Synttärijuhlat & uusi rakkaus ♥

Viikonloppu on kului mitä ihanimmissa merkeissä. Lauantaina vietettiin isoveljen 22- vuotias synttäreitä grillaamisen, karaoken, punkun ja siiderin merkeissä. Booliakin tottakai oli tarjolla. Rakastan yli kaiken grilliruokaa ja se onkin ehdottomasti yksi lempiruuistani. Voisin syödä sitä vaikka päivittäin. Ehdoton suosikkini on broiler-kasvivartaat ja täytetyt herkkusienet. Alkuillasta koiratkin olivat mukana ja Tuisku tapasi ensimmäistä kertaa eron jälkeen veljensä Minskin joka on ystäväni Mimmin koira. Ajattelin että ne rupeaisivat samantien leikkimään, mutta niille tulikin murinasessiot ensimmäisen tunnin ajaksi. Vitsailtiin että vanhat kaunat jäänyt selvittämättä vauva-ajoilta. Ei siinä onneksi sitten kovin kauaa mennyt kun jo juoksivat perä heiluen ja hiekka pöllyen pitkin pihaa. Mentorin kanssa Minski tuli kyllä heti hyvin toimeen. Mentor on niin sosiaalinen ja kiltti tapaus. Illan hämärtyessä koirien oli aika lähteä kotiin syömään ja nukkumaan. Itse jatkoin juhlintaa ja juhlat jatkuivatkin ihan pikkutunneille saakka. Silti krapulasta ei seuraavana päivänä ollut tietoakaan.

Olinkin jo puoli kymmenen aikaa pirteänä koirien kanssa koirapuistossa viettämässä laatuaikaa. Noilla kahdella kun tota energiaa riittää vaikka millä mitalla ja koirapuisto on paras paikka saada energiat purettua. Välillä toivoisin saavani edes osan koirien energiasta. Koirapuiston jälkeen päätin vähän herkutella ja valmistinkin itselleni mozzarellapizzaa. Jälkkäriksi napostelin irtokarkkeja jotka ovat tällä hetkellä suurin heikkouteni. Varsinkin kaikki kirpeät karkit ja pätkis mini bitesit. Myös yksi elämän ihanimmista asioista tapahtui eilen. Villi sinkkuelämäni sai päätöksen ja olenkin nykyään korvia myöten rakastunut varattu poika. Uusi kumppanini on mielettömän ihana ja komea. Ainoa huonopuoli on että asumme eri paikkakunnilla. Lappeenrannassa jos asuu niin on pakko lähteä merta edemmäs kalaan. Täältä kun ei yksinkertaisesti löydy yhtään ketään. Ties vaikka koulun jälkeen asunkin muualla kuin Lappeenrannassa. Vapun suunnitelmiin tuli myös hiukan muutoksia sillä vietän sen rakkaani kanssa. Herkuttelua, skumppaa ja ihanaa aikaa yhdessä. Voisiko mitään parempaa edes toivoa?

(lisään enemmän kuvia kunhan saan kameran kuvat purettua koulusta kotiin mentyäni)









Kommentit

  1. Huomautan! Huomattavasti parempi tapa purkaa koiran energiaa on aivojumppa, ei koirapuistossa kirmailu. Koira ei väsy lenkeistä ym, vaan aivojumpasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat koirani ei aivojumpasta väsy ja koirilla on liikunnaliset tarpeet myös. Itse tykkään yhdistää aivojumpan ja fyysisen liikunnan =)

      Poista
  2. Paljon onnee teille!(:

    VastaaPoista
  3. Hyvä onni sulla ollut, ja samaa onnea jatkossa toivottaa toinen pienellä paikkakunnalla asuva nuori homo, joka itse alkaa jo kyllästyä omaan epäonniseen kumppanin etsintäänsä... Netistäkö löysit? Kuinka aktiivisesti etsit? Ei ole pakko vastata kunhan hiukkasen kateellisena utelen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis en etsimällä ole mitään etsinyt. Minulla on Qruiserissa ja Suomi24 treffeissä tunnukset joissa silloin tällöin käyn katsomassa onko viestiä tullut ja usko tai älä Qruiseristä tämä ihanuus löytyi =)

      Poista
  4. Onnea :) Miten tapasitte? :)

    VastaaPoista
  5. Onnea teille molemmille! Sai Lassi itsellee mukavan hepun :) t. Kotkan mamma

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?