Itkupotkuraivareita ja suurta ärsyyntymistä luvassa!

Huomenna alkaa vihdoinkin koulu. Olen odottanut jo jonkin aikaa, että pääsisin jotakin tekemään. Töitä on etsitty, kouluihin haettu ja tämä koulupaikka sitten tärppäsi. Kun tiedossa oli pääseväni kouluun peruin työhaastattelut, jotka olisivat olleet Helsingissä sekä Lappeenrannassa pari. Kyllä tuo tutkinto nyt on tärkein tulevaisuutta ajatellen. Yhden asian tiedän jo olevan vaikeaa ja aiheuttavan raivareita, turhaantumista ym... Aikaiset aamuheräämiset. Tämän hetkinen unirytmini on nukkumaan 04:00-07:00 aikaan ja herätys 12:00-16:00 aikoihin. Nyt alkaa taas sitten tuo unirytmin korjaaminen. Olen väsyneenä tosi helposti ärsyyntyvä, jonka vuoksi sitten saatan saada pienestäkin asiasta kunnon raivarit.

Viime yönä pistin ranttaliksi ja pidin kunnon leffaillan. Joskus yöllä menin ABC:lle ja ostin kaikkia mahdollisia herkkuja mitä vain teki mieli. Ostoskassiin tulikin sitten sipsiä, popcornia, karkkia, jäätelöä ja dippiä. Herkuttelin tälläin viimeeksi muistaakseni yli puoli vuotta sitten. Eli aikaa on jo melkosesti viimeisimmästä superherkuttelukerrasta. Nyt on taas herkkukiintiö täynnä ainakin muutamaksi kuukaudeksi!


Kommentit

  1. Mikä sinusta tulee kun valmistut tuosta koulusta? Tai siis mikä tutkintonimike? Onko se toisen asteen tutkinto vai mikä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2.asteen tutkinto. En ole vielä päättänyt mikä minusta tulee. Varmaan kokki. Niistä on aina pula ja työpaikkoja löytyy hyvin =)

      +pidän ruuan laitosta!

      Poista
  2. Kauan toi sun koulu kestää kokonaisuudessaan? Onnea opiskeluihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Majotus- ja ravitsemusalatoimiminen + lounasruokienvalmistus käydään nyt tän vuoden puolella =)

      Poista
  3. Imatralla ja Lappeenrannassa ammattikoulu alkaa kylläkin vasta 12.8 maanantaina, tarkista vaikka ekamon sivuilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii ei nää taida kukaa tajuta, et on muitaki mahdollisuuksia hankkia ammatti, kuin ammattikoulu. Pitäs asioista ottaa ekana selvää enneku aletaan viisastelemaan. Tarkista vaikka työkkärin sivuilta.

      Poista
  4. Se ettet syö lihaa, ei valitettavasti ole kovin hyvä juttu kokinhommissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi eletään nykyaikaa, eikä se vaikeuta mitään =)

      En syö lihaa sen maun takia. Possu ja nauta maistuu mun mielestä pahalle. Riistaa, siipikarjaa ja tuollaista syön kyllä. Sisäelimiin en koske vaikka haulikolla uhattaisiin :D

      Poista
    2. Ano 6.49. Ajatteletko ettei kasvissyöjä osaa tehdä liharuokia? Toki tekemäänsä ruokaa pitää maistaa, mutta ei sitä ole pakko syödä.

      Poista
    3. Vihdoin taas joku älykäs anonyymi!
      Ruokia ei tosiaan syödä vaan maistetaan. Mulle mikään kastikkeen maistaminen tai tuollainen ole ongelma. Mausta en tule tosin tykkäämään, että paljon siinä järkeä mun maistella kun mun mielestä ne on pahan makuisia. Sisäelimiin tosin en edelleenkään koske, en syö enkä maista :D

      Poista
  5. Ihmettelen vain sitä, että kun lähtökohta on se, ettei joku ole hyvää niin miten siitä saa asiakkaalle hyvää? Ei siis missään tapauksessa ole tarkoitus kasvissyöjiä millään tavoin aliarvioida tai arvostella, mutta liharuoat ja sisäelimet ovat iso osa ruoanvalmistusta. Ei kaikkea kritiikkiä voi ottaa v***uiluna, vaan siitä voi ja pitää oppia ja kehittää itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itse en ole kasvissyöjä =)

      En syö possua enkä nautaa niiden pahan maun, epäterveellisyyden ja rasvaisuuden vuoksi.

      Poista
  6. Minä taas ihmettelen miten alkuperäinen viesti kokkikoulun LIHOITTAVASTA vaikutuksesta on vääntynyt jotenkin liharuokiin. Ilmeisesti luetun ymmärtämisen kanssa on ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oudosti kaikki ihmiset aina kääntelee ja vääntelee kaikki jutut. Tosin yleensä tulevat pätemään ilman minkäänlaista tietoa tai taitoa ;D

      Poista
  7. Monelta sä menit ABC:lle ja nukuitko sit yhtään koko yönä? :D Ja minkä leffan katoit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä oli vapaata niin aamulla joskus kävin nukkumaan. Katsoin tuon yhden animaation Rise Of The Quardians =)

      Poista
  8. Täh! "aamulla joskus kävin nukkumaan." ja heräsit sitte klo 5.40?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah xDDD

      Kannattaa teksti lukea hiukan tarkemmin =)
      Ei mulla sunnuntaina koulu alkanu.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?