitä ei osaa käyttää oikein koulutusapuvälineenä.

      Mutta edelleen, miksei tuo koirakoulu toimisi, jos koira/koirat ovat olleet itsekseen jonkun aikaa ja sitten menet kurssille paikanpäälle, luulisi että koira silloin vetäisi ja näyttäisi innostunutta/turhautunutta/miten ikinä haluat kuvatakaan tuota, käytöstä, koska kyseessä on kuitenkin vetokoirarotua yhdistetty mix?

      Poista
    3. Just alkuinnostuksesta se johtuu. Sitten kun alkuinnostus laantuu on ihan normaali. Pitää kehittää jotain jännää :D

      Poista
  2. Tuohon talutushommeliin voisin omasta kokemuksesta suositella noutajahihnaa! Ei oo hinnalla pilattu ja ite sain 60kilosen leonbergin kävelemään tosi hyvin että parin viikon jälkeen hihnan "pantaosa" vaan roikkui lepsusti kaulalla. Hihnassa on siis tuo pantaosa joka kiristyy todella tiukaksi koiran vetäessä mutta löystyy välittömästi kun koira pysähtyy/hidastaa :) koira oppii nopeasti tunnistamaan mikä kävelyvauhti on suotavaa, mutta toki yksilöllistä että joillekin tämä hihna sopii ja joillekin ei mutta kannattaa ainakin kokeilla jos ei muuta ole vielä löytynyt. Kuonovaljaita suosittelisin viimeisenä vaihtoehtona koska koiran kuonon ympärys saattaa ärsyyntyä ja vetäessään saattaa aiheuttaa ikävän tunteen niskassa kun pää kääntyy yhtäkkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan hyväksynyt kuristuspantoja, enkä kuonokoppia. Nuo kaksi on mulla ehdoton ei.

      Kuonovaljaat hyväksyn, koska se ei estä koiraa avaamasta suuta sun muuta kuten kuonokoppa.

      Poista
    2. Se on kuonokoppa eikä mitkään kuonovaljaat... XD Ja kyllä, se voi estää koiraa avaamasta suuta jonkun verran.

      Poista
    3. Suosittelen sua kuule vaikka käyttämään googlea ennen kommentointia jos et jostain tiedä mitään.

      https://www.mustijamirri.fi/pro-dog-control-kuonopanta-c83593

      https://www.mustijamirri.fi/baskerville-ultra-kuonokoppa-c75976

      Poista
    4. Kuonopannalla on mahdollista saada paljon suurempia vaurioita koiran päähän kuin kuristuspannalla. Esimerkiksi ketjukurkkarin ideahan on puhtaasti se, että kun koira kiristää hihnaa niin se pitää jo ääntä, josta koira ehdollistui ja lopettaa vetämisen, koska se kiristää. oikein käytettynä se löystyy kaulalle, eikä oo yhtä inhottava kuin kuonopanta. :) plus huokeampi vaihtoehto.

      Poista
    5. Vinttikoira harrastajat ovat vähän eri mieltä tästä kuonokoppa-tyrmäyksestä...

      Poista
    6. Kukin käyttää omalle koiralleen haluamiaan tarvikkeita. Mun koiria ei kuristeta, eikä kuonoa lukita umpeen.

      Poista
  3. Menetkö Johannan tanssitytöksi ensi viikonloppuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sukupuoleltani mies, joten mitäpä veikkaat?

      Poista
    2. Joo olisi pitänyt laittaa "tanssitytöksi". No menetkö tanssipojaksi?

      Poista
  4. Yks vaihtoehto vetävälle koiralle on valjaat joissa on hihnan kiinnityslenkki edessä. Aina vetäessä kääntyykin nenä tulosuuntaan, ei kuitenkaan aiheuta kipua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuis kyl aika turhauttavalta ostaa yhtää mitää ku sit vetämistä on vaa lenkin ekat pari metriä, jonka jälkee lähtee kävelee normaalisti :D

      Poista
    2. Ekat pari metriä?! Miten olet tuota yrittänyt opettaa sitten pois? Siis ekanako se yrittää rynniä ovesta ja vetää sen pari metriä vai miten tuo menee?

      Poista
    3. Sillä tavalla, että kun vetää, niin ei enää liikuta eteenpäin ennen kuin rauhottuu ja lopettaa vetämisen.

      Poista
    4. No voithan kiinnittää nykyisiin valjaisiinkin hihnaa varten lenkin eteen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?