Finnkino Strand - Kutsuvierasgaala

Tiistaina sain kunnian päästä ensimmäisten ihmisten joukossa tutustumaan uuteen Finnkinon leffateatteriin kutsuvierasgaalan merkeissä. Aveciksi mukaan lähti ystäväni Juuli, jonka tapasin Iso Kristiinan pääovilla hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkamista. Paikalle päästyä siemailimme tervetuliaisjuomat sekä meistä otettiin kuvat punaisella matolla. Ensin katselimme ympärille paikkoja ja minä pidin näkemästäni. Todella viihtyisän oloinen paikka. Leffatarjonta on monipuolinen ja leffoja useita näytöksiä päivässä. Saa ihan itse päättää lähteekö näytökseen päivällä vai illalla. Vessat olivat mukavat ja ensimmäistä kertaa pääsin näkemään miesten vessassa kunnollisen kokovartalopeilin. Sellaiset on miesten vessoissa nimittäin valitettavasti harvassa.

Kaikki vieraat kun olivat saapuneet siirryimme elokuvasaliin, jossa puheen piti Finnkinon toimitusjohtaja Liisi Jauho sekä Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva, jonka jälkeen pyörimään lähti Napapiirinsankarit 2. Pääsimme siis näkemään tuon uuden kotimaisen elokuvan ennen virallista ensi-iltaa. Elokuvan näyttelijät eivät valitettavasti päässeet paikalle, mutta he olivat kuvanneet meille videotervehdyksen. Elokuvasta en juonipalastuksia rupea lipsauttelemaan. Sen voin kyllä sanoa, että ylitti kaikki odotukset. Tuo jatko-osa voittaa ensimmäisen ihan 100-0. Alusta loppuun saakka sai nauraa. Elokuvanautintoa täydensi erittain mukavat istuinpaikat. Leveät ja jämäkät istuimet kunnollisella jalkatilalla. Valkokangas on suuri 100m2 ja löytyy myös korkeatasoinen 7.1-äänentoisto. Saleja Finnkino Strandissa on kaiken kaikkiaan neljä kappaletta ja ylipäätään kyseinen leffateatteri on tällä hetkelle koko Suomen edistyksellisin

Elokuvan päätyttyä pääsimme nauttimaan illan antimista. Tarjolla oli herkullisia coctailpaloja sekä hyvä juomavalikoima. Siinä loppu ilta meni rupatellessa ihmisten kanssa bändin soittaessa elokuvamusiikkia lavalla. Oli siihen tanssilattiakin laitettu, mutta musiikki ei ollut oikein minun tai Juulin korvaan mieluisaa, joten tanssit säästimme viikonlopulle. Ilta oli kaikin puolin mukava ja Finnkino Strand on ehdottomasti paikka, jota voin suositella ihan kaikille.











Kommentit

  1. Mikä on perunalepuska?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuluu meidän karjalaisten perinneruokiin.
      Tässä resepti: http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/299967/Lepuskat/

      Muualla päin Suomea meidän lepuskoita kutsutaan muistaakseni rieskoiksi ja täällä meillä rieskat sitten taas on sellaisia isoja, pyöreitä, paksuja leipiä.
      Tässä esimerkkikuva:
      https://scontent.cdninstagram.com/hphotos-xfp1/t51.2885-15/e15/10919163_802640993149216_1031063134_n.jpg

      Poista
  2. VAU, miten tyylikkäänä oot ollut liikenteessä! Upea pakkaus <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3

      Mua vaan harmittaa, että kiireiden takia en kerennyt käymään kampaajalla ennen kyseistä gaalaa.

      Poista
  3. Oletko jo saanut ihanien koiriesi hoidon 24/7 järjestettyä ennen armeijan harmaisiin astumistasi ( olikos se tammikuussa 2016? )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aattelin heittää niille viikkorahaa ja sanoa ''pitäkäähä talo pystyssä ja ei osteta sitte koko rahalla herkkuja.''

      Mutta joo asia on hoidossa ;D

      Poista
  4. Miekii olin tuolla ! Tuo leffa oli huikee ! :) Tiiätkö mistä noita kuvia vois löytää? Mitä siel otettiin? Oon yrittäny ettii mut en löyä :<

    VastaaPoista
  5. Kävin aikoinaan Kuopiossa kun sinne avattiin uusi Finnkinon Scala, eikä Strand ole sen edistyksellisempi, valitettavasti

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?