Kaipaan irtiottoa arjesta!

Vaaleissa kävi mielestäni ihan hyvin. Vasemmistoliitto nousi takaisin europarlamenttiin saaden yhden paikan, jonka sieppasi Merja Kyllönen. Oma ehdokkaani Li Andersson tosin ei valitettavasti päässyt mepiksi, mutta sentään varalle 47 517- äänen voimin. Parempi se varasija on kuin totaalinen pois jääminen. Myös KD:n tippuminen europarlamentistä oli minulle iloinen uutinen. Tapahtui vaaleissa tosin yksi huonokin asia ja se on PS:n saama toisen paikan lisäys entiseen yhteen paikkaan. Olen tämän sanonut jo aiemmin, mutta PS ja KD ovat puolueita, joita en äänestäisi vaikka henkeä uhattaisiin. Mitäs muut mieltä näistä kyseisistä vaaleista?

Viimepäivien aikana olen huomannut olevani loman tarpeessa. Olen todella uupunut, eikä mikään oikein kiinnosta. Ulkonäkökin on repsallaan ja varsinkin hiukset ovat ylikasvaneet sekä punainen väri kulahtanut oranssiksi. Tällä hetkellä tarvitsisin jotai kunnon irtiottoa arjesta. Viime yönä heitinkin fb:ssä, että haluan lähteä liftaamaan. Se tosin saa jäädä ainakin toistaiseksi. En ole koskaan liftannut ja se voisi olla kiva kokemus tai ainankin mielenkiintoinen. Kaikkeahan pitää elämässään kokeilla. Helatorstai ja viikonloppu tulossa niin saas nähdä minne päädyn lähtemään. Matka tosin tulee todennäköisesti taittumaan ilman liftausta jos nyt jonnekkin päätän lähteä. Viimenen tikki oli kun olin tänä aamuna unenpöpperössä unohtanut tv-tasolle wc-paperirullan ja silputtunahan se oli kun kotiin tulin. Luoja sitä siivoamisen määrää. Paperi silppua oli joka puolella asuntoa.


Kommentit

  1. Puhekupla kuvaan: "Mitä paperisilppua??? En mä ainkaan mitään oo huomannu! Toi toinen ehkä pikkasen jotain askarteli..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah :D
      Sopis kyl hyvin. Mulla on molemmilla koirilla sama, että jos jättää jotain paperista johonkin koirien uloittuville, niin se löytyy silputtuna kun sen seuraavan kerran näkee :D

      Poista
  2. haha, noi koirat on kyl ihan parhaita! niin viattomat ilmeet kuvassa silpun keskellä :D
    t. sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuva on napattu juuri sisään tulon jälkeen kaikenlisäksi. Sopivasti oli puhelin kädessä ni sai kuvan napattua xD

      Poista
  3. Ai voisitko äänestä itsenäisyyspuoluetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori vaa kaikki noiden puolueiden kannattajat, mutta mä en pidä tollasia kunnollisina puolueina edes xD

      Poista
  4. Miksi et vastannut kysymykseeni, kun kysyin, että kuinka niin itsenäisyyspuolue ei ole mielestäsi kunnollinen puolue? Perusteletko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on sellainen pikkuinen puolue, jossa on kourallinen ihmisiä muihin verrattuna. Ja en äänestäisi sillä heillä on vanhanaikainen ''markka takaisin'' ja ''Suomi pois EU:sta ja tyrmäys Natolle'' meininki....

      Poista
    2. EU-kriittisyyttä on jokaisessa puolueessa, usko pois. Minä olen arvomaailmaltani vihreä ja olen toisinaan hyvin EU-kriittinen.

      Poista
  5. Olisko eroahdistusta?? Aika huono tapa koirilla. Millasia leluja jätät niille kun ovat keskenään? Tavan saa kyllä pois jos haluaa, mun koira ei oo onneks ikinä tehny tollasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole eroahdistusta... Vessanpaperi ja paperi yleensä nyt vaan sattuu noiden mielestä olemaan jostakin syystä niin kivaa xDDD

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?