Petri Princess Penna 21v

Ihan ekana haluan varoittaa teitä. Postauksen loppu sisältää juonipaljastuksia Orange Is The New Blackin kolmannesta tuotantokaudesta. Ilmoitan vielä erikseen kun ne alkaa niin halukkaat voivat stopata lukemisen.

Pari päivää olen ollut jo 21-vuotias. Onneksi näytän kuitenkin vielä teinipojalta ainankin kauppojen myyjien mielestä. Mikään ei ole ihanempaa kuin henkkareiden tarkistaminen syntymäpäivänä. Vielä ei siis tarvitse mennä Viroon botoxia hakemaan. Synttäripäiväni alkoi tietenkin laittautumisella. Syntymäpäivinäni olen aina bilevaatteissa aamusta iltaan asti. Tällä kertaa pukeuduin Tallinnan reissulla ostamaani punaiseen toppiin, jotka yhdistin sinisiin kiilakorkoihin ja mustiin minishortseihin. Hiukset tietenkin piti tupeerata, mutta naamataulu oli laitettu melko natural tyylillä tällä kertaa. Kesäisin yleensä suosin vähän hillitympää linjaa, niin ei koko ajan tarvitse olla korjailemassa. Laittautumisen jälkeen piti vielä koirat käyttää koirapuistossa ja sitten olinkin valmis lähtemään vanhempien kanssa syntymäpäivälounaalle. Minne muuallekkaan kuin taas Amarilloon. Siellä tulee käytyä nykyään tosi paljon. Kokeilin vaihteeksi jotain uutta ja otin jättikatkarapuja. Ruokajuomana Happy Joeta. Hyvää oli, mutta ei ne katkaravut kanahampparia vuohenjuustolla ja savunagabbq:lla voittanut. Vähän myös pelailtiin RAY:n kasinolla, joka on Amarillon yhteydessä kunnes minun oli aika lähteä kotiin päin.

Ilma oli surkea, joten synttärit piti siirtää minun luokseni. Olisin paljon mieluummin pitänyt ulkona synttärini, mutta minkäs teet. Saakelin hauskaa meillä siitä huolimatta oli. Luokseni tuli paljon ihania ystäviäni. Eräs jopa Espoosta saakka. Kuuntelimme musiikkia, jotkut grillailivat, mölkkyä pelailtiin siinä yhdessä vaiheessa kun aurinko päätti olla meille hetken armollinen sekä nautittiin synttäritarjoilusta. Pinkkiä skumppaa, mansikkakakkua, vaahtokarkkeja sekä snacksejä. Kakun tein tietenkin itse ja ai että se oli hyvää. Mitä nyt kusin kerman lämpötilan kanssa pursotusvaiheessa, mutta se ei vaikuttanut kuin ulkoisiin seikkoihin. Pohjana oli perus vehnäjauho-kananmuna-sokeri ja kostutus tapahtui mansikkamehulla. Täytteeksi laitoin mansikkahilloa sekä tietenkin itse tehtyä mansikkarahkaa. Päälle reilusti kermaa ja tuoreita mansikoita. Oli muutes todella herkullinen kakku vaikka itse sanonkin. Joskus kymmenen jälkeen lähdettiin sitten yhteisvoimin Toteemiin pitämään hauskaa ja ilta jatkui halpojen tuoppien sekä karaoken parissa. Jossain vaiheessa saimme päähän pelata pullonpyöritystä, joka on baarissa jotain niin mahtavaa. Ei niinkään totuudet, vaan ne tehtävät. Siellä tuli jos jonkinlaista miesten etsimis tehtävää sun muuta. Baarin mentyä kiinni ilta jatkui sitten vielä minun luonani aamuun asti ja sen kyllä huomasi olotilastani aamulla.

Pakko oli korkata yksi lonkero heti herättyä. Ei siitä olisi muuten tullut yhtään mitään. Koirat ulos omalle pihalle pitkiin hihnoihin kiinni ja itse istuin uudelle terassilleni istuskelemaan lonkero kädessä kun Espoon vieras laittautui ennen kaupungille lähtöä. Uusi terassi siksi, että vanhempani ostivat minulle puutarhakalusteet, somistukset terassille ja kukkia synttärilahjaksi. Lisäksi sain heiltä Addiction Jetsen- pinkin kellon, Milk Bath kylpysuolaa sekä vesimelonilonkeroa lavan. Ystäviltäni sain vaikka mitä ihanaa. Paljon erilaisia kylpytuotteita (mä oon hurahtanu vaahtokylpyihin saatuani ammeen ja siksi toivoin paljon kylpytuotteita), kukkia, uuden veitsisetin, pientä herkkua, hiuslakkaa, t-paidan ja tietenkin skumppaa. Kaikki vissiin tietää mun tykkäävän pinkistä, koska 90% lahjoista oli vaaleanpunaisia tai pinkkejä. Mutta tosiaan olin hetken kaupungilla ystäväni kanssa kunnes tajusin olevani myöhässä lounaalta. Lounastin yhden tosi mukavan uuden tuttavuuden kanssa. Kynttilät, kukkakimput ja kaikki. Ja nyt jos et halua kuulla juonipaljastuksia lopeta lukeminen.

Syömisen jälkeen suuntasin kaupan irtokarkkihyllyn kautta kotiin. Puolikiloa irtokarkkeja, 2-pack Coca Cola Zeroa ja Orange Is The New Blackin kolmas tuotantokausi. Voittaa melkein seksin. Tosin kolmas tuotantokausi oli itselleni hiukan pettymys. Kausi keskittyy ihan liikaa vankilan henkilökuntaan ja johtoon. Pidän nimittäin eniten sarjassa vangeista ja heidän menneisyyden tarinoistaan. Keskeisiä hahmoja lähtee myös ihan liikaa pois. En myöskään pidä ollenkaan siitä, että Piperista on tehty bad ass mafiooso. Se kun on ollut edelliset kaksi kautta se kiltti ja herttainen naapurintyttö paria hermoromahdusta lukuunottamatta. Kokonaisuudessaan kuitenkin taas jälleen loistava mestariteos kuten kaksi aikaisempaakin kautta. Nyt vain innoissani odotan jo neljättä tuotantokautta. Jaksoja on ihan liian vähän per tuotantokausi!

Kakkua mulle...

...ja koirille.



Kakkua pursottaessa katsoin, että kerma taitaa olla liian lämmintä ja oikeassa olin. Koristuspursotukset oli ''vähän'' valahtaneet ja mä kun niin pursotin ison kakun vaivalla täyteen söpöjä pikkuisia palloja.









Kommentit

  1. Ehkä hirveintä ikinä, jos Nicky ja Bennett lähtee kokonaa.. D: Varsinki Bennett </3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bennett vaan silmäruokaa, mutta Nicky!!!!!!!!!!

      Poista
    2. Ps. antakaa mulle Nickyn throwbackien vaatteet :D

      Poista
    3. Nojooo :'D Tuli jotenki tosi tylsää nyt ku Nicky puuttuu !! Ja kelpais ne kuteet mulleki xD

      Poista
    4. Ei kukaa muu osaa samanlaisia lesboläppiä xD

      Poista
    5. Myöhästyneet onnittelut! Siellä kaikilla oli niin mukavaa,oi jospa oisin saanut olla mukana(mixei mua kutsuttu).Tänään su(sunnuntai) tulee kiva leffa Julie&Julia,saattaa kiinnostaa sua,bloggarina ja ruoka-asoista kun näytät olevan kiinnostunut,kato se,perustuu tositapahtumiin,jää hyvä mieli ja nukut yösi paremmin.

      Poista
    6. Kiitos onnittelusta =)

      Mä oon varmaankin tuon leffan aikaan salilla treenaamassa ;/

      Poista
  2. Vesimelonilonkeroa??! Onks toi hyvää ja mistä sitä saa :D

    VastaaPoista
  3. Kivat nuo puutarhatuolien istuintyynyt! Osaatko kertoa mistä löytyy?

    VastaaPoista
  4. Olet jo monta kuukautta luvannut sitä asuntoesittelyä. Kai nyt tässä ajassa olet vaatehuoneesi saanut kuntoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on maalausta, senkin ostamista, pyykinpesukoneen ostamista, siivoushuoneeseen taso pitää ostaa ym...

      Poista
    2. Kannattais varmaan sit niihin panostaa enneminki ko turhanpäiväiseen krääsään ja juomiseen. Jos sulla ei pesukonetta ole niin missä peset vaatteet? Vanhempien luona?

      Poista
    3. Kyllä mulla on pesukone. Se vaan reilu viikko sit päätti iskee kipinää ja toimia savukoneena, joten tällä hetkellä ei ole toimivaa sellaista :D

      Poista
  5. Tosi kivannäköisiä lahjoja oot saanut :) Ja nam tuo kakku!
    Onnea vielä näin jälkikäteen!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnittelusta :)

      Mun kaverit kyllä on oppinu hyvin tietämään mistä tykkään :D

      Poista
    2. Kiitos onnittelusta :)

      Mun kaverit kyllä on oppinu hyvin tietämään mistä tykkään :D

      Poista
  6. Pst. Lain mukaan paperit pitää kysyä kaikilta, jotka näyttää alle 30-vuotiailta, joten ei se, että paperit kysytään, tarkoita, että näyttäisit "teinipojalta". Se tarkoittaa sitä, että näytät all 3-kymppiseltä (kuten näytätkin toki :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt tuu pilaamaa mun pilvilinnoja :D

      Sovitaa nyt niin, että näytän alle 18v xD

      Poista
    2. Älä nyt tuu pilaamaa mun pilvilinnoja :D

      Sovitaa nyt niin, että näytän alle 18v xD

      Poista
    3. Pst. Ei se mikään laki ole, vaan suositus...

      Näytät Petri ihan 18-vuotiaalle, tai ehkä jopa vähän allekin ;)

      Poista
  7. Mulle tuli tosi huono olo noista kaikista pinkeistä lahjoista ja muista jutuista. Noitten samppanjalasien kohdalla meinas jo laatta lentää. Jokaisella on tietty lempivärinsä mutta ajattelisit vähän lukijoita, monen mielestä pinkki on suurina määrinä aggressiivisen päällekäyvä ja ällottävä väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä sit laattaat ja saat epilepsiakohtauksen xDDD

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?