Jenniä, koiran kadotusta ja auringonottoa!

Koittihan vihdoin se perjantai kun Jenni Vartiainen saapui Lappeenrantaa Amarilloon keikalle. Tätä onkin jo reilu kuukausi odotettu. Oli pakko ostaa heti lippujen ilmestyttyä myyntiin omat kappaleet Idan kanssa, että varmasti päästään keikalle. Ilta alkoi tietenkin laittautumisella, koska eihän nyt ryysyläisen näköisenä voi ihmisten ilmoille mennä. Puoli kiloa pakkelia naamaan, hiuksia sekaisin hiustpuuterilla ja lakalla viimeistely sekä sopivat vaatteet ''maanpäällisestä helvetistä'', eli mun vaatehuoneesta. Paidaksi musta niitein koristeltu paita, joka on takaa läpinäkyvä, pinkit shortsit ja Marc Jacobsin kiilakorkotennarit jalkaan. Vielä alkon kautta pullo valkkaria ja puistoon aloittelemaan iltaa. Otettiin vähän väriä pintaan samalla kun tyhjentelimme juomiamme. Aika ei tuntunut kuluvan millään, mutta viimein tuli aika lähteä kohti Amarilloa.

Pakko sanoa, että Amarillon yökerho oli minulle todella suuri pettymys. Melko pieni ja ahdas paikka. Minä ja Ida olimme reilu 10v nuorempia kuin keski-ikä siellä olevilla henkilöillä oli. Plussaa Amarillo saa tosin suuresta tupakkakopista, jossa voi istua sekä vessojen riittävyydestä. Kertaakaan ei tarvinnut vessaan jonottaa, mutta siideriä hakemaan senkin edestä. En usko käyväni kyseisessä paikassa bilettämässä, paitsi jos joku hyvä artisti tulee taas esiintymään. Amarillossa ruokapuoli ja casino on enemmän mun juttu.

Ennen Jennin keikan alkamista ehdimme laulaa vielä karaokea yhden biisin verran. Keikka fiilistelyksi vedimme Jenni Vartiaisen Nettiin. Yksi suosikeistamme, josta tulee todella paljon muistoja nuoruudesta mieleen. Jenni aloitti keikkansa puolilta öin ja olimme tehneet hyvän hyökkäysstrategia (saakelin vaikee sana kirjoottaa). Kellon tullessa puoli kaksitoista menemme eturiviin odottamaan ja saimme näin lunastettua itsellemme eturivin paikat keskeltä lavaa. Keikka oli kertakaikkisen mahtava. Jenni oli todella kauniina, lauloi kaikke ne biisit mitä toivoin kuulevani ja kaksi kohokohtaa keikalla oli. Ensimmäinen oli kun pääsin juttelemaan Jennin kanssa miehistä ja rakkaudesta ja toinen kun pääsin laulamaan hänen kanssa pienen pätkän Ihmisten Edessä biisiä. Arvosana keikalle kouluarvosana-asteikolla ehdoton 10+. Ei tule tällä hetkellä mieleen toista kotimaista artistia, jonka keikka olisi ollut noin mahtava. Kaija Koo ja Maija Vilkkumaa menee lähelle, muttei missään nimessä ohi. Aivan pakko päästä joskus uudestaan kun Jenni esiintyy lähimailla. Keikan jälkeen lähdimmekin sitten Amarillosta kohti Giggling Marlinia, jossa päätimme loppuillan viettää tanssin, karaoken ja drinkkien parissa. Siellähän oli taas kasapäin tuttuja, joiden kanssa pääsi juttelemaan ja bailaamaan. En muista koska olisi ollut noin mahtava ilta/yö/aamu. Bileet jatkuivat nimittäin auringonnousuun asti.

Siihen se mahtavuus sitten jäikin kun heräsin aamupäivällä. Hirveä krapula ja koiria huutaessa syömään tapahtui yksi elämäni kauheimpia asioita. Missä on Tuisku? Minä helvetin idiootti olin unohtanut laittaa ulko-oven takalukkoon yöllä koiria käyttämästä tullessani. Tuisku osaa avata ovia ja tietenkin se on päättänyt testata aukeiskoha tuo ulko-ovi. Luojan kiitos Mentor ei ollut päättänyt lähteä mukaan omatoimiselle aamulenkille. Tuskallinen paniikki päällä soitin vanhemmat ja kaverit auttamaan etsinnöissä. Facebookkiin ilmoitus ja sitten Mentor mukaan ja Tuiskua etsimään. Luojan kiitos mikä helpotus oli kun facebookissa ilmoitettiin koiran löytyneen ja löytyvän Tassutarhasta. Kariniemestä oli Tuisku poimittu talteen, eli ei se ole kilometriä pidemmälle päässyt. Varmaan tuota junarataa pitkin kävellyt meidän tutusta uimapaikasta eteenpäin. Tuiskuakin on varmaan pelottanut joutua yhtäkkiä outoon paikkaan häkkiin. Tuisku nimittäin kun näki minut niin alkoi kauhea hännän heiluttaminen ja itkeminen. Kotiin kun päästiin Tuisku söi, joi ja meni suoraan omaan pesään nukkumaan. Heräsi ainoastaan lenkkien ajaksi ja sitten aina takaisin nukkumaan. Mentor ei ollut kovin mielissään tuosta tempauksesta. Aluksi Mentor pesi Tuiskua noin tunnin ajan ja sitten pesun jälkeen vartioi ja murisi sille. Itselläkin kun koira oli turvallisesti kotona ja stressi lähti simahdin täysin. Nukuin kuudesta kymmeneen ja sitten olin hereillä tuonne reilu kahteen asti, josta nukuin yhteentoista saakka. Nyt tiedän minäkin millaista on stressi. En koskaan stressaa töistä, koulusta, raha-asioista ym... Mutta kun kyse on eläimestä, varsinkin kadonneesta/sairaasta, niin sitten iskee stressi päälle pahemman kerran. Ei muutes enää krapulaakaa huomannut kun stressi ja paniikki vei kaiken huomion.

Tämän päivänkin olen ottanut rennosti. Käytiin poikien kanssa metsässä ja rannalla, leivoin sämpylöitä ylijäämäpuurosta, jota keitin koirille liikaa ja pari sämpylää täytin evääksi rannalle. Ystävien kanssa Skibboa, Unoa, kalastusta, paljon kylmää juomaa, aurinkorasvaa, tupakkaa ja runsas määrä rusketusta. Vieläkin vähän kuumottaa ihoa. Tuli siinä auringossa nimittäin joku kuutisen tuntia oltua. Huhhuh.. Olipas tällä kertaa paljon asiaa. Nyt voisi lopettaa ja ruveta syömään meksikonpataa. Päälle tietenki reilusti jalapenoa ja juustoraastetta. Jälkkäriksi tuoreita hedelmiä ja jääteetä.





Jenni tuli juttelemaan <3

Syvälliset keskustelut vaatii pohtimista.





Tälläne liitettiin mun julkasuun. Ei tarvinnut itku kurkussa juoksennella ympäri Kivisalmea enää kauheiden ajatusten kanssa. Olin koko ajan ''se on jääny auton alle'', ''en nää Tuiskua enää koskaan'', ''tappakaa mut''.

Kommentit

  1. Hyvä kun löytyi karkulainen noinkin pian. Känni ja koira on huono yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka kerta ku unohan laittaa oven takalukloon. Rivitaloasunto ja ovien avaamisen osaava koira ei oo hyvä yhdistelmä. Onneksi oli onni matkassa :)

      Tällä kertaa en ollut edes mitenkään kovassa kännissä. Pikemminkin jo krapulan puolella. Olin herännyt aamu 7 niin noin vuorokauden olin ollut hereillä kun kävin nukkumaan.

      Poista
  2. Mietipä mahdollisesti että hankkisit jonkun lisäturvan oveen takalukon lisäksi. Minulla on houdineille lisäksi ovella tämä: http://www.petenkoiratarvike.com/koirat/tuote/lemmikkiportti-carlson-erikoiskorkea-104x-74-86-(102)-cm-(0941e-0941pw)/702001/ ei unohdu laittaa kiinni ja pitää koirat hyvin sisällä. Ja känni ei vaikuta, meiltä on ihan normi-iltanakin lähtenyt livohkaan ovia avaava koira.. eli ei se kyllä siitä ole kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois olla hyvä idea tollanen portti tohon eteiseen vievään oveen =)

      Poista
  3. Tuttu screen shotti ;) Mutta hyvä kun koira löytyi. Oma edesmennyt karkasi kolme kertaa tuuletusikkunasta. Ekan kerran jälkeen hommasin jo pantaan nimilaatan ja numeron, niin ei tarvinnut kauaa hakea kun tuli jo soittoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon karkaamisen jälkeen useaan otteesee kattonut kaikki ovet ja ikkunat että varmasti kiinni :D

      Poista
    2. Koskaan ei oo liian varmaa! :D se tägi maksaa 7e suutarikakella ja varmasti säästää euroja siinä ku hakee toisen kerran tassutarhalta :)

      Poista
    3. Mulla on vaan se ongelma, että en koskaan pidä koirilla sisällä minkäänlaisia pantoja päällä :D

      Poista
  4. Joskus kun asuttiin rivarissa, niin eräänä aamuna heräsin kun mies oli kännipäissään unohtanut takapihan oven raolleen. Semmonen vajaa 10cm rako siinä. Se paniikki kun sydän alkaa pamppailla... Onneksi kaikki 2 koiraa ja 3 kissaa olivat tallella. Piha oli kyllä aidattu niin koirista en ollut niin huolissaan, mutta ajattelin että kissat on juosseet jonnekkin teille tietymättömille eikä niitä löydy enää koskaan. Onneksi 2 3:sta pelkää ulkoilua ja se kolmaskin haluaa vaan syödä ruohoa jos pihalle mennään. :D
    Mies muuten sai melkoset huudot kun siitä heräili eikä ovi unohtunut auki enää koskaan (ja se on aina ihan hysteerisen ylivarovainen kaikkien eläimiin liittyvien asioiden kanssa niin oli se sillekkin ehkä vähän kova kolaus). :)

    Onneks hän kuitenkin löytyi ihan hyvinvoivana. Ei sitä varmaan pystyis antaan itelleen anteeks jos jotain pahaa olis tapahtunut, en usko et itse ainakaan pystyisin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?