Eläimellistä menoa!

Viikonloppuna tuli otettua ja reilusti. Alkoholin sijasta tosin raitista ilmaa. On tullut touhuttua paljon eläinten parissa. Koirien ja kissojen kanssa tehty pitkiä lenkkejä. Koirien kanssa lenkkeilyn lisäksi on temppuiltu ja käyty koirapuistossa jäätymässä. Vaikka oli vaatetta päällä toppankengistä kunnon karvahattuun asti, niin tuuli oli niin kylmä ja kova, ettei pystynyt kuin reilu tunnin olemaan kunnes jäätyminen vei voiton. Perjantaina muutes oli kauan odotettu herkkupäivä. Melkein puolitoista viikkoa oli takana kovaa treeniä ja tiukkaa ruokavaliota. Olin siis lauantaipussin, suklaapatukan ja pizzani ansainnut. Pienen sipsipussinkin ostin, mutta pizzan jälkeen ei tehnyt enää mieli sipsipussia avata. Herkuttelun yhteydessä ränkkäsin uutta rakkauttani Dishonred- peliä. Siinä on ihanasti niin toimintaa, jännitystä kuin seikkailuakin. Viikonlopun aikana sitä on tullut ränkättyä jo lähemmäs kymmenen tuntia. Sen pelaamista kun ei vaan meinaa pystyä lopettamaan. Lisäksi shakkia tuli pelattua äidin kanssa. Olin koko pelin ajan voitolla, mutta pelin lähestyessä loppuaan tein yhden virhesiirron, jonka tajusin heti siirtoni jälkeen. Se siirto johti sitten kuninkaani piiritykseen ja äidin voittoon. Ottelu oli todella haastava. Äitini kanssa kun ajattelemme todella samalla tavalla ja molemmat osasi ennakoida toisen siirrot etukäteen. Ilman alkoholiakin voi olla hauskaa ja se tuli todellakin huomattua viikonlopun aikana.

Sisäinen heppapoikakin pääsi valoilleen tänään päivemmällä kun Minna haki mut päivemmällä mukaansa heppailemaan. Valmisteltiin ihana suomenhevonen Vinkker kärryajelulle. Oli kyllä ihana viiletää menemään pitkin landea Vinkkerin kyydissä. Kunhan kevät tulee niin sitten Minna opettaa mut kunnolla ratsastamaan. Siksi vasta keväällä, koska mun keskittymiskyky ei todellakaan riitä sen opetteluun jos ulkona on kylmä. Kesän loppuun mennessä varmaan osaan jo melko hyvin ratsastuksen alkeet.

Eikö me ollakkin söpöjä Vinkkerin kanssa 



Ostan usein lauantaipussin vaikken syö sieltä kuin nuo paketoidut herkut sekä pyöreät littanat karkit.

Tällä tavalla pelimme päättyi...


Enemmän hevosvoimia kuin yhdessäkään moottorissa 

Pojat kävi treffaamassa Tuiskun veljeä Minskiä sekä Repeä.


Myös uusin Hobitti tuli juuri katsottua. Ei ollut jotenkin yhtä hyvä kuin kaksi aikaisempaa.

Kommentit

  1. Kyllä tätä sun blogia on mukava lukea,kiitos näistä:)

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että kaikkien tietsikkapelien lisäksi joku víelä osaa ja jaksaa pelata shakkia! Vaari opetti minulle aikoinaan ja hänen kanssaan tuli pelattua. Nykyään dementia vienyt häneltä senkin taidon :( Poikaystävälle yritin kerran opettaa mutta taitaa tuo olla liian tyhmä tai levoton siihen touhuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shakkihan on tosi helppo peli kun vain nappulat oppii ja hauska peli myös :-)

      Poista
  3. Kenen tuo hevonen on? Ihana! :}

    VastaaPoista
  4. Oletko koskaan kokeillut kannabista tai muita huumeita? Mikä on mielipiteesi alkoholiin, kannabikseen tai muihin päihdeaineisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus teininä hurjempina vuosina (15-16v) tuli kerran yhdissä kotibileissä testattua kannabista. Muuten en ole kuin alkoholia ja tupakkaa kuluttanut.

      Ja siis en hyväksy laittomia huumausaineita.

      Poista
  5. Onkos toi heppa alottelijoille sopiva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiltti heppa on <3
      Hyvin käveli taluttaessa ja oikein nautti harjauksesta ym... Tosi kiltti ja tottelevainen heppa <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?