Work to do!

Torstaina istun onnellisesti lentokoneessa, mutta nyt pari päivää täytyy keerryttää matkakassaa. Kaivoinkin ekaa kertaa tänä vuonna beauty boxini esille, josta löytyvät mm: muutamat hiustenleikkuu- ja ohennussakset, hiustenajokone, pinsettejä, hiusvärejä, hiusnaamioita ym... ja soitin yhteystietojani läpi josko joku olisi pienen make-overin taikka pienen korjauksen tarpeessa. Kyllähän sieltä muutamat kaupat syntyi ja huomenna herätäänki jo aamupäivällä töitä tekemään. Puoliltapäivin on yksi koneajelu ja sen jälkeen isompi setti. Eräälle tulee muotoonleikkaus, hiustenvärjäys sekä kulmien muotoilu.

Nämä taidot olen oppinut ihan itse opiskelemalla sekä sukulaisen opetuksella. Kaikki alkoi joskus 14-vuotiaana kun aloin leikkaamaan itse omat hiukseni. Siitä sitten siirryttiin vanhempien hiuksii, jonka jälkeen mukaan perässä tuli ystävät ja sukulaiset. Yksi ystäväni ei anna kenenkään muun koskea hänen hiuksiinsa kuin minun sillä tiedän aina juuri mitä hän haluaa. Hänen hiuksiaan olen leikellyt, värjäillyt ym... jo neljä vuotta. Joskus kun lompakko antaa periksi aion käydä jonkin yksityisen kauneuskoulun. Minun aikoinaan piti sellaiseen mennä, mutta en minä saanut siinä iässä paria tonnia kerättyä opiskelua varten mistään. Työelämään kun pääsen niin sitten vaan rahaa säästöön joka palkasta ja tuotakin alaa opiskelemaan. Mitä enemmän on moniosaaja, sitä enemmän töitä on tarjolla!

Tänään olen muutenkin tehnyt kaikkea hyödyllistä ekaa kertaa lomani aikana. Kävin esimerkiksi koko internetin läpi ja metsästänkin tällä hetkellä viikonlopputöitä koulun ohelle. Alani töitä ei oikein tällä hetkellä tahdo löytyä. Muutaman löysin ja laitoin hakemusta. Toivottavasti tärppää. Kauheasti oli paikkoja kyllä tarjolla jotka velvottaisivat anniskelupassin. Onneksi saan sen nyt keväällä suoritettua niin työmarkkinoiden tarjonta kasvaa taas kohdallani. Ennen oli helppoa kun vain marssittiin töihin. Nykyään tarvitsee kaikenmaailman luvat, tutkinnot ja lippulappuset. Oman alani lisäksi hain kaupankassoille ekstraajaksi, jonne menisin myös enemmän kuin mielelläni.

Kommentit

  1. Miksi juuri yksityinen? Kaupungin kouluissa opetetaan kyllä samat asiat, paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on se kun täytyy käydä se kolmisen vuotta kaikkineen turhine aineineenkin. Yksityisellä selviää nopeammin :D

      Poista
  2. Heh, ennen oli kaikki paremmin vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt sanoisi noin, mutta töiden hankkiminen ennen on kyllä kuulemani mukaan ollut paljon helpompaa =)

      Poista
  3. Hyvä hyvä Petri! Ahkera ja reipas, joka jaksaa aina kouluttautua eteenpäin eikä vain odota valmista, saa kyllä haluamiaan asioita aikaiseksi elämässä. Hyvää ja rentouttavaa lomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh tuota ahkeraa ja reipas yritänkin olla. Pakko tosin myöntää, että välillä olen ahkeran ja reippaan irvikuva. Varsinkin pimeään vuodenaikaan. Nyt olen ryhdistäytynyt kun tiedän pääseväni ylihuomenna ''aurinkokylpyyn'' ja tiedän jaksavani sen avulla kesään saakka =)

      Poista
  4. Kampaajaksi jos haluaa niin yksityiseen kouluun ei kannate mennä, monet paikat eivät palkkaa ellei ole käyny nimenomaan perustutkintoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla tarkoitus koko päivä työllistyä ole tuolla alalla. Kokin uran aion pitää ykkössijalla. Haluan vain oppia kauneusalaakin, sillä siihenkin on suuri kiinnostus. Ja aina on vuokratuoleja =)

      Poista
  5. Hei Petri! Mukavaa lomaa ja nauti. Olet loman ansainnu. T.kotkan mamma

    VastaaPoista
  6. mie tykkään et sie teet unelmista totta etkä jää odottelemaa et jotaki tapahtuis. siun tekemiset inspiroi miuta tosi paljo ja uskallan myös pikkuhiljaa toteutella omiaki haaveita koska en haluu elää sellasta elämää mihi en oo tyytyväine, kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista kehuista ja siellläkin vaa niitä unelmia toteuttamaan. Ei ne itsestäänkään nimittäin toteudu :D <3

      Poista
  7. Nimenomaan yksityisellä oppineita arvostetaan! Perustutkinto kun pitää sisällääm paljon "turhaa", yksityisellä pääset heti käsiksi siihen mitä haluatkin oppia. Nimimerkillä kokemusta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota mieltä minäkin ole. Perus amiksessa on kolmesta vuodesta ainakin puolet turhaa oppimista =)

      Siksi nyttenkin opiskelen kokiksi linjalla, jossa ei ole kuin ammattia, ammattia ja vielä kerran ammattia päivästä toiseen.

      Poista
  8. Hei voitko laittaa kuvia niistä hiuspehkoista joita olet leikellyt! (vaikka vaan takaraivo jos eivät naamojaan halua ihmisten ilmoille) Tiiä vaikka bloginki kautta löytys sulle asiakkaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin mä joskus laittaa. Ja mulla ei ole kyllä aikomusta laitella kuin sukulaisten sekä ystävien hiuksia ;D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?