Vaahtobileet @Ilona!

Keskiviikkona tuli käytyä elämäni ekan kerran vaahtobileissä. Bileet oli kyllä tosi mahtavat niin kauan kuin sitä kesti. Tuota Ilonaa en voi nimittäin suositella yhtään kenellekkään. Ehdimme juomaan kyseisessä paikassa kahdet tuopit, jonka jälkeen portsari käski meidän lähteä, koska olemme liian kännissä kuulema. Laitoinkin heti seuraavana päivänä ravintolapäällikölle viestiä, mutta mitään vastausta ei ole kuulunut. Vaahtoon ehdittii sentään tanssimaan ennen kuin meidät viskattiin ulos. Jälkeenpäin kuulin ettemme olleet ainoita, jotka heitettiin ulos tuosta syystä. Hyvin asiakasystävällinen paikka siis. Kerroin muutamalle ystävälleni tuosta jutusta, niin kaverini Mira kertoi, että hänet on heitetty ulos sieltä kesken ensimäisen juoman ja muiltakin ystäviltäni kuulin huonoja kokemuksia kyseiseen paikkaan liittyen. Jos lähdette bilettämään kiertäkää kyseinen paikka kaukaa.

Ilonasta kun olimme joutuneet ulos, niin suuntasimme saman tien vieressä olevaan Giggling Marliniin, jossa juhlimmekin sitten ihan valomerkkiin saakka. GM on suosikkini Lappeenrannan menomestoista. Edulliset hinnat, mukavia ihmisiä, hyvä meininki ja laadukas henkilökunta.


Kosteat oltavat + illan maskottimme. Bitch ankka!

Kommentit

  1. Gigling Marlinissa edulliset hinnat??? Mie käyny yhen kerran ja ihan hirveet kiskurihinnat! Olut n.15 euroo litra...vai oliko jopa ylikin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin 10e maksavan kanttiskortin, jolla saa ilmaisen sisäänpääsyn ennen klo. 23:00 sekä juomat -50%. Makso ittensä takasin jo ensimmäisenä iltana ostosta.

      Poista
  2. Eiks sun pitäny lähteä Tallinnaan sun miehen kanssa?

    VastaaPoista
  3. Aha. Onko sitte aina juomat - 50% sen kantiskortin kanssa? Kuinka kauan kortti on voimassa? ( Eipä miulle tuommoista kantiskorttia oo myyty/ tarjottu. Kait en ollu sitte ihanneasiakas...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kun on after dark, eli lähes päivittäin. 10e kortti on vuoden voimassa ja sen voi ostaa sisääntuloaulasta. Kortilla saa myös kaikkia muita etuuksia ;)

      Poista
  4. Miks te tuota likaista ankkaa imeskelette ja pidätte suussa? Ihan hauska uimaleluhan se on mut kaikissa liemissä, yäk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä en oo mikä bakteerikammonen. Ei se oo ollu muualla ku Mimmin tissienvälissä vaahossa ja mein suussa :D

      Poista
  5. Lappeenrannassaki vissiin ravintolat viimein oppinu että ravintola saa valita asiakkaansa. Naamarajat<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ois naamaraja, niin pääsisin jokaisee paikkaa ilman henkkareita :O

      Poista
  6. ootko tyttöjen vessassa tossa kuvassa? :)

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintosta nimittäin minun mielestäni Ilona on Lappeenrannan paras baari. Halvemmat hinnatkin kuin Giggling Marlinissa. Ja minua kohtaan aina ollut hyvä ja ystävällinen palvelu niin baarimikkojen osalta, kuin portsareidenkin. Ehkä sattunut vaan hyvät kerrat minulle, kun niin eri käsityksen olen saanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät kerrat sattunut. Tänään esimerkiksi yksi tuttuni oli Ilonan portsarin kanssa oikeudessa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?