Luminen Spring Break @Giggling Marlin!

Perjantai jatkui virastorallin ja kenkien ostamisen jälkeen leppoisimmissa merkeissä. Nautittiin viimeisestä lumettomasta päivästä koiran kanssa metsässä kävellen ja ulkona oleillen. Ruuaksi valmistin molemmille broileria. Itse söin tomaattista broilerpastaa ja Mentorille höyrytin broileria kasviksilla. Makoisan aterian jälkeen menin viettämään aikaa astetta ihanemmassa ja komeammassa seurassa useiksi tunniksi kahvin ja muutaman drinkin parissa, mutta ei siitä sen enempää. Myöhemmin illalla jo kotiin palanneena löysin itseni suunnittelemasta perjantaiyöllekkin menoa erään ystäväni kanssa. Kantapaikassamme Giggling Marlinissa oli Spring Break tapahtuma huippu DJ:den kera joten päätimme lähteä nuo bileet katsastamaan. Lipunmyynnistä membereillä sisään, kukat hiuksiin sekä pinkit sotamaalaukset naamaan ja narikan kautta ensimmäisiä juomia sekä tequilaa hakemaan. Iltamme koostui melkolailla jälleen peruskaavasta. Drinkkejä, Crowmooria, tequilaa, tanssia, karaokea sekä ihanan baarimikkoni ihailua. Tällä kertaa karaokessa tuli luikautettua mm: Celine Dionia, Britneytä sekä Jenni Vartiaista.

Nykyisin olen taas löytänyt juomiseen tasapainon ja herään nykyisin vihdoin ilman krapulaa. Kehon rasvaprosentin ja massan laskiessa kun tuo juoman sietokyky on myös laskenut eikä samalla tavalla pysty juomaa enää kumoamaan kuin ennen. Ystävälläni sen sijaan oli sellainen krapula että huhhuh. Ruokapaikaksi hänen toiveestaan lauantaille otimme Golden Raxin jossa lensi astetta mustompaa huumoria jonka vuoksi saimme paljon vihaisia katseita osaksemme. Noh kaikki ei voi ymmärtää hyvää mustaa huumoria. Syömisen jälkeen lähdimme omille teillemme. Itse suuntasin viettämään loppupäivää kotiin. Lauantaina suurinta ärsytystä aiheutti yöllä satanut suuri lumimäärä. Juuri kun siitä oli päästy eroon. Noh ainakin koiralla on hauskaa. Mentor nimittäin rakastaa riehua ja makoilla lumihangessa. Onneksi aurinko paistoi eikä ollut kuitenkaan mikään jäätävän kylmä. Ei siis tarvinnut ulkoillessa näyttää eskimolta. Lauantai-illan ja sunnuntain olen käyttänyt tavaroideni läpikäymiseen. Pian on muutto edessä ja tavarat täytyy taas lajitella kolmeen eri pinoon. Mukaan, myyntiin ja roskikseen.



Kommentit

  1. omg mikä toi pinkki drinksu on!!! saaks sitä gm :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikkamargarita ja sieltähän sitä saa ;) <3

      Poista
  2. Mentor näyttää todella hyvinvoivalta koiralta. Olen varma että annat tuiskulle erittäin hyvän kodin :)

    Olen itse havainnut että perjantait ovat jostain syystä todella vilkkaita virastotaloissa. Kannattaakin siis välttää niitä. Etkö olisi voinut hoitaa virastoralliasi torstaina jolloin ei olisi tarvinnut jättää perjantain koulupäivää väliin.

    Mukavaa kesän odotusta, se on jo ihan nurkan takana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos eläimen ottaa pitäähän siitä huolta pitää että eläin voi hyvin ja saa kaikki tarvittavat aktiviteetit, oikean ruokavalion ym... Sekä tietenkin hemmottelua <3

      Torstaina ei voinut asioita hoitaa sillä mulla oli aikavaurukset perjantaina. Muuten olisin kyllä hoitanut asiat torstaina. Ei tuo poissaolo tosin haitannut mitään. Tein näyttösuunnitelman omatoimisesti kotona mikä olisi tuona päivänä pitänyt tehdä koulussa =)

      Mukavaa kesän odotusta sinnekkin <3

      Poista
  3. Onko kesätöitä sulla vai loma? Saatko kohta Tuiskun? Oletko vapaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kesäloma kestää 3 viikkoa eli ei ole kesätöitä ;D

      Tuisku tulee ihan muutamien päivien päästä ja vapaa olen vielä. Ainakin toistaisesti ;) <3

      Poista
  4. Todella suloinen tuo sinun koira :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?