Muutoksia muuttamiseen!

Muuttopäiväni onkin vasta tänään. Vaihdoin Loasin asunnon vielä suurempaan kaksioon ihan keskustan laidalta. Ihan ydinkeskustaan ei ole kuin noin puoli kilometriä, vieressä on saimaa, rantapolkuja sekä koirapuisto 2km päässä. Eli siis kaikin puolin parempi asunto sekä koirien että itseni kannalta kuin Loasin asunto. Hiukan kalliimpi vuokra tosin, mutta on se sen arvoinen. Uudessa asunossani on siis makuuhuone, olohuone, tilava eteinen, suuri vaatehuone, tilava kylpyhuone, keittokomero sekä ranskalainen parveke makuuhuoneessa. Lähimpään kauppaankaan ei ole sen enempää matkaa kuin vaivaiset 200m.

Elämä uuden tulokkaan kanssa on lähtenyt ihan älyttömän hyvin käyntiin. Lenkeillä kävelee kiltisti vierellä, pissat ja kakat tulee ulos, osaa jo muutamia käskyjä ja koirat eivät tappele keskenään. Yksi poikkeus tosin löytyy. Yksi ilta nuo herrat päättivät kinastella yhdestä ja samasta luusta vaikka molemmille oli annettu oma. Kinastelu loppui siihen että Tuisku juoksi sängyn alle syömään luuta jonne Mentor ei tietenkään mahtunut. Noiden kahden temmeltämistä on kyllä todella hauska katsella ei voi muuta sanoa!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?