Fight, fight, fight!

Voi luoja mikä koulupäivä. Mun luokalla on yksi henkilö jonka kanssa en tule ollenkaan toimeen ja en tosin ole ainoa. Tiesin jo eilen kun sain tietää joutuvani samaan ryhmään tänään tuon henkilön kanssa, että jotakin riitaa ihan varmasti tulee olemaan koulupäivän aikana. No päivä sujui todella hyvin, mutta tuossa tunti ennen koulupäivän loppua syttyi kunnon sota. Meillä oli tiskivuoro ja kyseinen ihminen oli tupakalla kun minä mätin tiskia kauheaa vauhtia, jotta pääsisimme aikaisin pois koulusta. Tuo kun sieltä takaisin tuli olin katsomassa mitä muuta kuin tiskit siivoustehtäviin kuuluu, niin tuo heti huutelee ''voisit säkin jotain tehdä''. Silloin en jaksanut vielä mitään sanoa, mutta kun hän itse kuljeskeli vain pitkin keittiötä oli pakko suu avata ja tästähän vasta sota syttyi kun menin huomauttamaan hänelle, että voisi itsekkin sinne tiskien pariin tulla. Siinä se nimitteli mua pikku pennuksi, hemmotelluksi kakaraksi ja vaikka miksi. Itse en alentunut hänen alhaiselle tasolleen ja ruvennut nimittelemään, vaikka mieli olisi tehnyt ja lauseetkin oli ihan huulilla. Kaiken huippu tässä tosin oli se, että tuohon tappeluun ryhtyi mukaan puolet meidän luokasta. Siinä vasta sitten kailotusta olikin. Itse en tuossa vaiheessa ollut enää riidassa mukana kun tuota jälkimmäistä tappelua käytiin. Kyllä se opettajakin pisti jossain vaiheessa pelin poikki ja kertoi kyseiselle henkilölle minun tehneen koko ajan töitä hänen ollessaan ulkona tupakka suussa. Tälläinen koulupäivä minulla siis tänään. Loppupäivän aijon ainoastaan rentoutua. Sain juuri siivottua, joten hyvillä mielin voi laittaa kynttilät palamaan ja löhöillä sohvalla koiran kanssa sekä lenkkeillä. Ulkona on ihana virkistävä vesisade ja leuto ilma. Olen aina pitänyt vesisateesta kunhan ei ole samaan aikaan tuulinen ja kylmä ilma. Vesi on yksinkertaisesti mielettömän rentouttava elementti.

Huomenna onkin sitten astetta kiireisempi päivä. Koulun jälkeen täytyy lähteä käymään naapurimaassa, tapetoida ja maalata kotona sekä tehdä pientä pintaremonttia koiran hoidosta puhumattakaan. Saa nähdä miten taas tunnit riittävät vai meneekö aamuyöhön saakka. Tänään pakko yrittää käydä nukkumaan aikasin. Unirytmini on tällä hetkellä ihan sekaisin viime viikonlopun biletyksen jäljiltä kun tuli sinne aamuun asti bailattua.

Kommentit

  1. Paljonko Mentor muuten painaa?

    VastaaPoista
  2. Todellä tökeröä käytöstä tuolta henkilöltä. Onneksi olit viisaampi etkä lähtenyt mukaan tuollaiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä en pidä ihmisten haukkumisesta ja tuollaisesta.

      Välillä tosin pienessä sievässä tulee sellaistakin tehtyä valitettavasti :D

      Poista
  3. Haluamme tietää, toteutuuko Lappeenrannan keikkasi ylihuomenna 15.11.2013? Esiinnytkö yksin, ellei Tuksu syystä tai toisesta ole paikalla?

    VastaaPoista
  4. Ärsyttävää, kun tätä kommentit-osiota klikattaessa päätyy aina kommenttisivun alareunaan. - Tee asialle jotakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin juuri ja itselläni ei ainakaan sellain tehnyt?

      Poista
    2. se on ihan bloggerin vika, ei petrin! kaikissa blogeissa menee niin...

      Poista
    3. No äläpä mene kommenttiosioon omalta koneeltasi/ylläpitäjänä/käyttäjätunnuksellasi, vaan ihan Hoo Moilasena, vaikka lähimmän nettikapakan satunnaisena käyttäjänä.

      Miten toimii?

      Ja kiitos, että vastasit edes jotakin. - Arvostan sitä. Palataan.

      Tsemppiä keikalle 15.11.2013. - Varmasti moni haluaa nähdä sinun esiintyvän muuallakin kuin Villmanstrandissa - pistäpä toimeksi keikkamyynnisä.

      Poista
    4. Nyt ymmärsin ongelmasi! Jos haluat kommentoida klikkaat siitä kommentti kohdasta, jolloin sivusta automaattisesti menee lisää kommentti kohtaan. Jos haluat, että postaus avautuu normaalisti, niin klikkaat otsikosta. Hitsi tää oli jotenkin vaikea selittää, mutta toivottavasti ymmärsit!

      Poista
    5. Joo toi anon mainitsema seikka on ärsyttävä. Aina saa scrollata ylös, mutta Bloggeria kai vaan käy kiittäminen.

      Tosin rasittavampi tuo tunnistus on (ja sen taas saa muutettua), koska sen tekee usein väärin.

      Poista
    6. Sitä en ota pois. Tuon kun asetin, niin asiattomat kommentit vähenivät 70%.

      Poista
  5. Luoja että oot laihtunu! Kerro mitä oot syöny esim. tänään tiistaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen, eli sun tänään oli kylläkin keskiviikko ;D
      Eilen söin mustikkapiirakkaa, juusto-kasvispiirakkaa, riisipiirakoita, sämpylöitä, sipulikeittoa, juurespaahdosta, kermaperunoita, marjahyydykettä, kauralastuja, kissankieliä (niitä keksejä) ja marenkia päivällä. Ruokajuomana sekamehu. Oli keittiöpäivä ja tuolloin saa syödä hyvin!

      Illalla menimme Ole ravintolaan juhlistamaan äidin syntymäpäivää. Olessa söin ankkaa ja pähkinäpiirakkaa suklaakastikkeella ja nougatjäätelöllä. Ruokajuomana oli cosmopolitan, kuiva omenasiideri ja vettä.

      + olen ollut 65kg viimeisen puolen vuoden ajan. Löysä iho on ainoastaan alkanut viimeine lähtemään kehosta pois. Siitä saattaa johtua, että näytän mielestäsi hoikemmalta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?