Jos olisin idiootti asuntoni olisi palanut!

Eilen illalla elin sydämen pysäyttäviä hetkiä. Katselin rauhassa telkkarista Devious Maids- sarjaa poltellen kynttilöitä glögin ja riisipiirakoiden kera. Yhtäkkiä yksi kynttilöistä roihahtaa liekkeihin sytyttäen samalla kaksi viereistä kynttilää liekkeihin. Reilu metrin korkuiset liekit niistä nousi ja oli pikaisesti jotain tehtävä. Jos olisin idiootti, niin olisin mennyt ja viskannut vettä kynttilöiden päälle aiheuttaen samalla tulen leviämisen huoneistoon. Steariinin syttyessä liekkeihin kyseessähän on ns. allaspalo, jota ei missään nimessä saa yrittää sammuttaa vedellä. Viisaana hain keittiöstä kattilan, jonka asetin kynttilöiden päälle tukahduttamaan palon selviten pelkällä säikähdyksellä. Olkaa siis varovaisia kynttilöiden kanssa. Etenkin nyt kun on kunnon kynttilänpolttokausi menneillään. Kauniista tunnelmallisesta kynttilävalaistuksesta voi hetkessä syntyä tuhoava tulimyrsky joka pahimmassa tapauksessa vie henkiä mukanaan. Nykyään on mielestäni todella vähän informaatiota miten pitää missäkin tilanteessa toimia. Liekkien sammuttua kuitenkin hiukan huumoriakin lähti minusta irti. ''Hitsi kun unohti ottaa kuva someen.'' Kuvaa ette siis kauniista kynttiläpalosta nyt saa ;D


Kyllä mulla ilosiakin uutisia on. Tänään nimittäin oli minun viimeinen päivä koulussa. Enää ei koskaan tarvitse raahautua Imatralle opiskelemaan. Se on ohi nyt vihdoin ja viimein! Tosin kyllä sen verran on opintoja jäljellä, että yksi näyttö täytyy suorittaa sekä työssäoppimistunnit tehdä täyteen. Olen siis nyt näyttöä vaille valmis kokki. Anniskelupassinkin sain tänään suoritettua, joten hyvillä mielin voi lähteä metsästämään baareistakin työpaikkaa. Baarialakin kun kiinnostaa minua. Ja se joka sanoi, että anniskelupassin voi suorittaa ihan maalaisjärjellä voi suksia suolle. Mä en ainankaan olisi osannut luvanhankkimislakeja, promillelakeja sun  muita säännöksiä ja lakeja maalaisjärjellä. Enkä myöskään sitä kuinka usein viinamitat sekä hanamitat tulee varmentaa. Minulle tuli myös yllätyksenä, että siiderit, oluet, lonkerot (ei talon lonkero) ym... eivät ole mietoja alkoholijuomia. Ne ovat käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia viralliselta nimeltään. Kokeessa vastasinkin tähän kohtaan väärin kun kysyttiin ''Ovatko korkeintaa 4,7% oluet, siiderit ja lonkerot mietoja alkoholijuomia.'' Vastasin väittämään "oikein" ja väärinhän se meni. Omaa huolimattomuutta, mutta onneksi noissa kokeissa saa mennä aina muutamia vastauksia väärin ilman, että joutuu uusimaan koko kokeen.


-Koodilla JOULU saat ilmaiset postikulut osoitteesta www.bisters.fi. Käytä etu hyväksesi ja hanki vaatteet pikkujouluihin tai pukinkonttiin ihanat pehmeät ja kovat paketit.

Kuva: Iltasanomat

Kommentit

  1. En ole ikinä kuullut että kukaan sanoisi anniskelupassin olevan ihan läpihuutojuttu maalaisjärjellä. Lähinnä hygieniapassin helppoutta mainostetaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hygieniapassin osaa suorittaa ala-aste ikäisetkin lukematta, mutta anniskelupassi oli yhtä tuskaa :D

      Poista
  2. Suolle suksimisen jälkeen voi vaan todeta, että onhan tuosta omasta anniskelupassinsuorittamisesta kymmenisen vuotta että onhan lakikin siinä välissä tiukentunut. Itse en tuohon ns. kokeeseen lukenut ja läpi meni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan koko laki laitettu uusiksi ja seuraavat uudistukset tulevatkin ensi vuoden alussa. Nykyisin lukematta on mahdottomuus päästä läpi kyseistä testiä joka on neljä sivuinen.

      Poista
  3. Onnea Petri hienosta suorituksesta! ��

    VastaaPoista
  4. Hyvä postaus, Petri! Mielenkiintoista tietää anniskelupassikokeesta. Ja olen samaa mieltä että vaaratilanteissa toimimisesta pitäisi olla helpommin tietoa saatavilla (ettei sitä tarvitsisi erikseen googletella, tuskin esim. vanhukset googlettelevat).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon =)
      Siihen kokeeseen kannattaa/täytyy lukea kunnolla jos sen haluaa päästä läpi. Vanhuksethan lukee esim kerrostalojen ilmoitustauluja ahkeraan, niin sinne voisi hyvin laittaa nivaskan. Tai sitten aina taloon muuttaessa saisi jonkun ohjelappusen mahdollisten riskien varalle.

      Poista
  5. Eräs tutun tuttu on palomies ja ihmetteli kerran sitä, että kun tässä maassa kaikkea valvotaan ja säännellään niin kaikenlaisia sisustushärpäkkeitä saa myydä "kynttilöinä" ja sitten ihmiset luulevat että niitä oikeasti voi polttaa. Noi lämpökynttilät on kanssa tosi vaarallisia, mullakin on roihahtanut vaikka oli vaan neljä kappaletta mutta liian lähekkäin, paksulla matolla sain tukahdutettua ajoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon useesti nähny esim pitsipäällysteisiä kynttilöitä. Ajattele kun joku iskee niihin tulet niin FUM. Ei oo enää asuntoa jota sisustaa. Mulla oli 3kpl sellaisia pöytäkynttilöitä. Väliä oli noin 5cm-10cm ja sekään ei riittänyt. Varmaan joku 30-40cm on hyvä turvaväli kynttilöillä.

      Mulle tuli kattila mieleen siitä kun kynttilän liekeille myydään niitä tukahdutus systeemeitä, niin paksu kattilaa ajaa saman asian ja hyvinhän se toimi luojan kiitos =)

      Poista
  6. Sun blogii on kiva lukee :) ootan jo seuraavaa tekstii :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3
      Tänään teen uuden postauksen heti kun vain kerkeän =)

      Poista
  7. Mistä ostit kynttilät? Venäjältä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tosta kilometrin päästä Prismasta. Mulla kun ei ole valitettavasti ollut viisumia loppukesän jälkeen. Keväällä sitte taas varmaankin hommaan =)

      Poista
  8. Saanko kysyä että missä asut? Mä asun Tyyskässä ja näin sut koirien kanssa lenkillä tossa tiellä kerran.

    VastaaPoista
  9. Onnea Petri, koulun suorittamisesta ja mukavaa joulun odotusta! T. Kotkan mamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja hyää joulun odotusta sinnekkin =)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?