Vapaapäivä herkutellen ystävän kanssa!

Nyt mulla oli pitkästä aikaa vapaapäivä, jolloin en mennyt bilettämään. Giggling Marliniin olisi taas ollut mahdollisuus lähteä hyvässä porukassa, mutta päätin jäädä kotiin ja pidettiin tänään kaverini Idan kanssa leffailta. Kokkailimme lasagnettea, leivoimme leipää sekä herkkuhimon iskiessä syöksyimme läheiselle R-Kioskille ostamaan sipsiä, popcornia, karkkia, dippiä ja suklaata. Leffoiksi valitsimme kaksi kauhuelokuvaa. Paranormal Activityn tyylisen Apartment 143:n, mutta siinä on demonien tilalla poltergeist sekä henkilökohtaisen suosikkini Asylumin. Asylum kertoo yliopiston asuntolaan muuttavista nuorista, joilla on kaikilla raju menneisyys. Yliopiston asuntola on ennen ollut mielisairaala ja sen lääkäri sairaalan mielenvikaisin henkilö. Pitkään ei kestä kun lääkäri jo ilmestyy kuvioihin ja teinien silppominen voi alkaa. Suosittelen katsomaan molemmat elokuvat. Kumpikaan ei ollut tylsä ja niissä oli molemmissa mielenkiintoinen juoni. Huomenna sitten taas työharjoitteluun. Kaksi viimeistä päivää, jonka jälkeen paluu Imatran puolelle koulun penkille pariksi viikoksi. Sitten onkin kolmisen viikkoa työharjoittelua samassa paikassa, jonka jälkeen olen suorittanu Hotelli-, Ravintola- ja Cateringalalla toimimisen. Sitten on kaksi pakollista ja kolme valinnaista kurssia jäljellä, jonka jälkeen olen virallisesti kokki!

Olen muuten huomannut Mentorista viime aikoina todella jännän jutun. Välillä tuo sininen silmä on täysin räikeän kirkas sininen ja välillä puoliksi ruskea. Joku nero voisi kertoa mistä se johtuu. Itselläni ei mitään hajua. Otin tänään pari kuvaa, joissa näkee eron. Lisäksi oli pakko tehdä kuva, jossa Mentor on minun sylissä hänen ollessaan pikkuinen pentu ja kuva, jossa on sylissäni tänä päivänä. On kyllä kasvanut todella paljon. Itse sitä en tosin sitä ole huomannut. Minulle Mentor on vieläkin pikkuruinen vauveli.

--------------------------------------------------------------------------------------------------
Äitini helppo rieska resepti!

Täysmaitoa 0,5l
Pala hiivaa
1tl suolaa
Vehnäjauhoja
Voita tai margariinia 50g

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää suola. Sekoita liukseen sen verran vehnäjauhoja, että siitä tulee mukavan paksu taikina. Anna kohota liinan alla noin 1h. Kohottamisen jälkeen lisää voi tai margariini ja leivo taikina yhdeksi isoksi tai kahdeksi pieneksi rieskaksi. Paista 175c niin kauan, että pinta on kullanruskea. Voin sanoa, että en ole koskaan eläessäni syönyt niin hyvää leipää kuin tällä reseptillä tehtynä.
--------------------------------------------------------------------------------------------------






Kommentit

  1. Onko mentor sokea?

    VastaaPoista
  2. Miksi sä selität kokoajan että oot virallisesti sitten kokki? Tai siis kun vertaat jatkuvasti että toi olisi sama asia kun ammattikoulussa käytävä koulutus? Mikset puhu vaikka jostain kokkikurssista :D Et ole tuon jälkeen käynyt ravintola-alan peruskoulutusta, toihan on joku kurssi-tyyppinen koulutus. Tai tuo ei millään tavalla vastaa oikeaa koulutusta mikä käydään amiksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vastaa.... Samoin kuin esimerkiksi aikuispuolen lähihoitajatutkinto. Oppiminen varmistetaa näytöillä, ja ne suoritettuaan saa todistuksen hyväksytysti suoritetusta perustutkinnosta. Minulla siis on näiden kuuden suoritetun kurssin/jakson jälkeen kokin perustutknto, eli ammattitutkinto. Käyn Saimaan ammattiopisto Sampoa.

      http://www.edusampo.fi/

      Poista
    2. http://www.edusampo.fi/aikuiset/koulutuskanta/liitteet/esitteet/esite_majoitus-_ja_ravitsemispalveluissa_toimiminen.pdf

      Onko se tuo mitä opiskelet? Jos kyseessä on sama koulutus, niin siitä saat silloin perustutkinnon, et ammattitutkintoa. ;) Tutkintoja on kolmea eritasoista: perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto. Ammattitutkintoa ja erikoisammattitutkintoa varten pitää opiskella enemmän (lisävuosia) ja tavallaan "syventyä" johonkin osa-alueeseen paremmin. Mutta kuulostaa koko homma just sulle sopivalta, ja varmasti tästäkin koulutusmuodosta saa ihan yhtä hyvät tiedot, kuin pitkilläkin koulutusjaksoilla. Tsemiä Petri! :)

      Poista
    3. Joo tuo on tuo ensimmäinen kurssi jonka jälkeen on viisi suoritettavana. Ja perustutkinto tulee noiden jälkeen ja saan itselleni ammatin siis. Sekoilen aina noiden tutkintojen kanssa sori :D

      Ja todellakin tulee yhtä hyvät ellei paremmatkin tiedot kuin pitkästä. Opiskellaan ainoastaan ammattia ja työssäoppimista on puolet koulusta. Valmiudet työelämään on siis paljon paremmat kuin pelkästää koulussa istumisella.

      Poista
    4. Meillä amiksessa on työharjotteluita aika paljon. Ekana vuonna 10 vko työssäoppimista kahvilassa ja tämän jälkeen 10 vko koulun keittiössä valmistamme koko koululle ruuan. Toisena vuonna kaksi 10 vko työharjottelua, joiden lisäksi 10 vko koulun keittiössä. Kolmantena vuonna 10 vko työharjoittelua ja 10 vko koulun omassa a la carte keittiössä

      Näiden lisäksi on teoriajaksot, joista jokainen liittyy jollain tavalla keittiöön (liikunta pois suljettuna). Osa päivistä on pelkkää keittiötä. Matematiikassa käydään annoskortteja, jolloin saadaan aterioiden hinnat tietoon ja käydään perus ravintolatietoja, jotta on helpompaa ymmärtää niiden kannattavuutta ja vaikka perustaa myöhemmin ravintola. Äikässä käydään ilmoitusasioiden ja menujen kirjoittamista läpi. Kemiassa miksi pulla reagoi niin kuin reagoi kohotessaan. Muissa aineissa ihan vastaavia juttuja.

      Pakko silti myöntää, että mielummin ottaisin sinun tutkinnon, koska on aika pitkä aika opiskella koulussa kolme vuotta. Etenkin vielä palkka olla työharjoitteluissa. Lähinnä kommentoin vain siksi näin, että ei me vain koulun pelnkillä pelkästään istuta, vaan enemmän juuri käytäntöä tehdään. En tarkoittanut päteä mitenkään, mutta ajattelin, että sinuakin varmasti kiinnostaa miten saman alan koulutukset eroaa toisistaan.

      Olet kyllä valinnut hyvän alan, kun olen kokeillut aijemmin reseptejäsi :) Hyvää on tullut! Mukavaa on ollut lukea opinnoistasi, joka eroaa paljon omastani. Tykkään myös blogistasi todella paljon ja joka päivä tulen katsomaan, jos olisi jotain tullut tänne. Mentor on kyllä kans huippu suloinen ja rapsutukset sille <3

      Poista
    5. Kiitos paljon ja kiva, että reseptit on kelvanneet. Koulumuotoja on erilaisia ja jokainen valitsee omansa. Itselleni tämä on kaikista mieluisin =)

      Poista
  3. Kivoja kuvia :). Ja huh, että Mentor on kasvanut nopeasti!! Hyvinvoivan näköinen koira sinulla.

    Muuten Petri, oon nähnyt sut jonkun nuoren komean pojan kanssa. Mikä sun parisuhdestatus on tällä hetkellä seurusteletko taas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Todella nopeesti =)

      Olen sinkku tällä hetkellä. Tosin syksy kun on tulossa, niin alan taas kaipaamaan muutakin seuraa kuin vain tapailua ja treffailua <3

      Poista
  4. Onpas sulla iso pää! Vai vääristääköhän noi kuvat. D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla isoa päätä ole. Kuvat varmaan vääristää =)

      Poista
  5. Oliko se vuoden koulu vai? En ymmärrä miks ihmiset kyseenalaistaa sen, kun esimerkiksi työvoimakoulutuksenakin on noita lyhyitä koulutuksia, jonka jälkeen katsotaan, että olisi täydet valmiudet toimia sillä alalla. Tuntuu tosi hassulta tietty, mutta ehkä tässä maassa ollaan niin totuttu siihen, että aina pitää olla joku koulutus ja että se kestää ainakin sen 2 vuotta. Ja eiköhän tuossa sun kouluajassa saa ihan hyvät perustiedot, ei se ruuan laittaminen sentään mitään ruudinkeksintää ole, vaikka tärkeä ammatti onkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1,5 vuotta + kesäloma =)

      Normaali koulutus on sen kolmisen vuotta, joka johtuu siitä, että siinä on nuo fysiikat, matikat jne.. Noita minulla ei ole ollenkaan.

      Poista
  6. Veikkaan, että kyseessä on ihan valon tekemä kepponen. Ainakin noissa kaikissa kuvissa silmä on selvästi puoliksi sininen ruskealla yläosalla enkä ole koskaan kuullut, että silmä voisi vaihdella väriä, kyseessä on kuitenkin pigmentti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin tänään itse syyn. Kun on valoisaa silmä on kokonaan sininen ja hämärässä siitä tulee puoliksi ruskea. Hassut silmät :D

      Poista
  7. Minkä rotuinen Mentor on? Sedälläni on husky-koiria, ja niillä joillain on toinen tai molemmat silmät sinisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shelttiä sekä Staffia on Mentorissa =)

      Vahinkopentueesta kotoisin :D

      Poista
  8. Oih miten pikkuruinen Mentor on joskus ollutkaan. <3
    Ja miten kovasti on poika kasvanut, kuvia verratessahan sen parhaiten huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin huomaa. Itse kun olen päivittäin Mentorin kanssa, niin en huomaa sen kasvua kuin kuvista ;D

      Poista
  9. Meinasitkos eksyä giggliniin huomenna lauantaina?

    VastaaPoista
  10. Olen amiksessa ja opiskelen ainoastaan ammattiaineita, ja suurinosa on työssäoppimista. Kestää 2v, ja se on lyhyin mikä täällä on. Jos sä pääset alle vuodessa opiskelemaan ammatin, niin miksi kukaan fiksu menisi sitten kolmeksi vuodeksi sitä opiskelemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän alle vuodessa voi suorittaa koulua. Mullakin on 6x 2,5kk/jakso koulun kesto + kesäloma =)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?