Vapautettu palveluksesta!

Paitsi oppitunnit kahden päivän ajan. Punkassa siis tulee vietettyä aikaa reilusti tämä ja huominen päivä. Sain myös kauheen kasan pillereitä ja jotain hirveetä yskänlääkettä. Nukkuminen auttoi kyllä tuohon eiliseen hajoamiseen. Nyt kun ajattelee, niin kyllähän tää on mun oman terveyden kannalta paljon parempi, että parannun, enkä ole pakkasessa kahdeksaa tuntia ampumaradalla. Tänään varmaan saan vasemman silmän takia lasit, mutta ostan samantien piilarit matkaan.

Sitten niistä suunnitelmista. Edelleen siis pyrin LääkintäAUK:hon. Eipä oikeastaan ole edes muuta vaihtoehtoa. Teen kaikkeni, että pääsisin sinne. Etuna minulla on hakiessa koirienkoulutustausta sekä se, että hallitsen ensiavun todella hyvin. Osaan painesiteet, kristyssiteen, elvytyksen, murtuneiden raajojen lastoituksen, niskan tukemisen sekä tietenkin ne mitkä kaikki tietää, eli kylkiasentoon laittaminen jne... Teen parhaani kaikessa ja sitten ei auta toivoa kuin sen riittävän. En myöskään katso mahdottomaksi pyrkimistä LääkintäRUK:hon vuoden mieheksi. Helppoa sinne ei ole päästä, mutta meidän ohjeistus on seuraavanlainen: "Tee kaikkesi hyvin ja huolellisesti, niin mikään ei ole mahdotonta."


Kommentit

  1. Kannattais niitä laseja käyttää ainakin mettäleirellä, koska saat piilareista aika mukavan silmätulehduksen. Piilareita on aika hankala pitää kunnossa metässä kun on muitakin tärkeämpiä asioita tekemättä

    Lääkintäauk ja lääkintäruk ovat molemmat vuoden hommia(johtaja koulutus), lääkintämies on 9kk(miehistökoulutus)

    Huomaa että jos haluaa lääkintäaukkiin pitää olla jonkunlaista fyysistä kuntoa koska pitää pystyä evakuoimaan ja kantamaan porukkaa jos tarpeen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niihä se tais ollakki. Pyörii aukin kohalla mielessä vaa ku kaikki puhuu "aukkii 9kk mieheks". :D

      Kyllä mulla fyysistä kuntoa riittää. Kestävyys on on tosi hyvä, mutta en mä mikään heikoinkaan ole. Vuoden verran oon nyt käyny salilla :)

      Poista
  2. Lääkintä RUK on vain farmasian tai lääketieteen alojen opiskelijoille/valmistuneille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on täysin väärä tieto. Mihinkään puolustusvoimien varusmieskoulutukseen ei tarvitse siviilikoulutusta. Paikat jaetaan pisteytyksen mukaan. Pisteet lasketaan pällikokeista, kuntotesteistä, itsearvioinnista, ryhmänjohtajan arvostelusta ja oliko viimeinen johtajan tai pääkouluttajan arvostelusta.

      Tutkinto tai aikaisempi kokemus edesauttaa valituksi tulemista, mutta jos joku on vaikka sairaanhoitaja ja saanut 70% pisteet ja sitten on kouluttamaton nönnönnöö 90% pisteet, niin paikka menee nönnönöölle.

      Meillä oli eilen oppitunti juuri näistä miten valinnat tehdään.

      Poista
    2. Pakko kanssa kommentoida tuota lääkintä RUK:ta, sinne tosiaan valitaan ainoastaan kanditasoinen opiskelija tai valmistunut lääkäri, hammaslääkäri, eläinlääkäri tai proviisori.

      Poista
    3. Sen näkee sitten jos sinne pyrin. Pääasia on päästä LääkAukkiin.

      Poista
    4. Sain selvyyttä asiaan ja sanottiin, etten pääse lääkintärukkiin, mutta voin tehdä lääkAUK:n jälkeen linjanvaihdon esim huoltoRUK:hon. Toinen vaihtoehto on jälkiRUK.

      Poista
    5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    6. Mitä nakkikone tarkottaa?

      Poista
    7. Sellane joka saa paljon ns "paskahommia"

      Poista
    8. Esim lumenluonti kasarmin ovien eestä, pienet kunnostustyöt, siivoomista, tavaroittenbkantelemista paikasta a paikkaan b jne. .

      Poista
    9. vielä tohon rukkiin liittyen, kannattaa viel tarkistaa mitä polkua on mahdollisuus kulkea sinne. Lääkintärukkiin valitaan vaan väh. kandin tason lääketieteen opiskelijoita. Joukkueenjohtajina toimimisen lisäksi pystyvät toimimaan veksissä lääkärinä.
      Pohjoisemmassa ainakin käytäntö on niin että huoltorukkiin lähtijät valittiin jääkärilinjalta. Eli motoauk ja huoltoauk olivat no chance paikkoja rukkiin lähtemiseen vaikka olivatkin osa huollon kokoonpanoa. (motoilla syy oli isoimpien ajokorttien saaminen, superspadejen epäkelpoisuuden syytä en tiedä.)
      terv. jpr res. alik

      Poista
  3. Ei kai susta oo mitään sotahullua tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kerta mä oon tänne tullu, niin kyllä ainakin alikiksi pitää kouluttautua :)

      Poista
  4. Voithan toki aloittaa nyt lukemaan pääsykokeisiin ja napata opiskelupaikan yliopistosta, suorittaa palveluksen nyt loppuun, viettää sen jälkeen väh. 5 vuotta koulussa ja tulla sitten jälki-lääkintä-RUKiin. Milloin ekat lomat ja mitkä suunnitelmat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en ehkä ihan noin kovin halua lääkrukkiin, että sen eteen 5vuotta opiskelisin :D

      Poista
  5. Hyvä Petri! Pakko myöntää et itse veikkasin sun tulevan saman tien maitojunalla kotiin. Kiva kun oot osoittanut mun veikkauksen vääräksi. Tsemppiä sinne ja näytä meille että susta on tähän! Terv, näätä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on liian vahva tahdonvoima, joten poistuminen ei tule mieleenkään.

      Lisäksi armeija osottautui mukavaksi paikaksi. Uusia kavereita huoneellinen, mielenkiintoista tekemistä, paljon opittavaa ja koko aja ei ole jäykkää meininkiä vaan pidetään hauskaakin.

      Ainoa mikä vähän käynyt kunnolle on tämä kuume, yskä ja kurkkukipu. Varsinkin tänään lihaskuntotestissä. Ei kuitenkaan kehtaa olla pois jos ei ole pakko kun jää muuten jälkeen. Niin ja aikaiset herätykset ei vieläkään innosta.

      Poista
    2. Mulla on liian vahva tahdonvoima, joten poistuminen ei tule mieleenkään.

      Lisäksi armeija osottautui mukavaksi paikaksi. Uusia kavereita huoneellinen, mielenkiintoista tekemistä, paljon opittavaa ja koko aja ei ole jäykkää meininkiä vaan pidetään hauskaakin.

      Ainoa mikä vähän käynyt kunnolle on tämä kuume, yskä ja kurkkukipu. Varsinkin tänään lihaskuntotestissä. Ei kuitenkaan kehtaa olla pois jos ei ole pakko kun jää muuten jälkeen. Niin ja aikaiset herätykset ei vieläkään innosta.

      Poista
  6. No mä en alkuunkaan epäillyt ettet armeijassa pärjäisi, sulla on sinne sopiva luonne ilmeisesti. Toisaalta ei armeijan käyminen kenestäkään mitenkään parempaa ihmistä tai enemmän miestä tee. Ikävintä on niillä jotka ajattelee armeijan käymisen olevan tosimiehen pyhä velvollisuus ja jotka on jotenkin tiukkapipoisia tosikoita pakkosuorittajia, siitä tulee ongelmia usein siellä. Ite olin sivarissa kun tiesin että musta on sellasena enemmän hyötyä yhteiskunnalle kuin huonosti sopeutuvana intissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei armeija ihmistä muuta. Sama asia kun sanoisi ammattikoulun muuttavan ihmistä. Samalla tavalla tämäkin on oppilaitos, jossa opiskellaan sotilaaksi.

      Alunperin en lähtenyt juuri siksi inttiin kun tuntui sellaiselta "sun on pakko" meiningiltä. Nyt kun päätin itse lähteväni motivaatio on tosi korkealla, olo täällä ei tunnu vankilalta ja on oikeasti kiinnostunut opiskeluista, eikä ole takakireä tiukkapipo.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?