Viikonloppuni piti tulla kuvina ♥

Apua en mä pysty hei laittamaan vaan kuvia postaukseen. Klikkasin esikatseluun ja näytti ihan keskeneräiseltä ja tönköltä koko postaus, mutta ainakin tuli jonkun verran noita kuvia otettua viikonlopulta.

Perjantaina heräsin taas mun omasta mieletä aikaisin eli jo aamupäivän puolella, josta lähdin kirpparille äidin kyydissä siivoamaan myyntipöytääni ja kiertelemään jos löytyisi jotakin hyviä löytöjä. Löysinkin ihanat korvikset, joista en saanut kunnollista kuvaa. Lumiassa kuva näytti paljon selkeemmältä, mutta nyt kun latasi koneelle, niin ei näytä enää. Kirpparilta menin ystäväni Idan kanssa shoppailemaan, salaatille ja taas jälleen muutamalle Idan vieressä olevaan pubiin. Siellä on jotain tosi hyvää uutta siideriä. Golden Capin Lemon Soda- nimistä. Hain myös postista Yves Rocherin pakettini, joka sisälsi mm: shmappoota, hoitoainetta, huulirasvoja, kasvonaamion jne... Illalla menimme hohtokeilaamaan. En ole keilannut pitkään aikaan. Olinkin meidän porukasta koko ajan hännillä, mutta kun opin tekniikan oli jo liian myöhäistä. Viimeisen 15min aikana sain useita täyskaatoja, mutta nousin vain kolmannelle sijalle. Keilaamisen jälkeen oli aika siirtyä biletysvaiheeseen ja suuntasimmekin kohti kotibileita, joissa oli karaokea, juomapeliä, klassista pullonpyöritystä ja täyttä sekoilua. Innostuin hiukan strippaamaan jälleen. Pari siideriä liikaa ja meno musa päälle. Heh heh ;)

Lauantai jatkuu oikeastaan suoraan bileistä. Biletyksen lopetimme nimittäin joskus aamulla. Ennen nukkumaan menoa kävin ABC:n kautta nappaamasta aamupalan noutopöydästä mukaan. Oli ihana herätä kun jääkaapisssa oli riisipiirakoita, sämpylöitä, juustoa, hedelmiä, kasviksia jne... Minulla ei nimittäin ole yleensä koskaan jääkaapissani kuin valo, leipäpaketti ja 2-pack Coca Cola Zeroa. Käytän ruokaan viikossa noin 10-20e, jonka vuoksi minulla on varaa hurvitella rahat ihan muualle ja ''tärkeämpiin'' asioihin kuten shoppailuun, hauskanpitoon ja biletykseen, mutta nyt takaisin asiaan. Koko lauantain kärsin kotona katsellen miljoona leffaa ja juoden usean pullon Coca Cola Zeroa ja Ed Green Lightia. Krapulassa on myös pakkomielle tehdä täydellinen kasvohoito kuorintoineen, naamioineen päivineen. Se nimittäin rentouttaa ja poistaa krapulaa.

Sunnuntaikin on sujunut todella rauhallisissa merkeissä. Kävin tyhjentämässä kirppispaikkani ja tälläkin kertaa tein löytöjä. Ostin kaksi kivaa paitaa, joista unohdin ottaa kuvat. Kirpparipaikan tyhjennyksen jälkeen en jaksanut mennä heti kotiin, joten menin syömään ja sen jälkeen yhdelle ystävälleni pelailemaan kaikenmaailman pelejä. Narutosta on tullut uusi peli. Naruto Shippuden: Ultimate Ninja Storm 3. Tosi hyvä peli. Mä rakastan kaikkia pelejä joissa saa mätkiä toisia turpiin ja varsinkin kun on kaikkia kivoja voimia, kuten tässä pelissä jutsuja.

Tässä syy miksi en hymyile kuvissa ollenkaan. Naamani näyttää silloin todella leveältä.







 

Kommentit

  1. Olet jotenkin todella freesin näköinen näissä kuvissa :)

    VastaaPoista
  2. Sä oot jotenkin homon näkönen näissä kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johtuisikohan siitä, että olen homo ja ylpeä siitä?

      https://www.youtube.com/watch?v=3j4t185wl-0

      Poista
  3. Moikka! Sä olet todella uskomaton, hyvällä tavalla tietenkin! Voisitko sä chillailla mun ja mun frendin kanssa joku päivä, käytäs kahvilla tai jotain?

    VastaaPoista
  4. kai olet tietoinen siitä ettei sieltä noutopöydästä saa ruokia kotiin viedä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin Iso-Kristiinan kiinalaisessa on noutopöytä otettavissa Take Awaynä sekä ABC:llä myyjät anto mulle pari rasiaa, johon sain otettua mukaan tuon aamiaisen.

      Poista
  5. Ootpa ollu taas söpönä liikenteessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei, miten selviät 10-20€ viikossa siis tottakai sinä selviät, mutta tuntuu uskomattomalta, että pystyt noin vähän käyttämään viikossa ruokaan?
      tekisitkö joskus kirjoituksen aiheesta blogiisi? Tykkäätkö muuten rumpujensoitosta. Ystäväni Mikke on tosi pihkassa sinuun. Hän soittaa sellaista ambiset-rumpua ja on motorisesti lahjakas, timantti katukivien joukossa.

      Poista
    2. Voin tehdä postauksen aiheesta vielä tänä yönä!

      Pidän rumpujne soitosta. Sekin tosin riippuu ihan millaista musiikkia soittaa. Tämä kappale on esimerkiksi todella ihana juuri rumpujen sekä tietenkin mystisen laulun vuoksi: https://www.youtube.com/watch?v=F9ytzgtLW1A

      Kerro Mikkelle terveisiä ;) <3

      Poista
    3. Ja itsehän en siis osaa soittaa rumpuja. Tuo ''Pidän rumpujen soitosta'' on hiukan väärin muotoiltu :D

      Poista
  6. Edellinen kommenttini taisi kadota bittiavaruuteen, joten yritän uudestaan: Huomasin, että näytät hieman taitoluistelija Yuzuru Hanyulta. MM-kisoja seuratessa mietin, että keneltä tuo näyttää, ja sitten hoksasin, että Petrihän siitä tuli mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3
      Mielestäni Aasialaiset ovat kaikkein kauniimpia ihmisiä =)

      Poista
    2. Hri, kiitos kun vastasit tuohon kysymykseeni ruokakuluistasi. Olen seurannut blogiasi ja mielestäni on virkistävää lukea tempauksistasi, vaikka samaan hengenvetoon yotean että itse olen jo niin fossiili, että jotkut puuhailemasi jutut tuntuu
      lapsellisilta..mutta se pointtini on että olet niin hemmetin rehellinen homoseksuaalisuutesi eli sinut itsesi kanssa on mielestäni hyvin kypsä piirre sinussa...minua kiinnostaisi, että miten sinä huomasit tuon seksuaalisuuden sinussa itsessäsi ja miten vanhempasi ja sukulaiset suhtautuivat asiaan, kun se valkeni sinulle joskus nuoruudessasi. Koitko syrjintää tms.voisitko joskys avautua blogissasi että miten tulit ns "ulos kaapista" olisi mielenkiintoista lukea tarinasi..ps. Olen iloinen puolestasi, ettet käy Jollaksessa enää, ei kannata siipeillä jonkun Tuksun mukana vaan edetä omilla kyvyillä ja ansioilla..sorry nämä lirjoitusvirheet. Yhtä helvettiä näpytellä viestiä kännykällä

      Poista
    3. Kiitos kehuista <3

      Täältä löydätkin jo postauksen, jossa on juttua kyselemiisi asioihin: http://petripenna.blogspot.fi/2013/02/toivepostaus-1-homoseksuaalisuus-ja.html

      Homouden huomasin, että siinä mielessä pojat kiinnostivat enemmän ja sen mukaan olen vaan yksinkertaisesti elänyt häpeämättä itseäni. Miksi luonnollista asiaa pitäisi hävetä, jota on ollut olemassa maailman alusta alkaen?

      Poista
  7. siis mun mielestä näytät hymyillessä huippufreesiltä ja pirteältä :) hymyilisit useammin kuvissa! elämää ei pidä ottaa liian vakavasti ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?