Biletystä & ystäviä ♥

Nyt oli muutaman päivän tauko blogista. Päätin ottaa pienen irtioton arjesta ja hyppäsinkin perjantaina junaan, joka suuntasi kohti Helsinkiä. Ensiksi kävin joskus aamupäivällä Jollaksessa moikkaamassa ihanaa ja rakasta ystävää Julia Tukiaista. Juttelimme taas kaikesta maan ja taivaan välillä. Pääasiassa kuitenkin miehistä. Jonkun ajan kuluttua mun kuitenkin piti suunnata kohti Kamppia. Oltiin sovittu kahvitreffit Miikan kanssa, koska ei taas olla nähty pitkään aikaan. Käytiin kahvilla ja vaihdettiin kuulumisia. Kahvin jälkeen käytiin shoppailemassa. Ostin niittipannan, punaista huulikiiltoa sekä pinkin lävistyskorun huuleen. Shoppailun jälkeen Miikan piti lähteä töihin ja itselläni oli seuraava tapaaminen edessä. Tapasin ensimmäistä kertaa Janin. Jani on tosi söpö ja mukava kundi, jonka kaa pitää ehottomasti tavata uudestaankin. Niin kivaa meillä oli. Kävimme ensin Kaarnassa jumassa pari lasia skumppaa, josta siirryimme Mann's Streetille juomaa muutamat tuopit. Sitten olikin jo aika hypätä illan viimeiseen junaan, joka toi mut takaisin Lappeenrantaan. Meno ei kuitenkaan siihen loppunut vaan menin kahden ystäväni Mimmin ja Kristan kanssa vielä bilettämään Lappeenrannassa.

Lauantai aamu oli jotain aivan jäätävää. Kauhea hedari ja hirveä olotila. Kellokin oli herätessäni niin vähän, että apua ei ollut saatavilla. Suomennettuna roskaruokaa. Kello 11:00 vieressä sijaitseva Golden Rax avasi ovensa ja menimme sinne Mimmin kanssa syömään krapulaa pois. Olo helpottui vähän, mutta ei tarpeeksi. Siirryinkin sitten omaan kotiin suihkuun ja nukkumaan. Kauaa en saanut kuitenkaan nukkua kun herätyskello soi. Oli aika taas laittautua jotenkin ja suunnata kohti seuraavia bileitä. Tällä kertaa kyseessä oli pienet kotibileet. Kotibileet on välillä ihan kivoja clubeilun sijasta, mutta kyllä mä olen enemmin clubien perään. Nyt poden kahta kauheampaa kankkusta ja kirjoitan teille buranan ja energiajuoman avustuksella. En tajua miksi naamani aina turpoaa kuin pallokala kun juon. Nestesieppareilla saan aina turvotuksen onneksi pois.

Olen myös miettinyt pari päivää uravaihtoehtoja. Mulla on tällä hetkellä ihan liikaa kaikkia ajatuksia päässä. Haluaisin opiskella kosmetologiksi, kampaajaksi, talousalaa sekä yrittäjäksi. Olenkin kallistunut aikuiskoulutuksen suuntaan. Haluan perustaa oman kauneushoitolan ja mulla on kaikkea sisustustakin jo mielessä. Sitä tosin on turhaa nyt vielä jauhaa, koska se ei ole ajankohtaista. Valkoista, mustaa ja pinkkiä kuitenkin tulee sisustuksessa olemaan jos sen kauneushoitolan perustan. Tässä teille pari hupi kuvaa sekä muistojen ja tulevan vuoksi yksi kuva vuoden takaa Espanjasta. Se oli kyllä ihanaa aikaa elää lämpimän auringon alla.




Kommentit

  1. Yrititkö esittää Lady Gagaa salaattikulho päässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mistä arvasit?!?
      Toi on joku hedelmäkulho. Ei tossa salaati pysyis. Tippuis noista raoista pitkin pöytää :D

      Poista
  2. Oli tosi kiva tavata, ens kerralla lähtään sit juhlimaa kunnolla! ;)

    VastaaPoista
  3. Missä Johanna oli?: ) hyvä kun sinulla oli mukava reissu!: D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna oli keskustassa ja tosi mukava reissu oli =)

      Poista
  4. Ootko aikomassa muuttaa Helsinkiin? Ainakin blogistasi oon saanu sellasen kuvan et Helsinki sopis sulle paremmin ku Lappeenranta ja muistelisin et oot niin sanonukin ehkä jossain postauksessa? :D

    VastaaPoista
  5. No kuinkas sen Espanjan ja sangrian laita nyt on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parin viikon päästä aika lähteä lomailemaan =)

      Poista
  6. xD moiiiiii pakko kyl sanoo et hihii oot laihtunu:):) vaikutat tosi symppixeltä ja sillee...ehkä törmätän joskus d0nT_teLl_Mamas ;)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh.. Sulla on aika erikoinen kirjoitus tyyli. Pakko mainita :D

      Painoa on tällä hetkellä tippunut 14kg, enkä halua enempää laihtuakkaan. Pidän silti mahdollisimman terveellistä linjaa. Kirjoitan siitä lisää seuraavassa postauksessani ;)

      Jos mua näät joskus Stadin yöelämässä, niin tervetuloa moikkaamaan minua ;) <3

      Poista
  7. petri, muistatko kun jo aiemmin, että kannattaa käydä ammatinvalintapsykologilla, jos miettii koulutusjuttuja. kokeile sitä. ja tsemppiä urasuunnitelmiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä oon käyny sellasella jollai ammattivalinta tyypin luona juttusilla ja tehtiin sen kanssa joku testi. Mulle sopii sen mielestä taiteelliset ja luovat alat. Olen hänen kanssaan kyllä ihan samaa mieltä =)

      Poista
  8. Tunnistavatko ihmiset sinua, kun liikut esimerkiksi Lappeenrannassa? :) Lappeenranta on kyllä kiva kaupunki varsinkin kesäisin, viimeksi käydessämme tosin yllätti miten paljon venäläisiä katukuvassa nykyisin vilisee (vaikken siis mikään rasisti olekaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lappeenranta on niin pieni paikka, että minne täällä menenkin niin mut tunnistetaan. Aina kaupungilla kuuluu sellaista supattelua ja tulee paljon katseita.

      Helsingissäkin minut tunnetaan tietyissä piireissä. Gay Clubeilla aina mut tunnistetaan ja mun lukijoita tulee vastaan.

      Nimmareitakin multa on tultu monta kertaa kysymään. Nimmareiden kysyjät ovat tähän mennessä ollut 10-15vuotiaita. Helsingissä tultiin kerran pyytämään nimmareita kun olin shoppailemassa ja Lappeenrannassa tulee aina kun liikun erilaisissa tapahtumissa, niin siellä aina tulee joku pyytämään nimmaria =)

      Lappeenrannassa tällä hetkellä yksi tärkeä tulolähde on turismista tulevat rahat. Päivittäin tulee Venäläisiä bussikaupalla, ihan omilla autoilla ja jopa junallakin nykyään kun se allegro ilmestyi.

      Poista
  9. Voisitko tehdä ''Cribs''- postauksen? Niin et esittelisit sun kämppäs ja jääkaappis samaa tyylii ku siinä ohjelmassa? Jos et pysty/jaksa tehä videota ni sit kuvien avulla? Olis tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin vuokrata Espanjasta pariksi viikoksi jonkun kivan asunnon ja voisin siellä tehdä sellaisen. Eikö se olekkin hyväö idea? :)

      Poista
  10. Moikka, sinä olet kivan tuntuinen ihminen, minusta vaikutat "täyspäiseltä" ja jotenkin herttaiselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon paljo älykkäämpi kun monet uskoo mun olevan. Pitää myös muistaa, että älykkyyksiäkin on erilaisia. Joku on matemaattisesti älykäs, joku taiteellisesti, joku kirjallisesti jne...

      Itse pidän itseäni taiteellisesti älykkäänä. Johtuu siitä kun kaikki kuvaamataidonopettajani ovat niin minulle sanoneet, eikä 3 eri opettajaa voi olla väärässä :D

      Älykkyysosamääräni on Mensan testin mukaan 177

      Poista
  11. Oletko siis käynyt Mensan oikeassa testissä? Nimittäin Einsteinin sekä Bill Gatesin äot ovat tässä tapauksessa eli sinuun verratessa "vain" 160.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori kirjoitusvirhe tuossa, eli tulokseni on 117. Lue uusin postaukseni ja kommenttini uusimmassa postauksestani.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toivepostaus: Minun koti ♥

Toivepostaus - Millaista on homoseksi?

Mitä tapahtui julkkisuralleni?