Ei niin kivuton vuodenvaihde....

Vatsavaivat on jatkunu siitä tiistaista asti. Silti päätin lähteä uuden vuoden viettoon kipulääkityksen voimalla. Aatto alkoi kauppareissulla, sillä päätin leipoa Minnalle ja Tomille jotain hyvää tuparilahjaksi. Oli siis yhdistetyt tuparit ja uusi vuosi. Päädyin leipomaan tomaatti-mozzarellakolmioita sekä hiukan erilaista pizzaa. Tein pizzapohjaksi piirakkapohjan, jota esipaistoin noin 10min 200c. Tomaattikastikkeen korvasin sulatetulla savuporotuorejuustolla, tuorejuuston päälle emmentalraastetta ja pääraaka-aineena oli riistakäristystä. Käristyksen tein muuten joulupostauksen mukaan, paitsi lisäsin vielä 500g haudutettua punasipulia sekaan. Oli muuten ihan helkkarin hyvän makuista molemmat herkut.

Leipomusten ollessa valmiita lähdin tarkistamaan uuden noitaluolan. Tällä kertaa huoneita on niin paljon, että meinasin eksyä kellariin. Asunnon katsastuksen jälkeen täytyi vielä ehostaa itseään. Pian alkoikin muitakin vieraita tulla paikalle ja illanvietto pääsi alkamaan. Minna teki herkullista boolia, keitti helkutisti nakkeja, laittoi sipsit, porkkanat, kurkut sekä dipit esille ja tietenkin ne mun valmistamat herkut. Puoleen yöhön saakka herkuttelimme, juopoteltiin, kuunneltiin välillä hyvää musiikkia, juteltiin mukavia ja oli meillä striptease showkin. Puolen yön aikaan menimme sitten totuttuun tapaan pihalle räjäyttämään pari rakettia, korkkaamaan kuohuva ja katsottiin myös keskustan ilotulitusta. Jossain vaiheessa sitten vatsakipu vei voiton tehdessään paluuta ja päätin lähteä kotiin. Vielä ei nukuttanut, joten vein koirat vielä koirapuistoon. 

Seuraavana päivänä ei krapulasta kärsitty, mutta vatsakipu oli kauheimmillaan. Vessassa kun kävin, niin huomasin nyt olevan oikeasti vakavampi vaiva. Kaunistelematta yhtään paskansit ihan pelkkää verta ja vatsassa tuntui kun joku olisi hakannut puukolla tietä ulos. Siitä sitten alkoikin sairaalapäivä. Ensin olin noin 5h tekstarijonossa, jonka jälkeen hengailin sairaalassa toiset 5h. Musta pumppailtiin vähän väliä verta ja sitten vihdoin joskus puolen yön aikoihin oli lääkärintarkistus. Lääkäri sitten ilmoitti, että minulla on virusperäinen tulehdus suolistossa. Sain hoito-ohjeet sekä pillereitä, joiden avulla olen pystynyt tänään olemaan suhtkoht normaalisti. Nytkin jo joku nelisen tuntia ilman kipua. Pahimmillaan kipu on aina 30min-1h syömisestä. Lisäksi lääkäri kirjoitti inttiin mukaan lapun, jossa suositellaan verikokeiden uusimista ensi viikon loppupuolella. Huomenna tuleekin sitten viimeinen postaus siviilissä.
Mun peili on aina niin ihanan puhdas.... 









Kommentit

  1. Mihin sun koirat menee,ku sä meet inttiin? :) maanantainako se intti alkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun vanhemmille tulee eläimellinen vuosi ;D

      Maanantaina alkaa :)

      Poista
    2. Mitä tuntemuksia sulla on? :D Pelottaako tai jännittääkö vai molempi? :D Muista sit syödä munkkipossua siel ;D

      Poista
    3. Iloinen, innostunut ja odottava fiilis.

      Pyrin välttelemään herkkuja, mutta eiköhän silloin tällöin tule syötyä. Täällä Lappeenrannassa kuulemma on joku telamiina niminen pulla? joka on munkin syrjäyttänyt. Tai näin ainankin kuulin :D

      Poista
  2. Aika ikävä sattuma, et just nyt intin alla kävi tollei. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tää mun palveluksen aloittamiseen vaikuta millään lailla. Lääkitys kohdallaan nyt. Ainoa.miten vaikuttaa on se, että joudun joku päivä käymässä verikokeissa, jossa katsotaan tulehdusarvojen laskeneen. Samalla katsotaan ettei mitään näy maksassa, munuaisissa sun muissa sisäelimissä. Ihan vaan rutiininomaisesti, sillä jos verta tulee ylä tai alapäästä, niin se ei ole hyvä juttu.

      Poista
    2. Siitä saakin kätevän syyn keskeytykseen. Ja Mäkkiateriat pitävät lopusta huolen <3

      Poista
    3. Älä pelkää. Ei mua oo koskenu mahaa lauantain jälkeen. Keskeytys tapahtuu vain märissä päiväunissasi ressukka ;)

      Poista
    4. Älä pelkää. Ei mua oo koskenu mahaa lauantain jälkeen. Keskeytys tapahtuu vain märissä päiväunissasi ressukka ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?