Venäjällä on ihanaa shoppailla!

Koska ostin lentoliput täytyi minun karsia nuo kauneushoidot pois. Onneksi en ollut muistanut varata perjantaina aikoja, niin ei tullut peruutus hässäkkää. Starttasimme auton kohti Venäjää ystäväni Idan kanssa jo heti aamusta 08:00. Tuo aika on minulle todella outo heräämisaika vapaapäivisin. Nukun nimittäin aina vapaapäivinä ihan iltapäivään saakka. Venäjällä suuntasimme tullin jonotuksien jälkeen suoraan aamupalalle. Aamupalaksi otin venäläistyyppistä ruokaa. Kananmunalla leivitettyä kanaa, jonka kanssa oli perunamuusia ja erilaisia venäläiseen tapaan maustettuja salaatteja. Valkosipulilla maustettua punajuurisalaattia, majoneesista kaalisalaattia ym... Jälkkäriksi nappasin listalta vielä rahkalla täytety blinit. Ruoka oli hyvää ja tuo kahvio oli jo koristeltu jouluiseksi. Siellä on muun muassa ihana tosi värikäs joulukuusi. Eniten venäläisissä ravintoloissa hauskuuttaa se miten siellä ollaan kuin Suomessa joskus 80-luvulla, eli ravintoloissa, baareissa ja kahvioissa saa polttaa sisällä. Siellä tuskin koskaan tulee olemaan minkäänlaisia säännöksiä sisällä polttamiseen.

Ruokailun jälkeen suuntasimme ostoskeskuksiin. Niissä aika kuluu kuin siivellä sovitellessa kaikkea ihanaa. Loppujen lopuksi minun ostoskassiini päätyi uudet talvikengät, hoitoaineita, shamppoita, hiuslakkoja, hajuvesi sekä joululahjoja. Myös pikkujoululahjat ostin ystävilleni. Järjestän joka vuotiset pikkujoulut ensi viikonloppuna. Shoppailun jälkeen käytiin vielä paikallisessa eläinkaupassa ja ai saakeli kun mulle tuli himo ostaa sieltä papukaija. Se oli niin ihana äänteli ihanasti siellä. Hintakaan ei olisi ollut kuin 3 000 ruplaa, eli vaivaiset vajaa 100e. Harmi kun Venäjältä ei saa tuoda eläimiä ilman kauheita eläinlääkäri, vakuutus, passi ym... rumpaa. En siis ostanut papukaijaa, joka on ihan hyvä. Jos olisin elämäni aikana ostanut kaikki eläimet jotka olen halunnut, omistaisin tällä hetkellä eläintarha. Siihen listaan sisältyy esimerkiksi apina ja tiikerikin. Ihan hyvä siis, että en ole hankkinut kaikkea mitä olen halunnut. Lopuksi vielä suunnistimme ruokakaupan kautta kotia kohti.







Kommentit

  1. Eikö siun pitäny käyttää Mentor eläinlääkärillä vapaapäivänäsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä unohtuki mainita. Itellä meni nii pitkää, että vanhemmat käyttivät Mentorin =)

      Poista
  2. Mitkä parhaita ostos- ja ruokapaikkoja? Missä eläinkauppa sijaitsee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Svetogorskissa paras paikka on kaksi kerroksinen ostoskeskus täynnä kaikkea ihanaa. Eläinkauppa sijaitsee ostoskeskuksen vastapäätä =)

      Poista
    2. Olisi kiva lukea vähän perusteellisemmin tästä aiheesta. Missä sijaitsee parhaat ostospaikat, missä kannattaa syödä, pärjääkö englannilla, kuinka paljon viisumi maksaa... Tämä olisi toivepostaus :).

      Poista
  3. Söitkö sie yksistään?(pöydässä vain siun annos)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kaverilla ei ollu nälkä ni se söi vaa jugurtin ja poltti tupakkaa :D

      Poista
  4. Olisi kiva jos seuraavan kerran kun menet venäjälle ni ottasit enemmän kuvia. Ihana olisi nähdä minkälaista siellä on, onko ihan erilaista kun meillä täällä suomessa yms (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. svetogorsk on ainakin kuin suoraan jostain kauhuleffasta, neuvostoaikaista betonihelvettiä täynnä...ei kovin kaunista nähtävää :D

      Poista
    2. No seuraavalla kunnon shoppailureissulla otan =)

      Poista
  5. Petri, näin maanantai-iltapäivänä sut ja Idan Suomen tullissa. Oliks autoon tullut jokin vika vai mitä ne jepet siitä selvitteli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ku perus pistokoe. Ne tekee välillä sellasia. Tarkistivat vaan auton ja jatkettiin matkaa =)

      Poista
  6. "Eniten venäläisissä ravintoloissa hauskuuttaa se miten siellä ollaan kuin Suomessa joskus 80-luvulla, eli ravintoloissa, baareissa ja kahvioissa saa polttaa sisällä."

    Kai tiesit, että Suomessakin sai tupakoida sisällä ravintoloissa/baareissa vielä 2000-luvun puolessa välissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tienny! Ite ku en oo eläny siinä ajass tietyssä iässä niin en voi tietää. Elokuvien perusteella veikkasin :D

      Poista
  7. Paitsi,että Venäjällä ei koristella mitään jouluseksi - uudeksi vuodeksi sen sijaan. Venäjällä joulu on vasta tammikuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No suomen jouluiseksi sitten :D

      Joulupukkeja sun muuta siellä oli koristukset täynnä joka paikassa jo nyt ;D

      Poista
  8. Tee postaus sun ostoksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikista en voi tehdä kun suurin osa on joululahjoja ;(

      Poista
  9. VIDEOPOSTAUS PLIIIISSSS ! <3

    VastaaPoista
  10. Millaisiahan vakuutuksia eläimille tarvii tuohon tuontiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä kun en ole tutustunut. Jotakin kaikenlaisia lippu lappusia tarvitsee. Ainakin eläinlääkäriltä viralliset paperit, passin, ilmeisesti jonkun vakuutuksen kuulemani perusteella ym...

      Poista
  11. No, tupakoinnin ravintoloissa ja baareissa kieltävä laki tulee Venäjällä voimaan tammikuun alusta. Jatkossa sitten samaa menoa kuin Suomessakin kun sisällä polttamisen sallivat baarit saavat isot sakot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho :O
      Mä en politiikkaa seuraa/ei kiinnosta, niin ei ollu hajuakaan :D

      Poista
    2. Eikö sua kiinnosta yhtään mitä ympärilläsi tapahtuu, yhteiskunnassa, jossa sinäkin elät? Aika monet päätökset vaikuttavat meidän kaikkien elämään, tavalla tai toisella.

      Poista
    3. En mä oo koskaan seurannut uutisia tai mitään tuollaisia. Eli ei mua ilmeisesti kiinnosta ;D

      Poista
  12. Älä nyt ainakaan missään nimessä mene ostamaan papukaijaa,vaikka se kuinka kivasti jutteli tai näytti kivalta.Papukaija on ERITTÄIN vaativa lemmikki,joka kaipaa paljon seuraa ja virikkeitä pysyäkseen onnellisena.Jostain syystä en nyt vaan voisi kuvitella,että papukaija olisi sulle kovin viisas ratkaisu.Keskity nyt vaan siihen koiraasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mä herranjumala ookkaan papukaijaa hankkimassa xDDDD

      Poista
  13. Tosi monissa paikoissa Venäjällä on jo tupakkakoppisysteemi. Jopa ihan Svetogorskin baarissakin :) Eikä Viipurissakaan kunnon ruokaravintoloissa saa polttaa sisällä. Testaahan muuten ruuan suhteen joskus Slavjanskaja Trapezaa Viipurissa, viihtyisä ravintola, edullinen ja hyvä ruoka.

    T: Tamara

    VastaaPoista
  14. Olisi kiva saada postaus pikkujoulusta ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tullut jo: http://petripenna.blogspot.fi/2013/12/pikkujoulut.html

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?