Rakkaudella aurinko ♥

Nyt kyllä on ollut kevättä rinnassa koko viikon. Oon ollu ihan älyttömän pirteä ja se on auringon ansiota. Aurinko on kyllä sitä luonnon tarjoamaa ekstaasia. Joka päivä on tullut herättyä viimeistään yhdeksältä metsään lenkkeilemään lämpimään kevätsäähän. Puroja virtaa jo kaduilla sekä koirat tiputtaa talviturkkiaan ympäri asuntoa. Kesän tulo lähenee ja lähenee. Auringosta olen saanut myös eksta potkua kuntoiluun.

Ahkerasti maanantaista torstaihin käyty salilla tekemässä perus parin tunnin treenit Idan kanssa. Kyllä tässä vielä pridekuntoon päästään. Treenit on sujuneet oikein hyvin lukuunottamatta pohkeen revähdystä. Tälläkin hetkellä toinen pohje ihan kivikova. Lepoa, särkylääkettä ja lihaksia rentouttavaa. Niistä on parannuskeino tehty. Jalkapäivät on mun osalta siis toistaisesti pannassa ja keskityn treenaamaan ylävartaloa. Jalan telomisen lisäksi löysin uuden lempparilaitteen hiihtokoneen. Hiihtäminen on näköjään niin kauan hauskaa kun siihen ei kuulu suksia, sauvoja, lunta tai pakkasta. Tuo hiihtolaite polttaa mukavasti kaloreita nopeasti ja sillä saa mm: hyvän alkulämmön treeniin. En nyt yhtään muista mikä laitteen nimi oli, mutta huomenna kun on treenipäivä, niin laitan sen mieleen. Tänään olen siis viettänyt lepopäivää ja karkkipussinkin aukaisin kun leffailtaa pidettiin. Kolme kauhuleffaa, tuhmaa ruokaa ja herkkuja. Näillä korvasimme korkin aukaisemisen tänä viikonloppuna. Kiltisti siis koti-iltaa vietetty ja huomenna ahkerasti reippaana poikana salille läskiä tuhoamaan ja kiinteytymään.

Niin ja sen verran on kevättä rinnassa, että en ole enää vapaata riistaa miesmarkkinoilla 


Kommentit

  1. Olisko crosstrainer eli ellipsilaite? :)

    VastaaPoista
  2. Mitä ihmettä tuo vaalea on porkkanoiden ja herneiden vieressä?

    VastaaPoista
  3. http://www.ski-simulator.com/

    Onks se tommonen?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?