I say no to army!

Taas on tullut aika vuodesta kun minua yritetään puolustusvoimista tavoitella. Olen kapinoidut asevelvollisuutta vastaan niin kauan kuin jaksan muistaa. Viimeeksi en ilmaantunut kutsuntoihin, jonka vuoksi poliisit metsästivät minua melkein kaksi kuukautta ennen kuin saivat minut kiinni. Väliaikaisen vapautuksen sain tuolloin. Kapinallinen sielu asuu minussa tiukkaan tiettyjen asioiden kohdalla. Suurimmat niistä ovat asevelvollisuus, eläinten oikeudet sekä tasa-arvoinen avioliittolaki. Suomessa armeijan pitäisi mielestäni tehdä täysin vapaaehtoiseksi. Minä en myöskään todellakaan sopeutuisi armeijaan kaikkine ranskalaisten manikyyrien ja meikkivoiteideni kanssa. Myös se meno siellä on kuulemani mukaan niin junttimaista kuin olla ja voi. Siviilipalvelukseenkaan en aijo mennä ihan periaatteiden vuoksi. Jännä nähdä mihin kapinallisuuteni loppujen lopuksi päättyy aikanaan. Armeijaa ei ole luvassa tosin muutenkaan pitkään aikaan opintojeni vuoksi.

Tällä hetkellä olen koulussa ja meilla on valitettavasti teoriapäivä. Tehtävän tein valmiiski reilu pari tuntia sitten ja olenkin ollut viimeiset pari tuntia internetin ihmeellisessä maailmassa. Vielä pari tuntia ja pääsen kotimatkalle. Ennen kotiin pääsyä täytyy työharjoittelupaikasta hakea sinne unohtunut kansio sekä tuntilista. Illalla onkin edessä suursiivous. Aamulla herättyäni huomasin Mentorin teurastaneen taas vaihteeksi pehmolelujaan. Pumpulia on kirjaimellisesti lattia aivan täynnä.

Kommentit

  1. Heräsi kysymys.....eli jos et armeijaan tai sivariin halua mennä ja sinulla ei siihen ole mitään järkevää syytä kuten esim sairaus, ylipaino tms.... Niin lähdet siis mielummin vankilaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vankilaankaan en mene. Vapautuksen saa nykyään niin helposi =)

      Poista
    2. Yksi tuttu sai esimerkiksi vapautuksen kun sanoi ampuvansa kaiken mikä liikkuu xDDDD

      Poista
  2. No on kyllä aika rottamaista meininkiä tuo "vapautuksen saa niin helposti, etten mene".

    En ole puoltamassa armeijaa, itse kävin siviilipalveluksen. Minkä ihmeen takia et siviilipalvelusta voi suorittaa, periaatteellisista syistä? Mitkä periaatteet estää sen? Se että sä olet "erilainen" ei tarkoita että sulla ei oo mitään velvoitteita.

    Voin sanoa että se vuosi siviilipalveluksessa on hyödyllinen ihan vain työkokemuksen perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta se on vapauden riistoa. Lukitaan johonkin kasarmialueelle. Lisäksi tuo ei ole tasa-arvoista. Naisille samalla lailla armeijapakko pitäisi laittaa jos se miehilläkin tulee pysymään =)

      Poista
  3. ei sinne kasarmialuleelle ketään lukita :D otappa huomioon, kun armeija on sitten ajankohtaista ja yrität saada vapautusta, jos nämä tekstisi vaikka olisi päätyneet sinne saakka. ;) kannattaa ottaa myös huomioon se, että jos kertoisit vaikka ampuvasi kaiken mikä liikkuu ja saat vapautuksen sen takia, ne tiedot säilyy koko sun elämän ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herranjumala enhän mä nyt mitään tollasta oo sanomassa mihinkään xDDDD
      Ja mitä tässä tekstissä on ihmeellistä? Voin vaikka itse meilata tämän sinne kutsunta paikkaan :D

      Poista
    2. se olikin lähinnä esimerkki :) Sitä vapautusta kun ei saa ilman painavaa syytä.

      Poista
  4. Hei Petri, käy nyt ihmeessä hankkimassa lääkärintodistus, että saat lopullisen vapautuksen, niin ei tarvitse vaivata päätä jatkossa koko asialla. Sen vapautuksen kyllä saa, kun käyt juttelemassa aiheesta psykiatrian erikoislääkärin kanssa. Tavislääkäri ei välttämättä pysty auttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeeksi sain koululääkäriltä vapautuksen kahdeksi vuodeksi. Tammikuussa kutsunnat taas odottavat ja ennen sitä ei tarvitse mennä mihinkään. Pitää varmaan soittaa ja kysyä miksi he jo nyt minua tavoittelevat, vaikka puoli vuotta vielä aikaa =)

      Poista
    2. ei tuossa ole kyse vapautuksesta vaan lykkäyksestä. Kaksi eri asiaa :)

      Poista
    3. Lääkäri ei voi vapauttaa, Petri hyvä! Vain ja ainoastaan Puolustusvoimat voivat vapauttaa. Lääkärintodistuksella/lausunnolla on toki paljon painoarvoa ja se huomioidaan kutsunnassa, mutta yksikään lääkäri ei voi vapauttaa armeijasta. Miksi muuten teet tämän armeija-asian niin vaikeaksi, kun voisit mennä kutsuntaan, saada vapautuksen ja se olisi siinä? Vai pelkäätkö, että ne laittaa sut inttiin?

      Poista
    4. Miksi pelkäisin sellaista, koska se on laitonta vain laittaa sinne ''inttiin''. Ihoan tuota sanaa btw :D

      Minussa on aina ollut pientä kapinallisen vikaa. Tulee varmaan olemaankin elämäni loppuun asti. Minusta se on vain hyvä asia ihmisessä olla pikkaisen kapinallinen.

      Poista
    5. No ei ne sua inttiin laita, jos sulla on jokin syy miksi sun ei tarvitse mennä sinne. Kutsuntaan on silti mentävä, se nyt on jokaisen miehen velvollisuus. Oon itsekin ollut kutsunnassa, vaikka oli tiedossa että vapautus tulee. Eipä ollut sen vaikeampaa.

      Poista
    6. Viimeeksi ei tarvinnut mennä kutsuntoihin. Koululääkäi vain lähetti niille jonkin tarkistuslapun ja sillä se hoitui toi kahden vuoden lykkäys :D

      Poista
  5. Sulla on otsikossa väärä prepositio, pitäis olla "I say no TO army"
    :) rock on Petri!

    VastaaPoista
  6. Ite oon saamassa vapautuksen homouden takia, ehkä sunki kannattais koittaa?! Ja jos joku ihmettelee, miksi tälläisen takia voi saada vapautuksen, miettikää sitä paskan määrää, minkä armeijassa voi saada niskaansa sen takia. Ei ne halua alkaa leikkimään kenenkään mielenterveyden kanssa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on yksi asia, jonka olen unohtanut mainita. Luoja sitä rasismin määrää. Siinä Silminnäkijän: Liikaa Homotusta- dokumentissakin oli se yksi mies joka ei uskalla olla oma itsensä, koska on armeijassa töissä.

      Poista
  7. Miten sä kannatat eläinten oikeuksia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkisten ja tuollaisten tuotto on turhaa, eläinkokeet pitäisi mielestäni lopettaa, eläinsuojelurikoksien tekijöille aina ehdoton vankeustuomio ja eläintenpitokielto. Tossa nyt pientä esimerkkiä. Postauksia aiheeseen löytyy mm: kohdasta ''toivepostaukset'' klikkaamalla.

      Poista
  8. Toivottavasti saat vapautuksen viellä!

    Itse panikoin kutsuntoja jo nyt, vaikka ainakin vuosi aikaa odotella... No, onneks on paperit jo, joil pitäs vapautus saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla mitään paniikkia tuosta ole onneksi <3

      Poista
  9. Ehkä armeijan voisi nähdä vastineena yhteiskunnan tarjoamille tuille, kuten asumis, toimeentulo- tai opintotuelle, koulutukselle, terveydenhoidolle? Yhteiskunta antaa meille paljon, mutta me emme ole valmiita antamaan takaisin.

    Nimim Ajattelija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitten takia niitä veroja maksetaa ;D

      Poista
    2. Saanko mä kysyä, että paljoko sä maksat veroja tällä hetkellä??

      Poista
    3. Reilu 200e menee kuukaudessa :(
      Sillä saisi saakeli vaikka kuinka monet kengät xDDDD

      Poista
  10. Vapautuksen todellakin saa ihan uskomattoman helposti, mäki sain. Syyksi laitettiin muu ahdistuneisuushäiriö. Ei voisi vähempää kiinnostaa leikkiä jotakin sotaa keskellä metsää tai tehdä orjatöitä vuoden. Suomen pakollinen asevelvollisuus on mun mielestä tällä hetkellä suurin yhteiskunnallinen epäkohta, koska se on epätasa-arvoinen eikä asevelvollisuuteen pakottaminen ole taloudellisesti tai tuottamuksellisestikaan kannattavaa. Mäki oon vapaaehtoisen armeijan kannalla.

    Vapautus tosiaan on helppo saada vedoten esim. masennukseen tai unihäiriöön, mutta homoseksuaalisuuden vuoksi vapautusta ei anneta. Se olisi syrjintää. Eikä nuo vapautussyyt tule kenenkään ulkopuolisen tietoon, ne jää vain johonki valtion rekisteriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keinojahan on monia. Ei ketään voi sinne väkisin sulkea ja kuten joku jo mainitsi, niin eivät he ihmisten psyykkeellä rupea leikkimään noin vaarallisessa paikassa.

      Poista
  11. no joo mä oon niin samaa mieltä ton armeja jutunkaa en oikeesti ymmärrä... mut joo onhan mulla kummiskii aikaa enneku jouvun aineskii varmaan sivarii :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sun kannata murehtia vielä tollasta jos aikaakin viellä on ;)

      Poista
  12. Vähän ristiriitaista kun taistelet homojen oikeuksien puolesta (en näe siinä väärää, teen niin itsekkin), mutta kuitenki vetoamalla homouteen yrität luistaa velvollisuuksista! Joten en käyttäisi homoutta syynä vapautuksen saamiseen.

    Tämä on ongelma aika monessakin asiassa; taistellaan oikeuksista, mutta unohdetaan velvollisuudet. Pätee mm työtekijöiden ja työnantajienkin välillä.

    Sanon tämän nyt vaan ihmetyksekseni enkä suinkaan tarkoita pahaa! Armeija ei vaan sovi kaikille ja toivottavasti vapautuksen saat koska niinkuin itse sanoit, ei armeija ehkä meikkivoidetta kaipaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä mä olen tollaista sanonut? Nyt kyllä yrität laittaa sanoja suuhuni tai sitten olen kirjoittanut jossain ihan puuta heinää :D

      Poista
    2. 8.10.2013 klo 15.58 :)

      "Tuo on yksi asia, jonka olen unohtanut mainita. Luoja sitä rasismin määrää. Siinä Silminnäkijän: Liikaa Homotusta- dokumentissakin oli se yksi mies joka ei uskalla olla oma itsensä, koska on armeijassa töissä."

      Poista
    3. Siis olin samaa mieltä armeijan ahdasmielisyydestä ja suivaitsemattomuudesta. Olet tainnut ymmärtää kommenttini väärin :D

      Poista
  13. Etkö joskus sanonut että sinulla on terveydellinen syy mikset edes voi mennä armeijaan? Minne se on kadonnut? :-D ainakin yhdellä tutullani oli niin paskat nilkat ettei päässyt armeijaan ja näin sai vapautuksen. Että eikö sulla sit ollukkaan terveydellistä syytä josta olis ihan vapautuksen saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis mulla on tuo polvi, joka on vähän väliä enemmän tai vähemmän p*skana. Toinen syy oli pari vuotta sitten todettu unihäiriö. Noiden vuoksi viimeeksi lykkäys tuli =)

      Poista
    2. Polvivika voikin olla oikea syy jättää palvelus väliin. Mutta se, ettei kestä puolta vuotta niin, ettei pääse joka aamu itseään meikkailemaan tai muuta, on nyt ihan vaan pelkkää pelleilyä. Et kai muutenkaan voi aina valita vain mieluisia hommia tehtäväksi? Pelko siitä, että armeijassa olisi vain junttimaista, kertoo enemmän omasta ylenkatseestasi tai muusta. On palveluksessa turhauttavatkin hetkensä, hajotusta ja palelua, mutta kummasti aika kultaa nämäkin muistot. Monet niistä jo raskaan päivän iltana, kun tuvassa hekotellaan päivän touhuille.

      Se on siis kokemus, jota et muualta saa - ja myös kokemus, jossa joutuu tekemisiin todella erilaisten ihmisen kanssa. Laventaa kummasti maailmankatsomusta, joka ei ole koskaan pahitteeksi, etenkin jos eläminen on niin hankalaa että muutama yö ilman voidepurkkeja on jo kohtalon kysymys.

      Homouden perusteellahan ei vapautusta saa, mutta mitä helvettiä se kenellekään siellä kuuluu. Ei sitä tuvassa kysellä.

      Poista
    3. Sä oot varmasti yks niitä käännyttäjii jotka vïttää armeijaa hyväks kokemukseks xD

      Poista
  14. Petri oot aivan järkyttävän ihana :D mä otan kyllä susta sit ehdottomasti parin vuoden päästä mallia tän saman asian kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3
      Muista kuitenkin, että päätöksesi pitää tulla omista mielipiteistäsi, ei muiden mielipiteistä!!!!

      Poista
  15. Ihan halusin vain yhden asian kommentoida kun se minua niin alkoi naurattaa kun huomasin, mutta tuossa "armeija"-kuvassa olevat ihmiset eivät ole kuvanottohetkellä todennäköisesti armeijassa vaan harrastamassa airsoftausta :) Tätä kommenttia ei ole pakko julkaista, mutta ajattelin ilmoittaa jos vaikka haluaisit kuvan vaihtaa aiheeseen liittyvään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään. Se riittää, että kuvassa on nuo kauheat vaatteet ja niissä Suomen lippu. Tuon parempaa en löytäny. Kun kirjoittaa Suomen armeija googleen sieltä ei löytynyt kuin homoeroottisia kuvia xDDDD

      Poista
  16. Täytyy nyt takertua sinällään merkityksettömään seikkaan tässä postauksessa, mutta ajatuksesi siitä, että Suomessa olisi "täysin vapaaehtoinen armeija" on niin sinisilmäinen, että on melkein jo naurettava. Sellainen ei Suomen kokoisessa ja kaltaisessa valtiossa toimisi.

    VastaaPoista
  17. Pakko kysyä Tiedäthän sinä miksi Suomessa armeija ei ole vapaaehtoinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on niin säälittävän pieni maa ja ihmisiä ei ole tarpeeksi, jonka takia se on pakollinen.

      Poista
  18. Näiden kommenttien perusteella monikaan kommentoija ei taida juurikaan tietää millaista armeijassa on oikeasti. Tuolla yksi sanoi, että armeija laventaa maailmankuvaa, se on totta. Monet kavereistanikin ovat sanoneet sen olevan elämänsä parasta aikaa. Itsekkin laitan kynsiä ja läträän meikkivoiteella. Olen nainen ja suoritan asepalveluksen. Se on kyllä totta, ettei syystä tai toisesta se sovi kaikille. Sitä varten on vaihtoehtona siviilipalvelus, voitko siis perustella mikset menisi sivariksi? Ja tämä kommentti ei ole tarkoitettu pahalla, tykkään lukea blogiasi! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinkertainen selitys. Kummastakaan ei ole minulle hyötyä. Hukkaisin vain elämää siellä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?