BBB - bileet boheemissa bordellissa!

Bordelli eli ”ilotalo” on talo tai huoneisto, jossa prostituoidut ottavat vastaan asiakkaita.
Bordellit olivat hyvin yleisiä Euroopassa ja Yhdysvalloissa ennen toista maailmansotaa ja vieläkin niitä löytyy useista maista, joko laillisesti tai laittomasti.
Bordellit ovat laillisia muun muassa Saksassa, Sveitsissä, Alankomaissa, Kreikassa, Uudessa-Seelannissa sekä osissa Espanjaa, Australiaa ja Nevadan osavaltiota Yhdysvalloissa. Esimerkiksi useissa Aasian maissa ja Lähi-idässä toiminta on laitonta, mutta korruption ja yhteiskunnallisten syiden vuoksi yleistä.


Kuitenkaan nyt ihan tuollaisesta bordellista ei tässä postauksessa ole kyse. Palaan siis nyt viime viikonloppuun, jolloin ystäväni Minna järjesti bitch- teemaiset bileet, jonne pukeuduttiin asiaan kuuluvasti sivistyneen paljastavasti. Itselläni oli vaikeuksia asun valinnassa. Vaihtoehtoina oli kaikki kortit tiskiin ja russian style. Loppujen lopuksi päädyin noiden kahden fuusioon. Itse tietenkin saavuin pippaloihin trendikkäästi 1,5 tuntia myöhässä pitkäkestoisen laittautumisen vuoksi. Laitoin myös nimittäin Idan kuntoon. Minna oli muutes tehnyt tarjolle ihan mahtavia viinamuffineja. Todella petollisia, mutta niin kauniita ja herkullisia. Puolille öin bailattiin siis Minnan luona hyvässä seurassa viinamufinien, drinksujen ja pikkusuolaisten kera. Illan menomesta ei minulle tuttuun tapaan ollut tällä kertaa ehdoton suosikkini Giggling Marlin, vaan menimme Happy Days & Happy Nights:iin. Ilta oli ihan mieletön, mitä nyt yksi kusipää tuli pilaamaan tunnelmaa yrittämällä repiä vaatteitani ja peruukkiani. Portsarikaan ei kyseiselle kusipäälle mitään vaivautunut sanomaan, vaikka näki tilanteen. Ei se idiootti kuitenkaan meidän iltaa onnistunut pilaamaan. Meillä oli hauskaa pitkälle yöhön ja perinteisesti pizzerian kautta kotiin.

En kuitenkaan ollut yöllä syönyt pizzaani, vaan löysin sen eteisestä aamulla kun koirien kanssa olin ulos lähdössä. Aamu oli siis pelastettu, sillä jääkaapissa ei ollut kuin valo. Pian oli kuitenkin kaupassa käytävä suurten mielihalujen takia. Paljon jäätelöä ja muutam Ed Green Light. Niiden kaverina Netflix ja herkuttelun jälkeen pitkä lämmin suihku. Näin on krapula selätetty ja seuraavaksi rukoillaan herkkujen kasaantuvan peppuun, eikä vatsaan. Hah hah...





Näitä pitää ehdottomasti tehdä joskus omiinkin bileisiin!

Kommentit

  1. Se on fuusio, ei fyysio :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos mä vaa sanon et se on taas sitä mun omaa sanastoa xDDDDD

      Poista
  2. Ei ois kovinkaan vaikeaa katsoa vaikkapa googlesta, jos joku sana on epäselvä. Ymmärtäis myös kaikki lukijat, mitä kirjoitat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo mun vika et on olemassa liian monimutkasia sanoja :D

      Ps. Oon koko elämäni myös lausunu ton väärin <3

      Poista
    2. Miten voi lausua sanan väärin kuelessä jossa kirjoitettu ja puhuttu kieli vastaavat toisiaan?

      Poista
    3. Mitä tarkoittaa kuelessä? O__O

      Jos tulee pilkkua nussimaan, niin kannattaa oikolukea oma tekstinsä ennen julkaisua ;)

      Poista
    4. Mutta voitko nyt vastata ylemmän anon kysymykseen, kun muakin kiinnostaisi tietää :D

      Poista
    5. Niin siis hän varmaan tarkoittaa, että on aina kirjoittanut fyysio ja myöskin sanonut fyysio, vaikka on tarkoittanut fuusiota. :)

      Poista
    6. Viimeisin anonyymi vastasikin jo puolestani =)

      Poista
  3. Miksi prostituutiota pitäisi ihailla? Sehän on ihmiskauppaa ja (naisen) ihmisarvoa alentavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt se kukkahattu pois päästä :D
      Teemabileet liity mitenkään ihmiskauppaan. Tai ainankaan mun tietääkseni ketään ei myyty tuona iltana :D

      Poista
    2. Ihana kommentti petri :D:D:D:D!!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?