Idan 19-synttäribileet ♥

Torstaina juhlittiin ystäväni Idan synttäreitä. Ennen biletystä käväisin kuitenkin huoltamassa ulkonäköäni Kauneusstudio NikoL:issa 16min solariumilla. Kosmetologi ei ollut paikalla jonka vuoksi en päässyt kasvohoitoon kuten tarkoitus alunperin oli. Varasinkin ensi perjantaille kasvohoidon, jolloin kosmetologi tulee hoitolaan. Solariumin jälkeen kävin täydentämässä kosmetiikkavarastoani jonka jälkeen oli aika palata kotiin valmistautumaan iltaa varten. Vaatteet oli valittava ja maski maalattava kasvoille. Eihän nyt bilettämään voi mennä ilman kunnollista sotamaalausta.

Paikaksemme valikoitui Ravintola Totem synttärisankarin tahdosta. Giggling Marlinissakin meidän piti käydä mutta se ei valitettavasti torstaisin ole auki. Yksi syy Toteemiin oli myös että siellä on torstaisin halvat hanat, eli 2,80e tuoppi koko illan. Niin ja siellä on pelikoneet ja black jack- pöytä. Pienessä sievässä on hauska pelailla uhkapelejä varsinkin kun voittaa. Itselläni oli ''ilmainen ilta'' sillä uhkapelit tuottivat minulle reilu 100e.  Olen muutes mestari rahan käyttämisessä. Keskiviikkona tililläni oli 1 000e, mutta nyt tili näyttää 0,46cnt ja lompakossakaan ei ole kuin parikymppiä. Luojan kiitos maanantaina tulee lisää rahaa ja sopivasti vapaapäivä niin pääsee shoppailemaan. Ilta sujui mahtavassa meiningissä karaoken, tanssimisen, shottien ja halpojen tuoppien äärellä lukuunottamatta yhtä välikohtausta jossa yksi homofobinen kusipää tuli rähisemään. Kauaa tuo ei ehtinyt siinä riehumaan kun poliisi noutikin tuota idioottia kyytiinsä. Mä en tule koskaan tajuamaan noita kännissä riehujia kuten aiemminkin olen sanonut. Biletimme suunnilleen sinne pilkkuun asti josta matkasin kotiin humalaani pois nukkumaan. Lahjaksi Idalle annoin lahjakortin Seppälään sekä vaaleanpunaisen mekon.

Seuraava aamu oli yhtä tuskaa ja varsinkin aamulenkki. Mulla oli ihan jumalaton päänsärky. Siis vielä pahempi kuin migreenikohtauksissa. Jokainen askel oli tuskaa ja tuntui kuin pään sisässä olisi pieniä tonttuja jotka yrittäisivät murtautua ulos pään sisältä hakkujen kanssa. Kotona ei ollut myöskään särkylääkettä joka ei asiaa ollenkaan helpottanut. Onneksi vanhemmat tulivat pian kuskaamaan minua apteekkiin ja syömään. Voi luoja sitä perjantain ''terveellisyyden'' määrää. Ensiksi söin hampparin Hesburgerissa josta menin Idan ja vanhempien kanssa Raxiin syömään. Illalla hain vielä pizzan lähipizzeeriasta. Herranjumala kun vain ajatteleekin sitä rasvan ja kaloreiden määrää. Onneksi syön arkisin terveellisesti ja vähärasvaisesti niin parin päivän epäterveellisyys ei vaikuta tähän vartaloon mitenkään. Minulla on tällä hetkellä muutes 10päivän Detox rasvanpolttokuuri menossa. Haluan vatsan kiinteäksi ja en ole yhtään kärsivällinen ihminen. Tuloksia ei näy tarpeeksi nopeasti joten käytän aina näitä luontaistuote vippaskonsteja. Eniten ärsytää kun ylävatsa sen kuin vain kiinteytyy ja tuntuu ettei alavatsassa tapahdu koskaan yhtään mitään. Tuskin olen ainoa jolla on tälläisiä fiiliksia!


Vihaan kuvaamista baareissa. Kuvat ovat joko ylivalottuneita tai sumeita....
 (Lisää kuvia tulossa kunhan niitä mulle lähetellään)

Kommentit

  1. "luontaistuote vippaskonsteja" :D

    hahahahahahahahaha.. no, jonkunhan se huuhaa bisnes pitää rahoittaa.

    T: Oona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sen verran kokemujsta niistä että tiedän niiden toimivan. Eihän ne toki ole läheskää yhtä tehokkaita kuin kunnon lääkkeet joita ei saa kuin sairaalloisen lihavat reseptillä, mutta kyllä ne toimii.

      Ja ihan tieteellisestikkin tutkittuja huuhaita nuo ovat, joissa myös todettu niiden toimivuutta :D

      Poista
  2. Kauheen huolissas olet ruuan tuomista kaloreista, mutta oletko koskaan laskenut paljonko juomien mukana tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä niitä koskaan laske.... Pyörtyisin vaan kauhusta :D

      Ja se on kerran viikossa joko herkkuja, roskaruokaa tai bilettämään mun kohalla yleensä. Nyt oli niin kova krapula että hiukan horju :D

      Poista
  3. Ihana tuo paita ensimmäisessä kuvassa! Haluaisitko kertoa mistä olet ostanut? :) Sulla on upea tyyli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. bisters.fi:ltä sinne löytyy myös alennuskoodi blogini lukijoille alekoodi on PENNA. Sillä saa -10% tilauksesta. Paidan hinta muistaakseni 19,90e. Ja kiitos kehuista <3

      Poista
  4. Osallistut tähän 30pvän vatsalihas haasteeseen ja voin luvata että masu kiinteytyy ;)
    http://nsfitbitch.files.wordpress.com/2013/05/ab-challenge.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin vähän treeniä? :O
      Ei varmana toimi!

      Poista
    2. Toimii ainakin naisilla ;) tällä mun kaverit ja mä saadaan joka kesä ihana timmi massu!! Ethän sä mitään menetä jos kokeilet, tuplaat vaikka noi määrät tai triplaat. Usko tai oo uskomatta mutta meillä tää on toiminu aina ;)

      Poista
  5. Onkos tää iida nyt se joka seurustelee sun veljen kanssa? Miksei veli ollut mukana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän se... Ja alle 18-vuotias ei Suomen lain mukaan pääse baariin =)

      Poista
  6. Onko lappeenrantalaiset portsarit noin nynnyjä, etteivät saa yhtä rähinöitsijää ulos vaan pitää oikein poliisi kutsua paikalle? O_o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä saa ulos mutta kun rikosilmoitus pitää tehdä niin silloin täytyy kutsua poliisi paikalle =)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?