Kaikki on avoinna!

Hyvin lähti aamu käyntiin puhelimen soidessa. Mulle soitti ''tuleva'' vuokranantaja, että vuokraakin asunnon sittenkin toiselle henkilölle. Ja tämähän on täysin laitonta, sillä olemme vuokrasopimukset jo allekirjoittaanet tuohon asuntoon. Luojan kiitos en ehtinyt vielä tehdä mitään muutto juttuja. Irtisanomisia, muutto ilmoituksia ym... Jäänkin tähän nykyiseen asuntoon nyt ja kaikki suunnitelmat ovat jälleen avoinna. Niin Helsinki kuin Lappeenrantakin. Kyllähän tämä vituttaa ihan saatanasti kun olin jo niin innoissani, mutta ei voi minkään.

Onneksi viikonloppu tarjoaa helpotusta suunnattomaan vitutukseeni. Perjantaina on ihanat Halloween bileet, sunnuntaina menen Big Brother Talk Showhun ja maanantaina on päivämatka Tallinnaan shoppailemaan ja ostamaan baarikaappiin sisältöä. Nuo edellisen postauksen suunnitelmat aion sitten suunnata tähän asuntoon, että ne suunnitelmat on ja pysyy, vaikkakin sisustuksen kohde nyt vaihtuikin.


Kommentit

  1. Toivottavasti et jätä asiaa tuohon. Kuten itse sanotkin, vuokranantajalla ei ole oikeutta perua allekirjoitettua vuokrasopimusta tuosta vain. Eli vie ihmeessä asia eteenpäin äläkä tyydy olemaan harmistunut asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mua enä edes harmita ja en jaksa lähteä mitään oikeusjuttua tekemään. Siitä kun ei ole mitän hyötyä ja sellaiset on henkisesti raskaita. Ihan hyvä vaan, etten ehtinyt muuttamaan koko asuntoon kun paljastui tuon olevan tollainen psykoukkeli :D

      Poista
  2. Eikö vuokranantajasi sanonut muka yhtikäs mitään syytä vuokrasopimuksesi purkamiseen? Omituista :s

    VastaaPoista
  3. Muistathan vaatia vuokrasopimuksen purkamisen syiden kera kirjallisena. Muuten saattaa käydä niin, että joudut maksamaan asunnosta vuokraa, vaikka et koskaan siihen edes muuttanut. Muuten on vain sana sanaa vastaan siitä, että sinulle on soitettu ja ilmoitettu asunnon vuokraamisesta jollekin toiselle, kun kuitenkin on olemassa mustaa valkoisella siitä, että olet vuokrannut asunnon käyttöösi ja tällöin velvoitettu maksamaan sovittua vuokraa.

    VastaaPoista
  4. Jos vuokrasopimus tehty, vuokran antaja ei voi perua sitä. Nyt sinulla on oikeuksia. Mutta ei jaksa aina riitauttaa asioita. Menenkö Tallinnaa matkapoikien kanssa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä jaksa mitän käräjiä ja kaikelle on aina tarkoituksensa. Kysymystä en tajunnut :D

      Poista
  5. Taistele nyt vähän oikeuksiesi puolesta äläkä alistu noin helposti. Mikäli sinulla on jo allekirjoitettu vuokrasopimus niin eihän vuokranantaja voi sitä tuosta vain sivuuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäkööt kämppänsä mun puolesta ....

      Poista
    2. Ymmärrän, ettet halua sitä asuntoa enää, mutta tuollaisen tempun tekijä olisi hyvä saada vastuuseen. Haastemies asialle vain!

      Poista
  6. Aika paskan tempun teki vuokranantaja. Toivottavasti löydät uuden ja paremman kämpän!+

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän joskus tule sieltä asuinalueelta asunto =)

      Poista
  7. Vuokranantaja ei voi tuosta vain purkaa jo tehtyä sopimusta. Oliko teillä kirjallinen vai suullinen sopimus? Ja muista että suullinen sopimus on myös yhtä pätevän kuin kirjallinen! Miksi muuten muutat niin usein?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kirjallinen sopimus =)
      Muutan aina kun alkaa kyllästyttämään. Sen takia en koskaan voi ostaa omaa asuntoa xD

      Poista
  8. Varmasti tarkoitti matkatoimisto Matkapojat, halvat Tallinnan matkat busseineen. Muista että juomat raahattava laivalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En matkusta koskaan matkailutoimistojen valmismatkoilla. Perheen kanssa mennään =)

      Poista
  9. Tänäänkö menet bb talk showhun, moneltako se tulikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, mitä? En nähnyt siuta telkkarissa.

      Poista
    2. Siel oli lähikuva mun lärvistäki jossai vaihees :D

      Ps. Mulla ei oo enää pidennyksiä :D

      Poista
    3. Mitäh? Otit pidennykset ja pidit niitä vaan reilun 2 viikkoa???

      Poista
    4. Juu juu ja nyt istun hiusväri pässä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?