Party like a rockstar!

Perjantaina pääsin pitkästä aikaa juhlimaan. Viime kerrasta onkin jo useampi viikko. Ilta alkoi laittautumisen merkeissä. Päälleni laitoin yhteistyökumppaniltani www.bisters.fi:ltä tulleet kultaiset kengät sekä t-paidan, jossa kultainen risti. Lisäksi bisters.fi:ltä saapui mustat kengät niittikoristuksin sekä ihana valkoinen toppi printtikuviolla jollaisen hävitin yhdellä keikkamatkalla. Ennen lähtöä piti vielä antaa avain koirien hoitajalle ja ilta pääsi alkamaan kotibileiden merkeissä Crowmoorilla. Kotibileet on aina hyvä paikka aloitella iltaa ennen clubille siirtymistä. Kenellekkään ei tuskin ole yllätys että kellon lähestyessä 22:00 suuntasimme Giggling Marlinin ovelle jonottamaan sisälle pääsemistä. Tiskin kautta suosikkijuomani mansikkamargarita mukaan ja odottelemaan että meno alkaa yltymään. Minun pitää tässä ennen kesää hommata joku pokkarikamera jonka uskaltaa ottaa mukaan illanviettoon. Kännykällä kun tulee aina todella epäselviä kuvia tanssilattian savukoneen vuoksi. Ilta oli kyllä kertakaikkisen rentouttava ja tuli tarpeeseen. Mikään ei nollaa ajatuksia ja rentouta kuin kunnon bailaaminen. On ihana heittää aina aivot narikkaan ja bailata kunnolla pitkän perinteisen kaavan mukaan. Tanssimista, drinkkejä, siideriä, shotteja, tequilaa, karaokea ja ihania ihmisiä. Seuraavista aamuista tosin en niinkään välitä jos olen juonut erilaisia juomia sekaisin. Silloin aina iskee päänsärky. Esimerkiksi jos juon vain siideriä koko illan seuraavana aamuna olo on kuin ei olisi ottanut tippaakaan. Epäilen eniten päänsäryn aiheuttajaksi tequilaa. Se kun sattuu olemaan petollisin juoma mitä baarista pystyy tilaamaan ainakin itseni kohdalla. Kyseinen ilta oli villein pitkiin aikoihin enkä kehtaa edes kaikkea koko maailmalle kertoa. ''What happens in the club stays in the club!''

Onneksi osaan selättää krapulan nopesti. Kylmä suihku, Ed Green Light, hyvää ruokaa ja koirien kanssa pitkä lenkki. Jostain syystä parhaiten helpottaa juuri tuo kunnon ulkoilu. Raitis ilma tekee todella hyvää ja virkistää kummasti. Tulihan siinä päivän aikana leffatuokiokin pidettyä ja kauhea kasa irtokarkkejakin syötyä. Tämä viikonloppu tuli todellakin tarpeeseen. Huomenna kun alkaa tuo jakelu- ja palvelukeittiö- jakso jota odotan todella innokkaasti. Mulle kun sopii todella hyvin sellainen työ jossa asettelen jostain keskuskeittiöstä valmiina tulevan ruuan esille ja korjaan pois kun ihmiset ovat syöneet. Noh kyllä mä jaksan pari kuukautta sinnitella!

Flowers t-paitatoppi 21,90e

Gold print- cross paita 16,90e

Kultaiset niittitennarit 19,90e & mustat nittitenanrit 19,90e

Kommentit

  1. onks naisten vai miesten kenkiä? tai siis mikä kengänkoko sulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kengät ovat unisex. Kumpi vain voi ne jalkaansa pistää. Minun kengän koko vaihtelee 39-41 riippuen ihan kengän. Esimerkiksi Guessin kengissä joudun ottamaan 42, kun taas Seppälän kengissä jalkaani menee 39.

      Poista
  2. Sussa on vähän Putous Antskua... ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?