Tällä kertaa onnistui!

Ihana rentouttava loma kerrankin ja säilyin ehjänäkin. Armeijassa tulee nukuttua yleensä joku 4h yössä ja kotiin tullessa nukuin joku 16h. Välillä heräsin käyttämään koiria ulkona ja näpräilin puhelinta, jonka jälkeen pää takaisin tyynyyn. Teki kyllä hyvää univelkoja lyhennellä, vaikka tokkurainen olo olikin vähän aikaa suuren unimäärän jälkeen.

Nukkumisen lisäksi rentouduin shoppailemalla siviilivaatteita viikonloppuvapaille, inttiin kaikkea hyödyllistä sekä piti hakea apteekista pillerit. Jostain syystä intissä mulle ei anneta mulle määrättyjä lääkkeitä, jonka vuoksi ne täytyi omakustanteisesti hakea. Sinne meni ekat päivärahat kerralla. Ainoa traumatisoiva asia armeijan alkamisessa on tulojen lasku 600eurolla. Tällä hetkellä en siis saa kuin vuokrarahan 560e ja noin 140e käyttörahaa. Miten tuolla140e:llä pitäisi elättää koirat, lomat, tarpeelliset hankinnat inttiin ja hygieniatuotteet. Eka kuu menossa ja olen jo joutunut ottamaan lainaa, että sain hommattua metsäreissuja varten tavarat ja muuta yleishyödyllistä mitä firman puolesta ei saa. Ennen oli niin yksinkertanen kaavio raha-asioissa. 200e koiriin, 100e omaan ruokaan, 100e tarpeellisiin hankintoihin ja loput ulkonasyömiseen, shoppailuun ym.. Noita ennen tietenkin vuokrat ja laskut maksettu.

Kylläpä hyppäsin aiheesta taas vaihteeksi kunnolla. Päässä liikaa ajatuksia. Shoppailun ja nukkumisen lisäksi olen nauttinut hyvästä ruuasta, herkuista, pari leffaa katsonut sekä pelannut kaikkia kivoja pelejä korttipeleistä konsoleihin. Nyt ajattelin vielä käväistä Minna-Tädin kanssa syömässä ja parilla. Täytyy siis alkaa pistää tavaroita jo kasaan.

Päällä uudet vaatteet takkia lukuunottamatta.




Kommentit

  1. Ratkaisu: luovu koirista.

    VastaaPoista
  2. Intin hankintoja varten sossurahaa? Johan veronmaksaja sinne kustantaa kaiken mitä taistelija tarvitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä sossuraha? Ei varusmiehillä ole laillista oikeutta sellaseen :D

      Poista
  3. Siis kuussa 200e koiriin? Mihin sä niin paljon saat menemään? mulla menee muutaman kuukauden sisään ton verran kun ostan lihat pakasteeseen ja nappulasäkin joka on vielä kalliimpaa kun normaalit ruoat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti :'D

      Leluihi ja luihi menee jo joku 60e kuussa. 40e herkkuihin ja100e ruokaan :D

      Poista
    2. No toki jos joka kuussa ostaa leluja :D eikai niitäkään niin usein tarvii? Ihan perustarpeista saat kotonakin tehtyä tuhottavaa ;)

      Poista
    3. Aktivoitu paljon leikkivä koira on iloinen koira :D

      + nuo rakastaa vinkuleluja, jotka on mun koirilla kertakäyttösiä xD

      Poista
  4. Herää! Sun koiras tulee kalliimmiks kun moni ihmisvauva, ne on KOIRIA, ei niitä oo tarkotus paapoo pilalle! Ja intistähän saa kaikki tarpeelliset tarvikkeet. Vähennä röökaamista niin säästät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on KOIRIA <3

      Mun vauvoja, joihin käytän mielelläni rahaa <3

      Poista
    2. Rööki ei maksa ku reilu 9e 10askia, joten se ei maksa mulle paljon paskaakaan :D

      Poista
    3. +en tiedä edes mitä säästäminen on. Jotain syötävää?

      Poista
    4. Euron röökiaskeja? Mistäs semmosia laillisesti saa?

      Poista
  5. Saanko kysyä mitä koirasi syövät? Kiinnostaa kun olen kuullut joskus vain kalliimmalla nappulamerkillä syöttävien omistajien pääsevän tuollaisiin summiin koirien ruokien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun koirat ei oikeastaan syö raksuja kovin usein. Ostan koirille lihaa lihahyllystä, märkäruokaa, tuoreita kasviksia/vihanneksia, raakaluita, tuoretta kalaa, kaikkianameja ja koirankeksejä, dentalsticksejä. Sitten jos joskus tulee tilanne, että rahat alkaa olla vähissä ostan raksuja.

      Poista
  6. No, ehkä nyt sitten opit mitä säästäminen on ja mietit vähän kuinka paljon pienemmällä budjetilla oikeasti pystyy elämään. Kehottaisin myös etsimään vähän kestävämpiä koiranleluja, vaikka niistä sitten maksaisikin hiukan enemmän. Mukavaa inttiaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ainankin. Mä oon ihan älyttömän paska raha-asioissa, paitsi tuhlaamisessa xD

      Poista
  7. Olen tosi iloinen, että koirat tulee sulla aina ensin! Mitä sitten, vaikka niihin menis leijonosa rahoista ne on kuitenkin aina perheenjäseniä! Mentor on mun suosikki. Siitä näkee heti, että se on älykäs ja sympaattinen koira. Tsemppiä armeijaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat on fiksuja ja symbaattisia. Tuisku on vaan haastavampi kun hiukan itsepäisempi ja pitää olla tiukempi kuri sillä :D

      Koirat menee aina kaiken edelle.

      Poista
    2. Molemmat on fiksuja ja symbaattisia. Tuisku on vaan haastavampi kun hiukan itsepäisempi ja pitää olla tiukempi kuri sillä :D

      Koirat menee aina kaiken edelle.

      Poista
  8. Meillä 14 v lähti koirien taivaaseen ja se oli hirvee paikka. Ei päivääkään että en ajattelis sitä ihanaa tyttöä. Kissa kaveri onneks vielä meidän ilona tosin hänkin hyvin vanha neiti lähenpänä kahtakymppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie varmaan joudun käymään kallonkutistajan kanssa juttelemassa kun mä joudun viemään koiran piikille. Kyyneleet tulee silmiin jos edes miettiikään elämää ilman mun poikia.

      Poista
  9. Itse en pahemmin lemmikeille tai eläimille lämpene, joten jännä kuulla, että joku käyttää noinkin suuren osan tuloistaan koiriin. En ole tässä mitään saarnaa pitämässä - omat rahathan saa vaikka pöntöstä huuhtoa alas. Itse vaan en voisi KOSKAAN kuvitella käyttäväni noin paljon rahaa eläimiin tai oikeastaan edes sellaisia hankkivani. 200 euroa kuukaudessa säästöön toisi aika kivan pesämunan parissakin vuodessa, jos esimerkiksi oman yrityksen perustamista - saati oman asunnon hankkimista - olet koskaan ajatellut.

    VastaaPoista
  10. http://www.kela.fi/asumisavustus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on jo tuo. Enhän mä muuten vuokraani pystyis maksamaan.

      Tuo + päivärahat jää käyttöön ja menee täysin koirien ruokiin ja hoitoon, eikä edes riitä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?