Rasistin aivot!

Alhaalla olevat kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kaikki lukijani tietävät minun vastustavan rasismia, syrjintää ja ylipäätään ihmisten kaltoinkohtelua. En koskaan arvostele ihmisiä ulkonäön, etnisen taustan, seksuaalisen suuntautumisen tai muun tuollaisen seikan mukaan. Ihmisiä ei myöskään pidä lokeroida, vaan tehdä päätelmät toisesta ihmisestä vasta kun on oikeasti tutustunut ihmiseen. Haluaisinkin nyt kommentteja ihmisiltä, jotka eivät hyväksy tummaihoisia, julkkiksia, seksuaalivähemmistöjä tai muun maalaisia (mamut mukaanlukien) miksi on näin. Tuleista kommenteista teen postauksen.




Kommentit

  1. Tiedätkö, juuri monet suvaitsevaiset ovat usein se suurin ongelma. Suvaitsevaiset suvaitsevat ainoastaan ne, jotka ovat heidän kanssaan samaa mieltä. Kaikki toisin ajattelevat saavat automaattisesti rasistin leiman, heitä ei tarvitse pitää ihmisinä eikä heidän mielipiteitään tarvitse kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu! Tähän olen itsekin monesti törmännyt, eikä kyseessä ole edes ollut maahanmuuttokulttuurista. Kun uskallan olla jostain asiasta eri mieltä, niin saan loat niskaan. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ilman, että se tuomitaan tavalla tai toisella.

      Poista
    2. Mua ällöttää koko sana suvaitsevainen!! Jos on aidosti suvaitsevainen, niin sitä ei tarvitse todistella koko ajan!! Ja aito suvaitsevainen suvaitsee myös sellaiset näkemykset, jotka poikkeavat hänen omistaan. Aito suvaitsevainen on realisti, joka ei elä missään illuusiossa!!

      Poista
  2. Eikös rasistin aivojen arvostelu ole myös rasismia?

    VastaaPoista
  3. Mielestäni suomi suomalaisille. Erilaisuus on jossakin määrin hyväksyttävää (kulttuuri, ihonväri..) mutta kun näitä tapauksia on esim. Suomessa jo turhan paljon. Menee työpaikkoja, verorahoja, asuntoja, vaimoja ja mitä muuta näihin ns. "Mokkanahkoihin".Naisia raiskataan kun ei ymmärretä sanaa ei. Ymmärrän jos niitä olisi vähemmän mutta kun niitä on jo niin paljon, että arabia on kohta yleisempi kuin ruotsi tai rajanpinnassa venäjä. Itse en vain pidä eri kulttuureista omassa maassa. Haluan pitää Suomen suomena, enkä toisena afrikkana. Varsinkin eniten ärsyttää että kun en kuitenkaan kylillä huutele että hei mä olen rasisti niin silti ulkomaalaiset kohtelee minua automaattisesti rasistina. Kerran kävelin kadulla ja vastaan tuli tumma nainen huivi päässään työntäen vaunuja. Väistin sivummalle että hän mahtuu paremmin mutta tämä nainen käänsikin rattaat juuri minuun päin ja kirjaimellisesti jyräsi minut niillä. Miksi? Jos tännetullaan niin ollaan maassa maan tavoilla eikä tulla kukkoilemaan. En itse lähtis vieraaseen maahan elämään omilla säännöillä vaan olis vähän kunnioitusta. Periaatteeni ei liity kasvatukseen.
    Ps. Olen nainen.
    Pss. En tuo mainosta itseäni että olen rasisti, mutta jos joku kysyy voin myöntää face to face.

    VastaaPoista
  4. Joidenki näyttää olevan vaikea ymmärtää että tiettyjä kulttuureja ei voi integroida tänne jos sieltä tulee väkeä isona massana. Jonkin kansan ihmiset (somalia ja irak) vaan aiheuttavat tilastollisesti enemmän ongelmia kuin toiset. En näe sitä rasismina että ei haluta omien ongelmien lisäksi myös ulkopuolisten ongelmat. Itselläni on kämppikset Etiopiasta ja Nigeriasta ja hekin vain toteavat että "those fucking somalies are just trouble". Ei liity mitenkään ihonväriin, toiset vaan on kasvatettu niin etteivät he sovi tänne. Aina välillä myös kuulee ettei jollakin ole ikinä ollut ongelmia somalien kanssa koulussa, oma kokemukseni taas on että jokainen heistä oli ongelmien aiheuttaja. Muutamat piti jopa poliisivoimin viedä rauhoittumaan useampaan otteeseen yläasteen aikana. Lisäksi rasismi on sanana menettänyt täysin merkityksensä kun sitä viljellään joka väliin.

    VastaaPoista
  5. Ei ole mitään homoja vastaan, mutta hintit, joihin esimerkiksi sinut kategorisoin, ovat ärsyttäviä. Toki jokainen saa olla sellainen kuin haluaa, mutta hintit valitettavasti pilaavat muiden homojen maineen ja edesauttavat heteroiden negatiivisten mielikuvien muodostamista homoista.

    Hintillä tarkoitan siis sitä, että yritetään käyttäytyä mahdollisimman naisellisesti ja homomaisesti ja korostetaan omaa homoutta. Omaa persoonallisuutta ei ole vaan kaikki jutut ja käytös liittyvät homouteen. Esimerkiksi sinunkin jutuistasi suurinosa liittyy dokaukseen, meikkeihin tai muihin stereotyyppisiin homojuttuihin, kuten euroviisuihin. Lisäksi nuo kaikki prinsessajutut ja vastaavat antavat sinusta hieman vajaaälyisen kuvan.

    Eli siis hintit ärsyttävät, koska ovat näkyvin äänekäs vähemmistö homojen keskuudessa. Kaikki homot eivät ole aivottomia, kouluttamattomia, white trash, pubiruusuporukka.

    VastaaPoista
  6. Nuo sun kuvasi eivät pidä paikkaansa. Esimerkiksi tummaihoisilla ja valkoihoisilla on erilainen luusto, kallonmuoto jne. Monilla afrikkalaisilla on paremmat edellytykset uraan esimerkiksi juoksijana.

    Ihonvärillä ei ole mitään väliä mutta esimerkiksi somaleista en hirveästi pidä. Toki poikkeuksia mahtuu mukaan. Tässä syitä, miksi en pidä somaleista:
    - Törkeitä ja ylimielisiä käytökseltään. Sotkevat ja riehuvat julkisissa kulkuvälineissä ja julkisilla paikoilla. Meluavat kuin olisivat apinoita.
    - Käyttävät hyväksi suomalaista sosiaaliturvaa röyhkeästi. Työttömyysluvut järkyttävän korkeat verrattuna muihin mamuihin ja suomalaisiin. Tekevät myös enemmän väkivaltarikoksia ja raiskaavat enemmän verrattuna moniin muihin mamuihin ja kantasuomalaisiin.

    Eli toisin sanoen en pidä ihmisryhmistä, jotka eivät halua olla osana suomalaista yhteiskuntaa vaan ovat vain taakka ja muiden ihmisten elätettäviä. Sama koskee esimerkiksi romaneja.

    VastaaPoista
  7. Missään ei voi enää ilmaista omaa rehellistä mielipidettään leimautumatta rasistiksi.

    VastaaPoista
  8. Itse kyllä _hyväksyn_ kaikenlaiset ihmiset, sillä jokaisella on se sama ihmisarvo. Lähipiirissäni on esimerkiksi Länsi-Afrikasta Suomeen tulleita tai täällä usein vierailevia ihmisiä, jotka ovat Suomen kanssa tekemisissä töiden tai parisuhteen kautta. No problem. Joskus tosin surettaa heidän kohtelunsa Suomessa. "Mene neekeri töihin" on kadun mieheltä aika kohtuutonta tekstiä lääkärinä työskentelevälle mustaihoiselle...
    Se, miksi itse olen muuttunut varovaisemmaksi, on hallitsematon maahanmuutto. Kun rajoilla ei voida tarkistaa tulijoita, on joukossa paljon sellaisia, joiden taustalla voi aivan hyvin olla rikollisuutta. Monille heistä ei edes kannata antaa tilaisuutta tutustua minuun paremmin (esim. yöelämässä), koska sillä voi olla minulle haitalliset seuraukset. Viime vuonna jouduin tummaihoisten miesten piirittämäksi, mutta onnistuin poistumaan tilanteesta pyörällä. Syksyllä kaverini kimppuun kävi Lähi-Idästä kotoisin oleva mies, mutta kaverini repi itsensä irti ja pakeni kotiin. En usko, että nämä ovat ainoita vaaratilanteita, mitä hallitsematon maahanmuutto on aiheuttanut Suomessa.
    Yksi asia taas on uskonto. Suomessa uskonto ei merkittävästi näy arjessa. Harva kokee, että oma tai toisen uskonto rajoittaa elämää tai aiheuttaa konflikteja. Nyt olemme kohdanneet tilanteita, joissa meidät on suorastaan pakotettu ottamaan kantaa vieraaseen uskontoon, kunnioitettava sitä ja oltava siitä koko ajan jollain tavalla tietoinen. Mitä muslimi syö tai ei syö, miten hänen rukoilunsa on järjestettävä, entä naismuslimien vaatetus töissä? Saako naismuslimi mennä töihin, entä pitääkö hänellä esimerkiksi kaupassa olla sukulaismies mukana? Kuuluuko naisten oikeudet muslimikulttuuriin ja jos, niin miten? Nuori sinkku muslimimies ei sharian mukaan saa masturboida. Jokainen voi kuvitella, millaisia patoutumia tämä aiheuttaa! Ja millaiset seuraukset sillä voi olla, kun on etsittävä muita keinoja purkaa turhautumistaan. Näistä asioista puhutaan aivan liian vähän ja "rasististen" ajatusten perusteluja ei aina ehditä kuunnella, kun meuhkataan suvaitsevaisuutta.
    Joskus faktoja on molemmin puolin pöytää ja ne tulee AINA kuunnella.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?