Kiireinen perjantai!

Tämä päivä on ollut tosi kiireinen. Opiskelua, aineiden tekoa, puhelinnumeron vaihtoa, keikkalevyjen tekoa ja siivoamista. Jouduin siis vaihtamaan puhelinnumeroni jatkuvien häirikköpuheluiden vuoksi. Puhelinnumero on nyt salainen, enkä anna sitä kenellekkään muille kuin läheisille ihmisille. Hommaan vielä erikseen tuollaisen yleisnumeron keikkamyyntiä, työnhakua jne... varten. Mulla on kauhea kasa opiskelua tällä hetkellä. Viikonlopun aikana täytyy saada jättimäinen ruokalaji aine valmiiksi. Tuossa aineessa on 12 eri osa-aluetta. Onneksi olen jo puolet niistä saanut valmiiksi. Nyt alkoi siis kahden viikon koulujakso ja sitten taikaisin työssäoppimiseen kolmeksi viikoksi. Sitten onkin jo toinen kurssi suoritettu ja neljä jäljellä. Ensimmäinen kerta kun en kyllästy alaan ja lopeta koulua. Kai olen sitten löytänyt sen oman alani. Ei tähän muutakaan selitystä ole!

Johanna Tukiainen Pikkujoulushow albumitkin ovat nyt saatu valmiiksi. Nyt ei kuin vain keikkaa tekemään ympräi Suomea. Shownumeroissa on esimerkiksi vanhat tutut tanssibiisit ''All I Want For Christmas'' sekä ''8 Days Of Christams''. Nuo biisit ovat jokaisena vuonna suuressa suosiossa. Lisäksi keikaoilla kuullaan Johannan omia kappaleita. Viikonloppuna lähden ostamaan jouluisia keikka-asuja. Pitäähän tyylinkin olla kohdillaan.

Sain juuri valmiiksi myös asunnon siivoamisen. Olen yksinkertaisesti niin laiska, etten jaksa viikolla siivota työn, koulun ja koiranhoidon ohella. Onneksi on viikonloput. Silloin on hyvin aikaa siivota. Siivotessa kaappia löysin myös vaatteita, joiden olemassaolosta ei minulla ollut tietoakaan. Olen esimerkiksi kuvassa olevan bonchon ostanut jossain vaiheessa syksyä, mutta se on unohtunut. Päätinkin laittaa sen nyt heti käyttöön. Mun pitäisi parin kuukauden välein huoltaa vaatekaappini. Ostan viikottain uusia vaatteita ja vaatekaappini ovat aivan täpötäysiä. Onneksi on kirpparit, joissa saa myytyä vanhaa pois ja sieltä tulleilla rahoilla uutta tilalle.

Huomenna on ihanien ystävieni Mimmin ja Seljan tuparit. Tupareista suuntaan vakiopaikkaani Giggling Marliniin, mutta nyt loppuillan aijon vain ja ainoastaan rentoutua sekä ulkoilla Mentorin kanssa. Mentor on nyt oppinut vihdoin merkkailemaan, eikä tee mitään sisälle. Ainoastaan silloin tekee sisälle jos on kova hätä ja en ole kotona. Mentorilla onkin paikka jonne saa tehdä silloin ja se on suihkun alle. Sinne Mentor tekee siis ainoastaan jos en ole kotona. Ehkä kohta saan maton takaisin. Kohta hakemaan herkullista ruokaa kokattavaksi ja ehkä jotain herkkujakin. Jos olisi mahdollista eläisin ainoastaan kakuilla, karkeilla ja tuollaisella. Olen todellinen herkkuperse. Töissäkin aina himoitsn jälkkäriannoksia, joita valmistan. Ja se edellisen postauksen kuva-arvoitus. Oikea vastaus on mustetahra. Se näytti minusta ja tatuoijastani ihan jollekkin avohaavalle tai palovammalle. Oli siis pakko ottaa kuva ja arvuutella/kauhistuttaa ihmisiä ympäri internettiä ja täydestä meni!



Kommentit

  1. Onko rovaniemelle asti tulossa keikkaa, onko tietoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä ei ole mitään keikkaa tiedossa ;/

      Poista
  2. Anyway, koira on ihana!

    VastaaPoista
  3. Kuten varmaan tajuat, Tuksun keikkakalenteri on tällä hetkellä erittäin epämääräinen ja epäluotettavakin, eikä sitä edes löydy mistään. Harmillista! Lisäksi Tuksun asiat ovat muutoinkin sekaisin, käsittääkseni.

    Jos sinulla on mahdollisuus julkistettuna keikkamyyjäjänä laittaa pätevä keikkakalenteri tähän sivustollesi, olisimme todella kiitollisia tiedosta.

    Erityisesti meitä kiinnostaisi tietää, millä keikoilla SINÄ itse esiinnyt. Tulemme ilman muuta katsomaan ja tsemppaamaan. Joten infoa, pliis, ja pikaisesti!

    Terveisin joukko fanejasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä keikkalista ilman yksityisiä tapahtumia. Itse esiinnyn näistä ainoastaan 15.11 Ravintola Totemissa johtuen opiskelukiireistä.

      15.11 Ravintola Totem, Lappeenranta
      07.12 Ravintola Papillon, Riihimäki
      21.12 Ravintola Yki, Ylikiiminki

      Poista
  4. OK, kiitos infosta! Ylikiimingin keikan blokkauksen ymmärrämme (liian pitkä matka), mutta miksi et ole Riksussa, Lappeenrannasta sinne on junallakin hyvin lyhyt matka ja la 7.12. on lauantaipäivä, Opiskeletko sinä myös lauantaisin, yleensähän se on vapaapäivä ainakin amiksissa ja lukioissa, samoin amkeissa ja yliopistoissakin. - Siis: mitä ihmettä teet silloin, kun et pääse keikalle?

    Kiitos myös kivoista koirakuvistasi, haluaisin itsekin kuvausta harrastavana ja uteliaana tietää, otitko kuvat itselaukaisulla vai oliko joku kaveri apuna. - Terkut kaverille, mahtavia kuvia. Lisää näitä, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 7.12 en ole Suomessa ja sen vuoksi en sinne pääse :(

      Kuvat joudun ottamaan usein itselaukaisimella, koska aina iltaisin yleensä tulee kuvaushimo :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?