tiistai 24. maaliskuuta 2015

BBB - bileet boheemissa bordellissa!

Bordelli eli ”ilotalo” on talo tai huoneisto, jossa prostituoidut ottavat vastaan asiakkaita.
Bordellit olivat hyvin yleisiä Euroopassa ja Yhdysvalloissa ennen toista maailmansotaa ja vieläkin niitä löytyy useista maista, joko laillisesti tai laittomasti.
Bordellit ovat laillisia muun muassa Saksassa, Sveitsissä, Alankomaissa, Kreikassa, Uudessa-Seelannissa sekä osissa Espanjaa, Australiaa ja Nevadan osavaltiota Yhdysvalloissa. Esimerkiksi useissa Aasian maissa ja Lähi-idässä toiminta on laitonta, mutta korruption ja yhteiskunnallisten syiden vuoksi yleistä.


Kuitenkaan nyt ihan tuollaisesta bordellista ei tässä postauksessa ole kyse. Palaan siis nyt viime viikonloppuun, jolloin ystäväni Minna järjesti bitch- teemaiset bileet, jonne pukeuduttiin asiaan kuuluvasti sivistyneen paljastavasti. Itselläni oli vaikeuksia asun valinnassa. Vaihtoehtoina oli kaikki kortit tiskiin ja russian style. Loppujen lopuksi päädyin noiden kahden fuusioon. Itse tietenkin saavuin pippaloihin trendikkäästi 1,5 tuntia myöhässä pitkäkestoisen laittautumisen vuoksi. Laitoin myös nimittäin Idan kuntoon. Minna oli muutes tehnyt tarjolle ihan mahtavia viinamuffineja. Todella petollisia, mutta niin kauniita ja herkullisia. Puolille öin bailattiin siis Minnan luona hyvässä seurassa viinamufinien, drinksujen ja pikkusuolaisten kera. Illan menomesta ei minulle tuttuun tapaan ollut tällä kertaa ehdoton suosikkini Giggling Marlin, vaan menimme Happy Days & Happy Nights:iin. Ilta oli ihan mieletön, mitä nyt yksi kusipää tuli pilaamaan tunnelmaa yrittämällä repiä vaatteitani ja peruukkiani. Portsarikaan ei kyseiselle kusipäälle mitään vaivautunut sanomaan, vaikka näki tilanteen. Ei se idiootti kuitenkaan meidän iltaa onnistunut pilaamaan. Meillä oli hauskaa pitkälle yöhön ja perinteisesti pizzerian kautta kotiin.

En kuitenkaan ollut yöllä syönyt pizzaani, vaan löysin sen eteisestä aamulla kun koirien kanssa olin ulos lähdössä. Aamu oli siis pelastettu, sillä jääkaapissa ei ollut kuin valo. Pian oli kuitenkin kaupassa käytävä suurten mielihalujen takia. Paljon jäätelöä ja muutam Ed Green Light. Niiden kaverina Netflix ja herkuttelun jälkeen pitkä lämmin suihku. Näin on krapula selätetty ja seuraavaksi rukoillaan herkkujen kasaantuvan peppuun, eikä vatsaan. Hah hah...





Näitä pitää ehdottomasti tehdä joskus omiinkin bileisiin!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Koulukiusattu!

Koulukiusaaminen jättää aina jälkensä uhriin. Koulukiusaamista ei huomata kovin usein, eikä siihen oikein edes puututa. Millaista on olla massasta erottuva oman tiensä kulkija peruskoulussa, jossa kaikki hyökkäävät kimppuusi henkisesti ja fyysisesti? Tässä on koulukiusaamisen uhrin tarina, jota te lukijani ette viellä tienneet.

Aloitin peruskoulun Lauritsalan ala-asteella, jossa kävin 1-2.luokat. Silloin vielä koulu oli mukavaa ja koko luokka oli ystäviä keskenään. Kolmannella luokalla vaihdoin koulua muuton Joutsenoon muuton vuoksi Joutsenon ala-asteelle. Siellä en kovin hyvin ystävystynyt muiden kanssa koskaan ja siellä alkoi kiusaaminen parin tytön osalta, jonka opettajat kuitenkin saivat loppumaan ennen kuin se kunnolla alkoikaan. Viídennellä luokalla ollessani muutimme takaisin Lappeenrantaan, jossa aloitin Skinnarilan Ala-asteella. Kävin siellä 5-6.luokat, eli ala-asteen loppuun saakka. Tuossa iässä aloin olla jo erilainen kuin muut. Ystävystyin muutaman ihmisen kanssa todella hyvin ja meistä tuli todella läheisiä. Silloin tutustuimme Tokio Hotel- nimiseen bändiin ja rupesimme pukeutumaan kuin Bill Kaulitz. Kajaalia, mustaa kynsilakkaa ja emomaiset hiukset tulivat mukaan kuvioon. Silloin oikeastaan minun kiusaamiseni alkoi jopa rehtorin osalta. Rehtori kutsui äitini keskusteluun ja keskustelussa rehtori valitti miten eroa muista lapsista. Minun olisi pitänyt lopettaa kajaali, kynsilakan ja erilaisen tyylin käyttäminen. Siinä kohtaa äidilläni napsahti päässä ja hän rupesi huutamaan tuolle rehtorille tyylin näin. ''Kuules vanha patu mun lapsille on opetettu, että he saavat olla juuri sellaisia kuin itse haluavat. Se ei sinulle kuulu miten minun lapseni haluaa pukeutua.'' Tuon keskustelun jälkeen rehtorin huomauttelut jäivät, mutta joidenkin oppilaiden nälviminen jatkui edelleen.

Ylä-asteella alkoi se todellinen kiusaaminen ja Kimpisen Ylä-aste oli minulle suoraansanottuna maanpäällinen helvetti. En koskaan ystävystynyt yhtään kenenkään kanssa ja kiusaaminen alkoi jo ensimmäisillä kouluviikoilla haukkumisen muodossa. Tuota jatkui koko ylä-asteen ajan, eikä lähes kukaan opettaja oikein tehnyt mitään. Parille ihmiselle osa jotkut opettajat antoi pari kertaa jälki-istuntoa, mutta eihän se mitään auttanut. Sama haukkuminen ja syrjiminen jatkui vuodesta toiseen. Jos sattui olemaan joku paritehtävä tunneilla, niin minut jätettiin aina yksin. Meitä oli epätasaluku ja joskus jos sattui olemaan joku kipeänä, niin se joka olisi joutunut parikseni meni johonkin ryhmään kolmanneksi.

Kahdeksannella kiusaaminen lisääntyi ja alkoi olemaan jo fyysistäkin kiusaamista. Tönimistä, tavaroideni heittelyä lattialle ja muuta tuollaista. Koskaan ei kuitenkaan mitään ns. vakavaa fyysistä kiusaamista ollut, vaikka kaikki kiusaaminen on vakavaa. Kahdeksannella luokalla sitten masennuin ja rupesin läträämään alkoholin parissa. Riparilla tutustuin Mimmiin ja hänen kauttaan Idaan, jotka ovat edelleen parhaimpia ystäviäni. Heidän kanssaan tuli vietettyä hiukan rankempaa aikaa. Varastimme alkoholia ja joimme monesti viikossa milloin missäkin. Myös itsetuhoisuus alkoi tulla mukaan kuvioihin viiltelyn muodossa. Syömishäiriöönkin sairastuin kiusaamisen vuoksi tuolloin. Kaikki nimittelivät koulussa minua läskiksi ja lopetin syömisen lähes kokonaan tuon takia. Lintsaaminen oli joka viikkoista ja monesti tulin kännissä suoraan bileistä kouluun. Sitä tosin ei onneksi kukaan koskaan tajunnut. Kerran rupesin oksentamaan kesken tunnin ja opettaja luuli minulla olevan vatsatauti, vaikka puhdasta krapulaa se vain oli.

Yhdeksännellä luokalla kiusaaminen oli kaikista pahimmillaan ja silloin minua kohtaan tehtiin kaikista vakavin kiusanteko omasta mielestäni. Kaikki rupesin puhumaan, että olisin suunnittelemassa kouluampumista. Tämän takia jouduin koulukuraattorille, rehtorinpuhutteluun ja jopa poliisikuulusteluun. Käytävällä kun kävelin ihmiset huutelivat ''älä ammu'', ''juoskaa pakoon sillä on ase'' ja muuta tuollaista mukavaa.

Erilaisen pukeutumistyylin lisäksi yksi suurin kiusaamisen aihe oli homoseksuaalisuus. Minähän en siis ole koskaan ollut  kaapissa ja kahdeksannella luokalla olin ensimmäistä kertaa julkisessa parisuhteessa yhden kundin kanssa. Tästäkin tietenkin keksittiin huutelua ja nimittelyä. Jos joltakin vaikka tunnilla tippui kynä lattialle joku huusia aina ''muista etten pyllistä Petriin päin''. Opettajat ei tuohonkaan koskaan puuttunut millään tavalla.

Sitten tapahtui suuri muutos. Tajusin minun olevan noita kiusaajia ''parempi'' ihminen ja nousin heitä vastaan. Puolustin itseäni ja hyökkäykseen vastasin hyökkäyksellä. En vain yksinkertaisesti antanut heidän kiusata minua enää. Kerran mut uhattiin jopa tappaakkin. ''Mä hakkaan sut pesäpallomailalla kuoliaaks.'' Tuohon reippaana poikana tokaisin vai ''Siinähä yrität niin löydät pesäpallomailas perseestäs poikittain.'' Suoraansanottuna haistatin vitut koko maailmalle, koska mä olin hyvä ja upea juuri sellaisena kuin olin. Samalla loppui seinään myös masennus, alkoholilla läträily, syömättömyys, viiltely ym... Kaikki katosi kuin itsestään ilman mitään ammattiapua. Lopulta kun kiusaajat eivät enää pystyneet kiusamaan minua, niin kiusaaminen loppui yhdeksännen luokan keväällä ja koulusta tuli siedettävää siksi vähäksi aikaa kun sitä vielä oli jäljellä. Toki kiusaaminen oli ehtinyt jo vaikuttaa todella paljon minuun. Numerot olivat esimerkiksi pudonneet melkolailla. Keskiarvo päättötodistuksessa oli kuitenkin kahdeksikon parmmalla puolella. Ties mitä se olisi voinut olla ilman kiusaamista. Pahimmat kiusaajat olivat aina poikia, jonka vuoksi en edelleenkään viihdy oikein poikaporukassa, eli kyllä edelleen joitain seurauksia kiusaamisesta näkyy ja syvät arvethan se kiusaaminen jätti niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Fyysiset arvet on kuitenkin nyt jo piiloitettu Pienen Merenneidon Arielin alle. Olisi todella kiva tietää mitä nuo kiusaajat oikein miettivät silloin ja miksi he ottivat juuri minut uhrikseen. Tajuavatkohan he, että pahimmillaan he olisivat voineet ajaa minut vaikka itsemurhan partaalle. Toivottavasti joku niistä älyn jättiläisistä lukee tämän ja tajuaa edes hävetä ja katua tekojaan. Kiitos tosin siitä, että teidän ansioistanne olen nykyään henkisesti äärimmäisen vahva ihminen, eikä kukaan tai mikään pysty minua lannistamaan enää.

Perus arkipäivä Mimmin, Idan ja Red Catin kanssa T: Petri 15v

Omenapuun laki haastaa pessimistit!

Katsopa omenapuuta. Siina saattaa olla satoja omenia, ja jokaisessa omenassa on kymmenen siementä. Yhteensä tuhansia siemeniä. Joku voikin kysyä: mihin tarvitaan noin monta siementä vain siksi, että viereen kasvaa muutama uusi omenapuu?
Luonnolla on antaa meille opetus: Useimmat siemenet eivät koskaan kasva. Jos haluat että jotakin tapahtuu oikeasti, sinun on yritettävä useammin kuin kerran.
Se voi tarkoittaa:
• Sinun on käytävä 50 työhaastattelussa ennen kuin saat paikan.
• Sinun on haastateltava 40 ehdokasta ennen kuin saat hyvä työntekijän.
• Sinun on tavattava 70 ihmistä ennen kuin saat myydyksi asuntosi, autosi tai uuden ajatuksesi.
• Sinun on tavattava sata ihmistä ennen kuin löydät tosihyvän ystävän
Todelliset onnistujat epäonnistuvat useammin.
He istuttavat enemmän siemeniä.


lauantai 21. maaliskuuta 2015

MIKSI MIKSI MIKSI?

Minä en vain näköjään koskaan tule ymmärtämään suomalaisia, vaikka itse sellainen olenkin. Mua ärsyttää ihan sikana oikeasti suomalaisten negatiivisuus. Esimerkiksi jos lukee Iltalehteä netissä ja sieltä lukee kommentteja. Niistä 99% on negatiivisia. Miksi suomalaiset on niin negatiivisia ja kaikesta ajatellaan aina pahinta? Niin ja aina täytyy myös löytää henkilö, jota pääsee haukkumaan. Oli se sitten poliitikko, toimittaja tai naapurin Pirkko-Irmeli. Välillä tuntuu, että mä oon oikeesti ihan liian optimistinen ja positiivinen Suomeen. Olen ihan varmasti postannut aiheesta joskus aiemminkin, mutta tämä saa veren kiehumaan aika ajoin uudelleen ja uudelleen. Jos joku osaa selittää tämän suomalaisten käyttäytymisen, niin antaa palaa!


torstai 19. maaliskuuta 2015

Keikkailetko enää?

Moni on kysellyt minulta nähdäänkö minua Johanna Tukiainen Show keikoilla keväällä/kesällä. Vastaus tähän kysymykseen on ei. Keskityn nyt 100% koulutustani vastaavaan työhön. Lähiaikoina on usea työhaastattelu edessä ja tällä hetkellä olen kahden henkilöstövuokrausfirman listoilla. Kyllähän järkikin sen sanoo, että siihen pitää sitoutua mikä kiinnostaa eniten ja itselläni se on ravintola-ala. Lappeenrannassa ravintola-alalle on juuri tulossa todella paljon työpaikkoja. Kesän alussa avautuu Amarilloa, muutamia uusia a'la carte ravintoloita, pari lounasravintolaa, kahviloita ym... Tämä kesä tulee varmaankin melkolailla menemään työn parissa tai ainankin toivon niin.


keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Princess is totally in love ♥

Meni kyllä nyt viisulistan kärki uusiksi. Venäjän Polina Gagarina tuli ja valloitti kärkipaikan minun viisulistallani. Espanja sai siis väistää tieltä. Näitä biisejä tässä kevään aikana kuunnellessa se lopullinen top5 lista kuitenkin voi muuttua vielä useaan otteeseen. Siitä olen erittäin pettynyt kuitenkin edelleen, että en saanut viisuihin sitä nuorta hoikkaa naista niukoissa vaatteissa bilettämään lavalle laulaen rytmikästä kesäistä poppia. Vielä kuitenkin on se mahdollisuus, että joku vaihtaa biisiä ja mistä sitä tietää vaikka jonkun ehdokaskin vaihtuisi syystä tai toisesta. Tässä nyt kuitenkin tämän hetkinen top5 listani.







tiistai 17. maaliskuuta 2015

Ei revähdys vaan venähdys!

Sali into palasi eilen vihdoin kun läksin testaamaan uudenlaista treeniä. Laitteet jätin pois paria käsilaitetta lukuunottamatta ja tilalle tuli kahvakuulaa, jumppapalloa, painolevyä sekä painopalloa. Pääasiassa keskityin eilen keskivartaloon, jossa pääpaino vinoissa vatsa- ja selkälihaksissa. Hyppynarun käyttäminen oli tosin virhe. Eilen ei tuntunut yhtään kipua tässä venähtäneessä jalassa. Jossain aiemmassa postauksessa sanoin jalan revähtäneen, vaikka piti kirjoittaa venähtäneen. Pahoittelut siitä. Mutta siis tosiaan eilen ei tuntunut minkäälaista kipua ja ajattelin ihan hyvin pystyväni hyppynarulla hyppimään. Tänään sitten koskee niin perkeleesti. Saas nähdä milloin näitä jalkoja pääsee taas treenaamaan. Onneksi minulla on jo valmiiksi todella kiinteät jalat, niin ei haittaa vaikka tuleekin jalkatreenistä taukoa. Kiitos todella paljon anolle, joka suositteli kahvakuulaa, vapaata painoa ym... Innostys kiihtyi nollasta sataan sekunnissa. En meinannut salilta lähteä eilen edes pois.



Treffeille valmistautuminen on vaarallista puuhaa. Etenkin jos aivastaa sheivatessa!