Mitä haluan joululahjaksi?

Tämän vuoden joulahjat ovat melkolailla inttiit lähdön kannalta mietittyjä. Kerrankin siis toivon jotain 100% varmasti hyödyllistä.

1. Tabletti - Vapaa-ajalle viihdettä ja sillä olisi hyvä päivitellä kulumisia. Minun mielestäni kätevämpi kuin raahata läppäriä mukaan. Ihan jo sen vuoksi, että on reilusti pienemmän kokoinen. Merkillä ei niinkään väliä, kunhan ei ole mikään pienin ruutukoko. Sony olisi tietenkin se mieluisin.

2. Dolce & Gabbana Light Blue deodorantti ja suihkugeeli. Parhaimman tuoksuinen miesten tuoksu koskaan. Ainankaan ei tähän mennessä ole tullut vastaan.

3. Kunnolliset parranajovälineet. Esimerkiksi joku Gilette Fushion vaihtoterällinen höylä ja samaa sarjaa oleva sheivausgeeli olisi oikein otolliset tähän tarkoitukseen.

4. Tietenkin alusvaatteita ja sukkia. Kavereilta, jotka on käyny intin oon kuullut, että armeijassa nuo on iha perseestä ja kannattaa ottaa omia mukaan. Myöskin puhtaiden saaminen likaisten tilalle on usein hankalaa ja kuka paskasissa vaatteissa nyt haluaisi olla.

5. Koirille kivoja virikkeitä. Jotain leluja, luita ja uudet hihnat ois kivat. Nuo vanhat alkaa olla melko kuluneet.

6. Lahjakortit on aina kivoja. Esimerkiksi ravintolalahjakorteilla olisi kiva käydä lomilla syömässä pikkasen laadukkaampaa ruokaa. En nimittäin usko ruuan olevan sen hehkeämpää kuin peruskoulussa.

7. No okei pari turhakelahjatoivetta. Smirnoffin Vodka uudeksi vuodeksi on yksi ja herkkuja on aina kiva saada, kuten esim Ferrero Rocherin niitä ihania suklaakonvehteja tai salmiakkia.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?