Kana-jalapenokastike ♥

Pitkästä aikaa tuli tehtyä ruokaa jääkaapin jämistä, eli siitä mitä sieltä nyt sattui löytymään. Sunnuntailta oli jäänyt riisiä, kanankoipien parasta viimeinen käyttöpäivä oli lähestymässä ja jääkaapin ovessa oli vajaa purkillinen jalapenoja. Herkullista kastikettahan niistä syntyi ja riisi lisukkeeksi. Mä nykyään rakastan tulista ruokaa ja syön sitä viikottain. Chili on makoisan herkuttelun lisäksi myös todella hyvä terveydelle. Varsinkin aineenvaihdunnalle. Tähän reseptiin sovelsin kanaviilokin reseptiä.

Kana-jalapenokastike

3kpl Kanankoipia
1l Vettä
2kpl Kanalientä
1rkl Currya
1rkl Suolaa
0,5l Maitoa
Noin purkillinen jalapenoja
Maizenaa

Laita kanankoivet ja litra vettä uuniivuokaan. Paista uunissa 150c noin 3tuntia. Laita kanat vedestä viilentymään ja laita paistoliemi kattilaan. Kun koivet on jäähtyneet erottele koivista liha kattilaan. Paloittele jalapenot ja lisää kaikki muut aineet maizenaa lukuunottamatta kattilaan. Keitä noin 10min ja sitten suurusta maizenalla. Niin ja jos joku ei tiennyt, niin liutoa maizena veteen ennen kastikkeeseen lisäämistä. Muuten saat jauhokokkarekastiketta. Tästä luulisi tulevan tosi tulista, mutta maito tasapainoittaa liikaa tulisuutta pois. Kastike on mielestäni mukavan mieto. Pientä tulisuutta, joka ei kuitenkaan peitä muita makuja. Todellakin teen joskus uudestaankin tätä herkkua. Noiden lisäksi laitoin myös noin desin verran ruokakermaa kun sellainenkin jämäpurkki roikkui tuolla.




Kommentit

  1. Opetettiinko teille koulussa tai tiedätkö muuten jotain tosta keitetyn riisin säilymisestä kun kuulin joskus radiosta tai teeveestä kun joku asiantuntija selitti että sitä ei oikeastaan pitäis ollenkaan säilyttää, jääkaapissakin säilyy max jotain vuorokauden. Ihmettelin kun mä oon kyllä syöny varmaan melkein viikonkin jääkaapissa ollutta keitettyä riisiä enkä siitä kipeäksi tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo opetettu riisin säilymisestä. Ite käytän ruuan säilyttämisessä samaa ku ravintoloissa on, eli melkolailla valmistuspäivä +3pv.

      Tunnen jonkun verran aasialaisia (thaimaalaisia ja kiinalaisia) varsinkin Espanjassa, niin he kyllä säilyttävät ylijäämäriisin.

      Poista
    2. Ei oo opetettu riisin säilymisestä. Ite käytän ruuan säilyttämisessä samaa ku ravintoloissa on, eli melkolailla valmistuspäivä +3pv.

      Tunnen jonkun verran aasialaisia (thaimaalaisia ja kiinalaisia) varsinkin Espanjassa, niin he kyllä säilyttävät ylijäämäriisin.

      Poista
  2. 3h kanankoiville kuulostaa aika pitkältä ajalta? Tossa lämpötilassa kanankoivet kypsyy kyllä 50-60minuutissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiden pitää olla ylikypsiä. Sellasii et luut irtoo lihasta pienellä nykäsyllä =)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?