Pimeys valtaa maailman!

Pimeys on nytten kirjaimellisesti vallannut maailma. Kun herään aamulla on pimeää ja kun koulusta pääsee kotiin on jälleen pimeää. Voi luoja tätä väsymyksen määrää. Unirytmikään ei ole viel päässyt koulumaailmaan mukaan työharjoittelusta. Mentor oli tänä aamuna myös ihan ihmeissään. On tottunut melkein kuukauden ajan menemään aamulenkille siinä 08:45 ja tänään pompautinkin sen ylös toista kertaa tällä viikolla 05:50. Raukka haukotteli koko lenkin ajan ja venytteli tassujaan. Sisälle kun takisin päästiin juoksi sänkyyn ja nukahti uudelleen välittömästi. Ajatteli varmaan ''perkelettäkö tähä aikaa mua herättelet''. Meillä on koko tämä viikko teoriaa, joka on käytännössä seuraavanlaista. Opettaja antaa aamulla yhden tehtävän ja siinä kaikki. Tänäänkin tein tuon tehtävän noi parissa tunnissa ja taas vain surffaillaan koneella. Tämän viikon ajan olen tehnyt myös toivepostausta, joka on ruokapäiväkirja viikon ajalta. Jännä itsekkin seurata mitä syö ja paljon kaloreita tulee syötyä. Yleensä en laske kaloreita, mutta melko hyvin nämä pysyvät päivittäin siinä 1 500kcal- 2 000kcal/ päivä. Viikonloput ovatkin sitten asia täysin erikseen drinkkeineen ja herkkuineen.

Lauantaina minut voi nähdä taas lavalla esiintymässä. Ravinola Miamissa on Johanna Tukiainen Show ja astelen taas lavalle teidän iloksenne. Pitkästä aikaa ei muut menot menneet keikan päälle. Esiintyminen on ihana irtiotto arjesta. Pääsee ihan erilaiseen maailmaan kuin oma arkimaailma on. Miamissa nähdään!

Kun aika ei riitä, niin hiukset harjataan taakse ja meikkivoide vain naamaan!

Kommentit

  1. Palaat lavalle? Jee! Ootko saanu ton kiireisen aikataulun ohella treenattuu tanssii riittävästi? Pistä jotain matskuu nähtäville, mitä on odotettavissa tanssin saralla. Heitä treenivinkkejä! Jään oottamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun treenaamiset on jääny clubilla bailaamiseen xDDDD

      Ota kaverit mukaan, biletä, etsi baari jossa on tanko, tanssi! Sinä vinkki hahha :D

      Poista
  2. Miks ei ole julkaistuja kommentteja? Ihan asiallisen kysymyksen lähetin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luuletko, että oon 24/7 täällä kommentteja tarkastamassa :D ?

      Muita kysymyksiä ei ole tullut kuin tuo ylin.

      Poista
  3. Ookko taas lihonna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole. Edelleen painan 65kg. Kuvakulman vuoksi näytän hiukan pyöreämmältä. Kuva otettu alaviistosta. Kasvoissa tosin on alkoholista johtuvaa pöhötystä :D

      Poista
  4. Hei monelta teillä alkaa tänään show Ravintola Miamissa?(: Ollaan tulossa kattomaan kaverin kanssa ja halutaan varmistaa et ollaan tarpeeks ajoissa paikalla!

    VastaaPoista
  5. Ravintolan mukaan shown pitäisi kyllä alkaa klo 22 tai vähän sen jälkeen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?