Pornoa & valkosipulia ♥

Vähän erillainen viikonloppu takana päin. Giggling Marlinissa esiintyi Lord Est ja itse en ole kyseistä artistia vielä livenä nähnyt, joten pitihän se käydä katsomassa. Tällä kertaa tosin vietin iltani selvin päin. Niin paljon menoja ja ne ei niin halvat halloweenbileet tulossa, niin ei oikein pystynyt sitä perus viisikymppistä kurkusta alas kittaamaan kun kerrankin päätin ajatella aivojen älypuoliskolla, joka ei usein ole käytössä tunne puolen viedessä yleensä aina voiton. Kolme siideriä tuli vain juotua ja kippistäessä yksi fisu. Siinä olikin mun juomiset, mutta meno oli ihan yhtä villiä ja kymmenestä pilkkuun asti bailattiin. Tosin mulla taisi olla jopa hauskempaakin selvinpäin. Katsoi sivusta lärvit vetäneiden toilailua, niin sai nauraa oikeasti koko ajan vatsa kippuralla. Kaikki pokausyritykset, ihmisten yrittämistä mustasukkaisiksi, väittelyitä turhanpäiväisistä mitättömistä asioista, superlärvisten tanssiminen, joka on pikemminkin pystyssä pysymisen yrittämistä ja vaikka mitä. Onnistunut ilta kyllä kertakaikkiaan. Keikka tosin oli minimaalisempi kuin odotin. Laulaja yksin lavalla, eikä ollut kunnon showta pystyssä.

Lauantain piti olla krapulaton päivä, mutta mulle tuli vissiin joku myötätuntokrapula tai sitten johtui 4h yöunista, että minua väsytti koko päivän. Nukkumaan kun pääsin vasta joskus viiden jälkeen koirien lenkittämisen jälkeen ja heräsin jo yhdeksän aikoihin Mr.X:n soittaessa. ''Krapulapäivää'' siirryinkin sitten yksin kotonta kyyhöttämästä viettämään Mr.X:n luokse, jonne oli rantautunut yksi krapulainen hottispoika ja myös myötätuntokrapulaa poteva Juuli-Pupu. Me ei oikeasti tehty koko päivänä mitään muuta kuin maattu sängyssä tai sohvalla katsoen Ruutu+:sta Vain Elämää, Hottiksia ja Martina & Hengenpelastajia. Sen verran saatiin kuitenkin aikaiseksi, että käytiin saunomassa sekä hakemassa karkkia, limua, pizzaa ja tosi paljon valkosipulia. Siinä sitten paranneltiin krapuloita katsomalla homopornoa ja syömällä valkosipulia. Oli kyllä härskit gang bang videot pyörimässä. Voi sitä poikaparkaa joka leffassa oli 30 kundin bottomina. Ei varmaan ole kuvausten jälkeen kävellyt vuoteen, mutta tuon pojan onneksi on pyörätuolit keksitty. Leffasta jäi sitten pienet kiksit päälle, niin jäinkin Mr.X:lle ihan yökylään. Enää ei ole halipula!

Ihan lopuksi kaksi kysymystä, joihin toivon vastausta. Näitä on nimittäin pohdittu jo monta viikkoa, eikä googlestakaan ole apua.

Miksi krapulassa tekee mieli seksiä?
Miksi krapulassa tekee mieli valkosipulia?
Miksi krapulassa illalla tulee hirveä makeanhimo?

Pahoittelut kuvien vähyydestä. Unohdin ladata akun ja puhelin ilmoitti jo alkuillasta akun loppumisesta sulkeutuessaan.

Kommentit

  1. Makeanhimo johtuu alkoholin palamisesta aiheutuvasta veren sokerin laskusta. Valkosipuli peittää suusta ja hengityksestä pahan hajun ja maun. Seksistä en tiedä, ehkä olet ehdollistanut itsesi siihen että kostea baari-ilta päättyy seksiin. Miten niin et juonut mitään, laskujeni mukaan nelisen alkoliannosta, mulle se on jo kaatokänni. AIka hyvä toleranssi sulle kehittynyt jos se ei missään tunnu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makeanhimo voi johtua tuosta, mutta valkosipuli ei kyllä selittynyt vielä. Ei sitä seksiä niinkään kännissä tee mieli, vaan sitten aina krapulassa. En mä nyt mikään koko kylän polkupyörä ole, että joka bileiltana jollekkin herutan ;D

      Neljä annosta kaatokännit? Edes teininä ei tullut kaatokänniä tuosta määrästä. Varsinkaan kun tuossa reilu 5 tunnin mittaan joi, eli noin 25cl siideriä tunnin aikana. Hitto ku olis noin halpa viinapää ;D

      Poista
  2. Seksiä tekee mieli koska mielihyvähormoonit, parantaa kurjaa oloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt tuli looginen selitys!

      Makeanhimo ja seksi saatu selville. Sitten enää pitäisi saada valkosipulille kunnollinen selitys ;D

      Poista
    2. Valkosipulilla karkotetaan paholaista pois,viinapiru mm.on paholaisesta,oikeesti!Niinku silleen taas seuraavaan kertaan,mä lopetin dokaamisen,olin aina viimesin bailaaja ja 2päivää hirvee masis,en oo olemassa,en oo missään käyny,jotain häpeän pimeitä tunneleita pari päivää dallaili ja sitte pitäs ottaa uus setti,ei pää pysyny enää messissä.Aikalisä,timeout.Mulle ei viina tai alkoholi sovi,kyllä sen fyysisesti kestäs kankkusen,mutta ei oo sen arvosta,että henkisesti meen aivan down.

      Poista
    3. No ei kyllä kannata juoda jos henkisiä ongelmia tulee.

      Itellä ei oo muistaakseni ollut koskaan morkkista kuin fyyaisesti. Mitä sitä menneitä muistelemaan. Mennyt on mennyttä ja tulevaisuuteen pitää keskittyä :D

      Poista
  3. Seksiä haluttaa siksi, että testotasot ovat korkealla. Myös mimmeillä.

    VastaaPoista
  4. Mie selittäsin ton valkosipuli himon sillä että esim kipeenä tekee mieli valkosipulia yms että tulis terveeksi nopeemmin. Krapulakin on jollain tavalla myrkytys/kiputila ja tekee mieli jotain millä sen suht nopsaan pois! Miekin himoitsen valkosipulia aina rapelossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo valkosipuli lukee aina "näin parannat krapulan" listoilla :D

      Poista
  5. Syö,juo ,nussi,minkä takia asioita pitäs käyvä miettiin liikaa.Kerran vain!!!!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?