Terveysviikot tervetuloa!

Voi luoja taas mua ja mun ''terveellistä'' ruokavaliota. Se on nimittäin päässyt hiukan lörpähtämään ja olen pari viikkoa syönyt kaikenlaisia herkkuja. Se taas näkyy vaa'assa. Paino on noussut 65kg:sta 68kg:hen. Vartalossa se ei luojankiitos näy ollenkaan. Silti se lukema vaa'assa häiritsee mieltä ja nyt minulla on tavoitteena ensi viikon torstaihin mennessä saada paino takaisin siihen 65kg. Se tietää kieltoa seuraavissa asioissa. Alkoholi, ''pullamössöleivät'', rasvainen ruoka sekä herkut yleisesti ovat kiellettyjä. Todennäköisesti ruokavalio tulee koostumaan broilerista, salaateista, maitorahkasta, hedelmistä sekä tummasta leivästä. Leivän päälle sallin vähärasvaisen juuston, kasvikset ja leikkeleet. Kalorit tulen pitämään noin 1400kcal/päivä.

Mä olen miettinyt miten paljon ulkonäkö merkkaa elämässäni. Pääsin sellaiseen lopputulokseen että se on itselleni todella tärkeää. Minulle on esimerkiksi tärkeämpää saada uutta kosmetiikkaa, kauneushoitoja, kampaamopalveluita ym... kuin se, että ruokaa on riittävästi koko kuun ajaksi. Monesti olen löytänyt itseni syömästä makaroonia loppukuusta kun olen shoppaillut uusia vaatteita ja kosmetiikkaa, käynyt kampaajalla ja ottanut kasvohoidon. Onneksi sitä huolta ei nykyään ole kun kokiksi opiskelen ja koulussa tai työssäoppimisessa saa syödä hyvin. En voi myöskään kuvitella lähteväni edes koiran kanssa lenkkeilemään saati ihmisten ilmoille ilman kunnon kerrosta meikkivoidetta tai puuteria. Silti en kuitenkaan pidä itseäni ulkonäkökeskeisenä ihmisenä sillä sisin on ulkokuorta tärkeämpi. Upea ulkonäkö ei nimittäin siinä kohtaa auta jos on sisältä täysin läpimätä.
Kuinka tärkeää ulkonäkö teille lukijoilleni on?


Ulkokuori ei pelasta jos sisältö on läpimätä!

Kommentit

  1. Sano mun sanoneen, toi ei ole hyväksi kuten on tullut huomattua sunkin postauksista, että syö noin alhaisia kalorimääriä ja ei tarpeeksi monipuolisesti. Paino tulee hetkessä takaisin sillon, sitten ollaankin v*ttumaisessa jojoilu paino kierteessä. T. Aino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun paino pysy niin kauan samassa kun pidin säännöllisen herkkupäivän. Nyt on tullu lähes päivittäin syötyä herkkuja, joten paino pääs nousemaan :D

      Kun paino on sen 65kg niin nostan sen takasin noin 2000kcal =)

      Poista
  2. Paras kauneustuote on hyvä ja monipuolinen ruokavalio. Iho ja hiukset voivat silloin hyvin. Siis ei mitään makaronidieettejä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on... Tosin se mikä on hyvä ja monipuolinen ruokavalio muuttuu jatkuvasti ;D

      Poista
  3. Esiintyykö suvussasi miehillä varhaista kaljuuntumista kuten yli kolmanneksella miehistä? On yllättävän kova paikka monelle ihan heteromiehellekin! Kuten esim. omalleni jolle tukka on ollut tärkeä juttu ja nyt kaksvitosena ei rastat enää onnistu :( Eipä se itseäni haittaa, olen koittanut saada ajamaan kaikki pois kun olisi niin ylväsmuotoinen kallo hänellä, mutta eipä ole suostunut toistaiseksi. Mitenkäs saataisiin 1600- ja 1700-lukujen aatelismiesten komeat peruukit taas muotiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidin puolella ei ole ja isän puolella on. Onneksi olen tullut geeneissä enemmän äitiin varsinkin ulkonäön kohdalla.

      Ja aina kauneuskirurgialla voi onneksi taistella vanhuuden tuomia haittoja kuten kaljuuntumista, löysää ihoa ja ryppyjä vastaan :D

      Sun mies siis Tallinnaan vaan hakemaan hiustensiirtoa... Parempi vaihtoehto kui aatelisperuukit xD

      Poista
  4. Ja minä taas olen kaljuuntuva nainen. Tai en nyt kaljuuntuva, mutta hiukset ovat lääkkeiden takia niin ohuet, että päänahka paistaa läpi monesta kohdasta. Syön hiusten kasvuun vaikuttavia preparaatteja, mutta ei auta. Siksi olenkin onnellinen, että on olemassa pulveri nimeltä Toppik. Sitä löytyy tummanruskeana, ja sillä saan peitettyä ohuet kohdat todella hyvin :-)

    Muuten ulkonäöllisesti minusta on tärkeää, että hoitaa ihoaan hyvin, koska siinä näkyy kaikki.

    T. Oona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on kaikenmaailman purkit ja purnukat joista on apua =)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?