Leipomista ja kynsienlaittoa!

Tänään olen viettänyt vapaapäivää ihan vain kotona kynsiä laitellen ja leipoen. Sain yhteistyökumppaniltani Thebos.fi:ltä lahjakortin ja pääsin tilailemaan taas kaikkea ihanaa. Tällä kertaa täydensin meikkivarastoani Maybellinen Dream Nude Airfoamilla sekä tilasin kynsienhoitotuotteita. Viiloja sekä french manicure- kynsilakkasetin. Tuotteet olivat saas verkkokaupalle ominaisesti mielettömän halpoja. Hintaa tuotteilla oli reilu 25e. Tänään vihdoin olikin sitten aikaa laittaa kynnet kuntoon. Viilasin kynsistä pituutta pois sekä tasoitin ja huolsin kynsien pinnan Nail Bufferilla. Luulin ranskalaisen manikyyrin tekemisen paljon vaikeammaksi kuin se onkaan. Keskittymistä ja tarkkuutta kun löytyy ei tuohon lakkaukseen mene kuin muutamia minuutteja. Itse pidän todella paljon tästä vaaleanpunaisen sävyisestä lakkauksesta. Mitäs te pidätte?

Leivoin tuossa pari tuntia aijemmin porkkanakakunkin jääkaappiin maustumaan ja kohta sitä pääseekin jo maistamaan. Leivoin sen humista varten kun ystäviäni tulee luokseni kyläilemään ja illalla suuntaamme bailaamaan. Parhaimmillaan minun mielestä porkkanakakku on vasta seuraavana päivänä tekemisestä. Porkkanakakku on yksi suosikkikakuistani juustokakun lisäksi. Kermakakuista paras on mansikkakakku. 
Kakun valmistin tällä kertaa seuraavalla reseptillä:

Kakku:
6kpl kananmunaa
4,5dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
3tl ruokasoodaa
2tl leivinjauhetta
3tl kanelia
1tl kardemummaa
2tl vaniliinisokeria
1tl suolaa
6 porkkanaa raastettuna
2dl sulatettua margariinia

Kuorrute:
200g maustamatonta tuorejuusto
250g mascarponejuustoa
1 appelsiinin mehu
1,5dl tomusokeria

Raasta porkkanat raasteeksi. Vispaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon kuivat ainekset, porkkanaraaste sekä margariini. Vatkaa seos tasaiseksi. Kaada taikina kakkuvuokaan tai uunipellille. Itse käytin uunipeltiä. Paista kakkua 200c uunissa kunnes kakun pinta on kullanruskea. Tarkista sisustan paksuun esimerkiksi hammastikulla. Jos tikkuun tarttuu taikinaa laita kakku takaisin uuniin. Kun kakku on täysin jäähtynyt sekoita kuorrutteen ainekset keskenään ja kuorruta kakku. Kakun voi koristella mm: pähkinärouheella, appelsiinin kuorta raastamalla jne...




http://www.thebos.fi/


Kommentit

  1. Mikä sun kynnes on? Toi pilkku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on verenpurkauma. Leikittii kesällä Mentorin kanssa köydenvetoa ja sit se otti paremmin kiinni köydestä niin mun sormiki onnistu jäämää sen hampaan väliin. Oiskohan tuo ollu tossa mun kynnessä joku 3kk. Alunperin se oli ihan alhaalla, mutta se siirtyy koko ajan ylöspäin :D

      Poista
  2. No tota.. Noin helpoilla väreillä tietenkin iisiä tehdä ranskalainen :) Sitten kun aletaan tekemään ihan kunnon valkosella, niin hymylinjan tulee olla tosi tarkka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi joskus valkoista kokeilla. Kaiken oppii. Kukaan ei synny mestariksi =)

      Poista
    2. Suosittelen! Ja sulle sopisi paremmin neliömäinen malli kynsiin, helposti liian mantelinmallinen kynsi näyttää isommissa käsissä rumalta :)

      Poista
    3. Ei neliön mallisia missään nimessä. Mä oon aina inhonnu kun miehillä 99% on sellaiset neliönmalliset ja suunnillee verille leikatut kynnet :D

      Pituutta lisää niin ei näytä rumalta!

      Poista
  3. Hei!

    Sinä kun tiedät kaikenlaista kauneudesta, niin tiedätkö mistä saisin sellaisia clip-on korviksia?s Semmoisia joita voi laittaa korviin ilman lisäreikiä siis?

    TH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ninjassa saa kaikkiin korviksiin clip-on kiinnityksen. Muistaakseni 1e lisämaksua tulee =)

      Poista
    2. glitteristä saa kanssa!

      Poista
  4. Kaduttaako koskaan tuo mom&dad tatska? On jotenkin niin irrallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tatuointi nyt viimesenä rupeaisi kaduttamaan! Ainoa tatuointi, jolla on jokin merkitys.

      Poista
  5. Onnea ensinnäkin noista koulunumeroista!
    Ois kiva jos tekisit postauksen meikeistäsi, tai ainakin kauneudenhoitotuotteistasi kun et hirveästi meikkaile :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3

      Ja kyllä täällä meikkiä kuluu ja paljon! Mä en poistu asunnostani ennen kuin meikkiä on naamassa. Mulla on aknen jäliltä epätasainen iho, joten meikki auttaa mut pysymään kauniina =)
      Lisäksi ripsaria löytyy joka päivä ja kulmakynä on mulla kausiluontonen. Välillä sitä on koko ajan ja välillä ei ollenkaan :D

      Voin tehdä kauneudenhoito + meikkipostauksen ensi viikolla!

      Poista
  6. Kannattaa kokeilla sinkkivoidetta! Se siis häivyttää finnien jäljiltä jääneitä arpia:) ei käytetä siis finnien päälle vaan nimenomaan niihin ikäviin punasiin läiskiin ja arpiin jotka ei tahdo millään lähteä! Suosittelen koklaamaan

    VastaaPoista
  7. millo laitat tatskasta kuvaa? aina oot sanonu että laitat kuha löydät/lataat tms kameran/kuha paranee tms mut ei oo vieläkää tullu :((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin laittaa seuraavaan postaukseen. Väritys tosin kesken yhdessä kohtaa. Tätä on nyt tatuoiu aktiivisesti koko syksyn ajan, joten tää on ollu parantumaton suunnillee viimesen kuukauden ajan :DDDDD

      Pari kertaa kuussa käyny tatuoijalla, jonka kanssa kohta bailaamaan ja keksimään uusia ideoita. Keksin aina humalassa parhaimmat ideat, jotka toteutetaan sitten selvinpäin :D

      Poista
  8. Pakko sanoa, että sulla on kyllä harvinaisen pitkät kynnet ravintola-alan ihmiseksi. Mutta eipä niillä kai väliä ole jos hanskoja käyttää jne.?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhensin kynsiä sellaisen 50% kun alaa rupesin opiskelemaan. Mun mielestä nää on ihan kauheen lyhyet :D

      Poista
    2. Ei ole väliä käyttääkö hanskoja vai ei, perussääntönä toimii se että kun katsot kätesi sisäpuolta pystyssä niin kynsien ei tule näkyä päistä ollenkaan. Eli lähestulkoon tarkoittaa sitä että valkoista osaa ei saisa olla kuin ehkä korkeintaan pari milliä... toivottavasti tajusitte mitä selitän :D ja toki siis näinhän ei toimi kaikki, mutta nämä ovat ne oikeat säännöt minkä mukaan kaikkien tulisi toimia.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?