Mitä minä haluan joululahjaksi?

Nyt tulee sitä toivepostausta, eli siis mitä minä haluan joululahjaksi. Tänä vuonna en ole edes sen kummemmin asiaa ajatellut kun on ollut niitä koulukiireitä ennen eilistä valmistumistani ennen kuin nyt tätä postausta kirjoittaessa. Eli nyt kaikki kaverit, sukulaiset jne... Olkaapas tarkkoja ja poimikaa täältä vinkit minun lahjoihini.

1. Avustusta matkakassaan. Hotelli sekä lennot meillä jo on, mutta pitäähän sitä käyttörahaa olla shoppailuun, ruokaan ja juomaan sekä matkustamiseen eri kaupunkien välillä. Käymme ainankin päiväreissulla Marbellassa sekä Torremolinoksessa.

2. Lahjakortteja niin vaateliikkeisiin kuin kosmetiikkaliikkeisiin. Tammikuussa alkaa alet ja jouluna saadut lahjakortit ovat aina todella hyviä sitä varten.

3. Sisustustavaraa tarvitsen nyt kun olen suurimman osan myynyt pois kyllästymisen takia. Minulla ei tällä hetkellä ole edes sohvaa kun senkin heivasin menemään ;D

4. Suklaata ja makeisia on aina tosi kiva saada. Varsinkin jos on tälläinen herkkuperse kuten minä, johon uppoaa karkkia vaikka kymmenen kiloa päivässä.

5. Koirille leluja, nameja sekä luita. Hyödyllisiä ja niistä on iloa niin minulle kuin koirillekkin. Namejen avulla koulutan, luiden avulla saa koirat pois edestä jos vaikka pitää siivota tai vaihtaa verhoja ja lelut ovat hyvää ajanvietettä kummallekkin osapuolelle. Mun mielestä on tosi hauska katsoa kun koirat leikkii.

6. Tämä viesti on osoitettu äidilleni. Eli ois tosi kiva saada kunnollinen älypuhelin (Sony Xperia 3 Compact) kun tuo edellinen Sony pääs pari kuukautta sitten tippumaan lattialle ja mulla on tällä hetkellä ihan vammanen Lumia.

7. Xox360 ja Naruto Ultimate Ninja Storm Revolution. Mun kaverilla on tuo peli ja olen siihen ihan koukussa, mutta ennen kun voin pelata tuota kotona, niin pitää Xbox360 saada myös. Onneksi tuo konsoli maksaa nykyään vaan muutamia kymppejä.

8. Mun meikkilaukku kaipaa todellakin päivitystä. En ole ehtinyt shoppailemaan kunnolla pitkään aikaan ja sen näkee. Lähes kaikki meikkini ovat loppu ja tarvitsen ainankin kulmakynän, vaaleaa puuteria, meikkivoidetta, kajaalin sekä mustan luomivärin.

Siinä nyt pieni vaatimaton listani mitä nyt äkkiseltään tuli mieleen. Melko laimea tuo lista on verrattuna viime vuoden lahjalistaan, jolta löyty vaikka ja mitä. Itse olen jo melkolailla lahjaostoksia tehnyt ja niihin on uponnut jo reilu noin 150e. Lahjat löytyvät jo isälle, äidille, toiselle veljelle seka muutamalle ystävälle. Vielä on ainankin neljälle ihmiselle ostettava lahja. Myös kotona alkaa joulu olemaan hyvällä mallilla. Äsken pari tuntia tein joulusiivousta ja aloitin koristeluja, jota jatkan huomenna. Pientä joulupalaveriakin oli vanhempien kanssa joulusta lounaan merkeissä tänään. Mitä valmisteluja tehdään minäkin päivänä ym...

Nyt saa laittautua omaan makuun kun ei tarvitse olla työmodessa.


Yritin tuossa opetella spraymaalin käyttöä sisustuksessa, mutta hiukan nuo kirjaimet meni leviämään.

Tähän hain inspiraatiota Amerikkalaisesta koristelutyylistä. Vielä ei koristus ole valmis. Muun muassa joulusukat minulle, Mentorille ja Tuiskulle puuttuu.

Kommentit

  1. Kerro toki mullekin missä Xbox 360 maksaa vaan muutamia kymppejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fb kirppareilla esimerkiksi niitä on koko ajan myynnissä 40-50e. Antikvariaateissa ne on ollu sen 50e mitä oon katellu. Kyl

      Poista
  2. WOU MIKÄ BABY! Anna tilinumerosi, sponssaan sinulle joululahjaksi kaiken tarvitsemasi...vaikka ennen niitä koulukiireitä ennen eilistä valmistumistani ennen kuin nyt tätä postausta kirjoittaessa...

    Terv. Kotkan Mamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule siinä on. Jos ensi alkuun laitat vaikka tonnin ;)
      FI 1641081220039904

      Poista
  3. Ootko miettinyt ottaa käyttöön poste restantea? Siten me lukijatkin voitaisiin lähettää lahjoja, esim. lahjakortteja! Sehän menee niin, että jos kirjoittaa kirjekuoreen ''Petri Penna, poste restante, 53100 Lappeenranta'', niin kirje menee Lappeenrannan postiin ja voit käydä sieltä omalla nimelläsi hakemassa. Muistaakseni lähetyksiä säilytetään postissa 2 viikkoa.

    VastaaPoista
  4. Halusin mainita tuohon matkakassaan, että Fugesta Marbellaan pääsee paikallisbussilla yhteen suuntaan n.3e ja kuskista/ruuhkasta riippuen kestää vajaan tunnin. :) Fugesta torren keskustaan taas pääsee mukavammin Renfe-junalla n.20min ja hinta myös kahden euron vähän päälle. :) Hyvää joulua sinulle petri! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se liikkuminen kallista ole, mutta ravintolat, shoppailu ja tollainen on

      Poista
  5. Maksaako sun porukat sun puhelimen? Voithan ite ostaa osamaksulla? Oon kateellinen, mun porukat ikinä maksanu mitään...

    Hyvää Joulua ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoo nyt tuleeko se pukinkontissa vai ei ;D
      Jos ei niin sitten hankin sen itse kevään aikana matkojen jälkeen =)

      Poista
  6. Millä hahmoilla sinä pelaat? Itse käytän Sasukea ja Kakashia =^_^=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ehoton suosikkihahmo on Ino Yamanaka. Mä oon lähes voittamaton sen kanssa. Sen lisäksi pelaan Sakuralla, Temarilla sekä Yugitolla ja Yaguralla =)

      Poista
  7. Ai että ihan Xox360 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kato se on se uusi konsoli kilpailija markkinoilla ;)

      Poista
  8. Sulla vaihtuu puhelin älynopeeta tahtia, mitä niille tapahtuu, hajotatko kaikki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne vaihdu useasti. Pari kertaa vuodessa, eli ihan normi vauhtia kun uutta teknologiaa ilmestyy =)

      Poista
    2. Oikein uutta teknologiaa. Sitä ei kyllä mainituissa puhelimissa ole.

      Poista
    3. Uusi malli, uutta teknologiaa. Thats it :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?